Amir Peretz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Amir Peretz (2006)

Amir Peretz (hepreaksi ‏עמיר פרץ‎, s. 9. maaliskuuta 1952) on israelilainen poliitikko ja entinen Israelin puolustusministeri. Hän oli Israelin työväenpuolueen johtaja 2005–2007.

Amir Peretz (syntyjään Armand Peretz) syntyi Boujadin kaupungissa Marokossa. Hänen isänsä, joka omisti Boujadissa huoltoaseman, oli paikallisen juutalaisyhteisön päämies. Vuonna 1956 Peretzin perhe muutti Israeliin Sderotin kaupunkiin.

Vuonna 1973 Peretz liittyi Israelin puolustusvoimien palvelukseen, jossa hän yleni aina kapteeniksi saakka. Jom kippur -sodan aikana hän haavoittui pahasti ja joutui toipumaan vuoden sairaalassa. Sairaalasta päästyään hän osti maatilan ja tapasin tulevan vaimonsa Ahlaman, jonka kanssa hän meni naimisiin. Nykyisin heillä on neljä lasta.

Peretz voitti 9. marraskuuta 2005 järjestetyn työväenpuolueen vaalit ja syrjäytti sen johdosta edeltäjänsä Shimon Peresin. Hänen johtamansa työväenpuolue sai toiseksi eniten paikkoja 28. maaliskuuta 2006 järjestetyissä vaaleissa. Hänet valittiin Israelin uudeksi puolustusministeriksi pääministeri Ehud Olmertin johtamaan hallitukseen 4. toukokuuta 2006. Kesäkuussa 2007 Ehud Barak voitti työväenpuolueen johtajavaalin, jolloin Peretz jätti myös ministerinasemansa.

Peretzin ministerinkaudella Israel kävi ns. toisen Libanonin sodan, jonka hoidosta Olmert ja Peretz saivat vakavia moitteita Winogradin tutkimuskomissiolta.

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.