Jitzhak Shamir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jitzhak Shamir
יִצְחָק שָׁמִיר
Yitzhak Shamir.jpg
Jitzhak Shamir vuonna 1988.
Israelin 7. pääministeri
10. lokakuuta 198314. syyskuuta 1984
Presidentti Chaim Herzog
Edeltäjä Menachem Begin
Seuraaja Shimon Peres
20. lokakuuta 198613. heinäkuuta 1992
Presidentti Chaim Herzog
Edeltäjä Shimon Peres
Seuraaja Jitzhak Rabin
Tiedot
Syntynyt 15. lokakuuta 1915
Ružany, Venäjän keisarikunta
Kuollut 30. kesäkuuta 2012
Puolue Likud
Puoliso Shulamit Shamir
Allekirjoitus Yitzhak Shamir signature.svg

Jitzhak Shamir[1] (hepreaksi ‏יִצְחָק שָׁמִיר‎, Yiṣḥāq Šāmīr; alk. Icchak Jeziernicky; 15. lokakuuta 1915 Ružany, Venäjän keisarikunta - 30. kesäkuuta 2012 Tel Aviv, Israel) oli israelilainen itsenäisyystaistelija, vakooja ja poliitikko, joka toimi kahdesti Israelin pääministerinä.

Shamir liittyi 1935 siionistiseen taistelujärjestöön Irguniin ja 1940 Lehiin, jonka johdossa hän oli 1940-luvulla. Lehi teki terrori-iskuja, ja Shamir oli useita kertoja pidätettynä. Israelin itsenäistyttyä hänestä tuli Mossadin agentti.

Shamir siirtyi 1970 politiikkaan, ja hänet valittiin 1973 Likud-puolueesta Israelin parlamenttiin knessetiin. Hänestä tuli 1977 knessetin puhemies ja 1980 ulkoministeri. Pääministeriksi hän nousi 1983 Menachem Beginin jätettyä tehtävä. Toisen kerran Shamir oli pääministerinä 1986–1992. Vuoden 1992 vaalien jälkeen hän vetäytyi Likudin johdosta, ja politiikan hän jätti 1996.

Nuoruus ja muutto Palestiinaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shamir syntyi 1915 puolalaisessa[2] Ružanyn kaupungissa nykyisen Valko-Venäjän alueella.[3] Hänen vanhempansa olivat Shlomo ja Perla Penina Jeziernitzky.[2] Shamir kävi heprealaista koulua Białystokissa ja oli aktiivinen siionistisessa nuortenjärjestössä Betarissa. Hän keskeytti 1935 oikeustieteen opinnot, muutti Palestiinaan ja ilmoittautui Jerusalemin heprealaiseen yliopistoon.[4] Hän valitsi heprealaiseksi sukunimekseen Shamirin.[2]

Lehin johdossa ja Mossadin vakoojana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palestiinalaispoliisin etsintäkuuluttamat Lehi-terroristit, Jitzhak Shamir keskellä.

Shamir työskenteli alkuun kirjanpitäjänä ja rakennusmiehenä, mutta vuonna 1935 hän liittyi Irguniin, kun arabit olivat iskeneet juutalaisia ja brittejä vastaan. Irgunin sotilaallisimmat jäsenet muodostivat 1940 Lehin, jonka ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Avraham Stern.[2] Shamir liittyi heti Lehiin, ja seuraavana vuonna brittiviranomaiset vangitsivat hänet. Hän onnistui karkaamaan vankileiriltä 1943, ja hänestä tuli Lehin johtavia hahmoja.[4] Shamirin aikana Lehi teki useita iskuja ja salamurhasi 1944 brittiläisen ministerin Walter Guinnessin ja 1948 ruotsalaisen diplomaatin Folke Bernadotten.[3]

Shamir tutustui Lehi-aikanaan Shulamit Levyyn, jonka kanssa hän avioitui 1944. Levy toimi Shamirin kuriirina ja uskottuna. Heidän tyttärensä mukaan pari avioitui Jerusalemin kaduilla, ja vihkimistä todistivat paikalliset ihmiset kadulta. Tyttären lisäksi he saivat pojan.[2]

Toisen maailmansodan aikana kolme merkittävintä juutalaista maanalaista järjestöä teki hetkellisesti yhteistyötä, mutta yhteistyö päättyi heinäkuussa 1946 tapahtuneeseen Kuningas Daavidin hotellin pommi-iskuun, jossa kuoli useita ihmisiä. Iskun vuoksi Shamir vangittiin ja hän joutui brittien internointileirille Eritreaan.[2] Hän pakeni sieltä 1947, pääsi Ranskan Somalimaahan ja sai turvapaikan Ranskasta.[4] Shamir palasi 1948 juuri itsenäistyneeseen Israeliin.[2]

