David Ben-Gurion
Wikipedia
| David Ben-Gurion דָּוִד בֶּן-גּוּרִיּוֹן |
|
|---|---|
 |
|
| Israelin 1. pääministeri | |
|
14. toukokuuta 1948 – 7. joulukuuta 1953 2. marraskuuta 1955 - 21. kesäkuuta 1963 |
|
| Edeltäjä | 2. kaudella Moshe Sharett |
| Seuraaja | 1. kauden Moshe Sharett, 2. kauden Levi Eshkol |
| Tiedot | |
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1886 Płońsk, Puola |
| Kuollut | 1. joulukuuta 1973 Israel |
| Puolue | Mapai |
David Ben-Gurion (hepreaksi דוד בן גוריון, syntyään David Grün, 16. lokakuuta 1886, Płońsk, Puola – 1. joulukuuta 1973) oli Israelin ensimmäinen pääministeri.
[muokkaa] Varhaiset vaiheet
Ben-Gurion syntyi Płońskissa, Puolassa, silloisessa Venäjän keisarikunnassa. Hänen isänsä Avigdor Grün oli lakimies. Davidin äiti kuoli kun poika oli 11 vuotta.
David Ben-Gurion koki nuorena Itä-Euroopan pogromit ja antisemitismiset vainot. Hänestä tuli siionisti ja sosialisti. Hän siirtyi Palestiinaan vuonna 1906. Hän työskenteli lehtimiehenä ja otti heprealaisen nimen Ben-Gurion aloittaessaan poliittisen uransa. Hän tuli karkotetuksi ottomaanien Palestiinasta poliittisen toiminnan vuoksi vuonna 1915. Muutettuaan New Yorkiin vuonna 1915, hän tapasi tulevan vaimonsa venäläissyntyisen Paula Munweissin. He avioituivat vuonna 1917. He saivat kolme lasta. Perhe palasi Palestiinaan ensimmäisen maailmansodan loputtua.
[muokkaa] Siionistijohtaja
Ben-Gurion oli Työväen Siionistiliikkeen johtajana 15 vuotta. Hän oli perustamassa sotilaallisista Haganah-järjestöä. Työväen Siionistit olivat maanalaisena liikkeenä brittiläisessä Palestiinassa. He perustivat kibbutseja ja juutalaissiirtokuntia. Molemmat vastarintaliikkeet painostivat brittejä vakuuttumaan juutalaisen valtion perustamisen tärkeydestä Palestiinassa ja saadakseen laillisen kansallisen mandaatin (edustuksen), jotka toteutuivat vuonna 1948. Hän vastusti Vallankumouksellista Siionistiliikettä ja sen johtajia Jabotinskya ja Menachem Beginiä. Hän kylläkin avusti Beginin Irgun-järjestöä väliaikaisesti. Israelin itsenäisyyden ensimmäisinä viikkoina hän päätti kuitenkin vastustaa kaikkia vastarintaryhmiä. Hän vahvisti Israelin valtion asemaa. Hän halusi Israelin armeijan olevan ainoa aseellisten selkkausten selvittäjä. Ben-Gurion antoi käskyn avata tuli Altalena-nimistä laivaa kohti ja upottaa se. Laiva oli lastattu Irgunin vastarintaliikkeen jäsenillä ja aseilla. Ben-Gurion toimi Maailman Sionistijärjestön presidenttinä vuosina 1946–1956.
[muokkaa] Pääministerinä
Ben-Gurion johti Israelia sen Itsenäisyyden sodan aikana vuonna 1948. Hänestä tuli pääministeri 25. toukokuuta 1948. Hän toimi pääministerinä vuoteen 1963 asti lukuun ottamatta kahta vuotta 1953–1955. Vuonna 1953 hän lähti kibbutsiin Negevin autiomaahan ja vietti siellä pari vuotta. Vuonna 1955 hän palasi hallituksen puolustusministeriksi ja takaisin pääministeriksi.
Suezin kriisin aikana vuonna 1956 hän hyväksyi brittien ja ranskalaisten "Muskettisoturi-suunnitelman". Israel hyökkäsi Siinain niemimaalle, mahdollistaen brittien ja ranskalaisten Suezin kanavan liikenteen turvaamisen. Lopulta kuitenkin Yhdysvallat ja Yhdistyneet kansakunnat pakottivat israelilaiset, britit ja ranskalaiset vetäytymään valtaamiltaan alueilta.
Ben-Gurion oli työväenpuolue Mapain perustaja. Hän joutui luopumaan pääministerivirasta vuonna 1963 Lavon Fair -tapauksen vuoksi. Tällä tarkoitetaan Israelin tiedustelupalvelun Mossadin suunnittelemia pommi-iskuja Egyptiin. Kohteina olisivat olleet Yhdysvaltain tiedustelupalvelun virkailijat. Operaation oli hyväksynyt Israelin puolustusministeri Pinchas Lavon. Tapaus herätti epäluottamusta Ben-Gurionia kohtaan. Tämä johti työväenpuolueen Mapain hajoamiseen, jonka jälkeen Levi Eshkol perusti uuden Rafi-puolueen. Ben-Gurion vetäytyi politiikasta vuonna 1970.
David Ben-Gurionia on pidetty Israelin valtion perustajana. Tätä pidetäänkin hänen merkittävämpänä saavutuksenaan. Hän vietti viimeiset vuotensa omalla kibbutsillaan.
 |
Israelin pääministerit |
| David Ben-Gurion • Moshe Sharett • David Ben-Gurion • Levi Eshkol • Golda Meir • Jitzhak Rabin • Menachem Begin • Jitzhak Shamir • Shimon Peres • Jitzhak Shamir • Jitzhak Rabin • Shimon Peres • Benjamin Netanjahu • Ehud Barak • Ariel Sharon • Ehud Olmert • Benjamin Netanjahu |