Israelissa Shamir johti muutamia yrityksiä, kunnes liittyi 1950-luvun puolivälissä Mossadiin.[4] Häntä pidettiin alkujaan Israelissa terroristina, eikä hän saanut ensin työpaikkoaa valtionhallinnosta. Lopulta Shamir pääsi 1955 Mossadiin.[2] Hän toimi vakoojana vuoteen 1965, ja hän työskenteli muun muassa Mossadin Euroopan-päämajassa Pariisissa.[5] Sen jälkeen hän jatkoi lyhyen aikaa yritysmaailmassa.[4]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shamir liittyi 1970 Menachem Beginin Herut-puolueeseen.[2] Hänet valittiin ensimmäisen kerran knessetiin 1973 Likud-puolueesta, johon Herut ja muutama muu puolue oli yhdistynyt. Likud katkaisi vuoden 1977 vaaleissa Työväenpuolueen pitkän valtakauden. Beginistä tuli pääministeri ja Shamirista knessetin puhemies.[3] Puhemiehenä hän johti Egyptin presidentin Anwar Sadatin historiallista Israelin-vierailua ja rauhanneuvotteluja Egyptin kanssa.[4]

Shamir ja Yhdysvaltain puolustusministeri Caspar Weinberger 1982.

Moshe Dayanin erottua 1979 ulkoministerin tehtävistä Begin ehdotti Shamiria Dayanin seuraajaksi. Pääministerin toimiston johtavan virkamiehen Yechiel Kadishain mukaan Begin halusi Shamirin ulkoministeriksi, koska ei halunnut jakaa valtaa, ja siksi vielä poliittisesti nimetön Shamir olisi hyvä valinta ulkoministeriksi. Beginin johtaman koalition liberaalit edustajat eivät halunneet Shamiria ulkoministeriksi, joten Begin otti tehtävän ensin itse haltuunsa. Shamirista tuli lopulta ulkoministeri 1980.[2] Hän jatkoi ulkoministerinä edelleen vuoden 1981 vaalien jälkeen. Hän johti rauhansopimuksen jälkeisiä suhteiden normalisoimiskeskusteluja Egyptin ja Libanonin sodan jälkeisiä rauhanneuvotteluita Libanonin kansssa.[4]

Begin jätti 1983 pääministerin ja Likudin johtajan paikan, ja Shamir valittiin hänen seuraajakseen.[2] Vaikea taloudellinen tilanne aiheutti kuitenkin Likudin suosion laskun, ja vuoden 1984 vaalien jälkeen Shamir suostui jakamaan pääministerin paikan Työväenpuolueen Shimon Peresin kanssa. Peres aloitti tehtävässä 1984 ja Shamir jatkoi 1986. Shamir vastusti Israelin ja arabinaapureiden välisten suhteiden lähentämistä, ja hän vastasi voimakkaasti vuonna 1987 alkaneeseen ensimmäiseen intifadaan. Hän tuki Länsirannan siirtokuntia ja kieltäytyi neuvottelemasta palestiinalaisten kanssa, minkä takia hänellä oli erimielisyyksiä Yhdyvaltojen silloisen presidentin George H. W. Bushin hallinnon kanssa, joka pyrki rauhanneuvotteluihin Palestiinan vapautusjärjestön tunnustettua Israel 1988.[3]

Likud ja työväenpuolue muodstivat uuden hallituksen vuoden 1988 vaalien jälkeen, mutta tällä kertaa Shamirin ei tarvinnut jakaa pääministerin paikkaa. Hän määräsi toukokuussa 1991 niin kutsutun operaatio Salomon pelastamaan Etiopian juutalaisia.[4] Yhdysvaltain painostuksesta Shamir osallistui samana vuonna Madridin konferenssiin, jossa Palestiina osallistui ensimmäisen kerran rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa.[3]

Likud menetti 1992 oikeistolaisten tuen ja hävisi vaalit. Jitzhak Rabinista tuli Shamirin seuraaja pääministerinä, ja Shamir erosi Likudin johdosta 1993.[3] knessetin hän jätti 1996 ja vetäytyi eläkkeelle.[4]

Shamirin vaimo kuoli 2011. Shamir itse kärsi viimeiset elinvuotensa Alzheimerin taudista ja asui hoitokodissa Tel Avivissa.[2] Hän kuoli 2012.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?
  2. a b c d e f g h i j k l Brinkley, Joel: Yitzhak Shamir, Former Israeli Prime Minister, Dies at 96 NYTimes.com. 30.6.2012. The New York Times Company. Viitattu 30.6.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f Ellingwood, Ken: Yitzhak Shamir dies at 96; hard-line former Israeli prime minister 30.6.2012. Los Angeles: Los Angeles Times. Viitattu 30.6.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i Yitzhak Shamir Jewish Virtual Library. American-Israeli Cooperative Enterprise. Viitattu 30.6.2012. (englanniksi)
  5. Yitzhak Shamir obituary The Telegraph. 30.6.2012. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
  6. Israelin entinen pääministeri Yitzhak Shamir on kuollut Helsingin sanomat. Viitattu 30.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin vaakuna Israelin pääministerit
David Ben-GurionMoshe SharettDavid Ben-GurionLevi EshkolGolda MeirJitzhak RabinMenachem BeginJitzhak ShamirShimon PeresJitzhak ShamirJitzhak RabinShimon PeresBenjamin NetanjahuEhud BarakAriel SharonEhud OlmertBenjamin Netanjahu