Antisemitismi
|
Antisemitismi tai juutalaisvastaisuus tarkoittaa vihamielistä suhtautumista juutalaisiin.[1] Antisemitismi voi kohdistua juutalaisiin yksilöinä tai ryhmänä, ja se voi ilmetä esimerkiksi vihana, syrjintänä tai väkivaltana. Juutalaiset ovat kolmituhatvuotisen historiansa aikana joutuneet lukuisien rajoitusten, karkotusten ja joukkomurhien uhreiksi.
Sisällysluettelo |
Termin alkuperä ja merkitys [muokkaa]
Sana antisemitismi (anti-, ”vastaan”) tuli yleiseen käyttöön saksalaisen journalisti Wilhelm Marrin vuonna 1879 kirjoittaman juutalaisvastaisen pamfletin myötä[2], vaikka sanaa oli käytetty aikaisemminkin[3]. Antisemitismillä tarkoitetaan yleisesti vain juutalaisvastaisuutta, vaikka juutalaiset eivät olekaan ainoa seemiläinen kansa[4].
Määritelmiä [muokkaa]
Yhdysvaltain ulkoministeriö määritteli antisemitismin vuoden 2005 raportissaan ”juutalaisia kohtaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin koetuksi vihaksi, joka perustuu juutalaiseen uskontoon ja/tai kansallisuuteen”.[5]
Euroopan unionin virasto European Monitoring Centre on Racism and Xenophobia määritteli antisemitismin näin (2005): ”Antisemitismi on tietynlainen juutalaisiin kohdistuva käsitys, joka voi ilmeta vihana juutalaisia kohtaan. Antisemitistinen puhe ja teot kohdistetaan juutalaisiin tai ei-juutalaisiin yksilöihin tai heidän omaisuuteensa, juutalaisiin instituutioihin tai uskonnollisiin tiloihin.”[6]
Muodot [muokkaa]
Suomen juutalaisvihaa tutkinut Jari Hanski jakaa antisemitistiset syytökset neljään luokkaan: [7]
- uskonnollisiin
- taloudellisiin
- teeseihin ”bolshevikkijuutalaisista”
- teeseihin ”kansainvälisistä juutalaisista”
Roomalaiskatolinen historioitsija Edward Flannery löytää antisemitismille neljä muotoa: [8]
- poliittinen ja taloudellinen antisemitismi (esimerkkeinä Cicero ja Charles Lindbergh)
- teologinen tai uskonnollinen antisemitismi (ns. antijudaismi)
- nationalistinen antisemitismi (Voltaire ym., jotka kritisoivat juutalaisia näiden tavoista ja ominaisuuksista)
- rodullinen antisemitismi (kansallissosialismi)
Louis Harap jakaa antisemitismin kuuteen luokkaan:[9]
- uskonnollinen (juutalaiset Jeesuksentappajina)
- taloudellinen (juutalaiset pankkiireina, koronkiskojina)
- yhteiskunnallinen (röyhkeät juutalaiset)
- rasistinen (juutalaiset alempiarvoisia)
- ideologinen (juutalaiset vallankumouksellisia)
- kulttuurinen (juutalaiset nakertavat yhteiskunnan perusteita)
Mahdollisia syitä [muokkaa]
Juutalaisvihalle on löydetty selitysmalleja niin juutalaisuuden ominaisuuksista vihamielisyyden aiheuttajina kuin vihaajasta itsestään.
Karl-Johan Illman selittää antisemitismin osittain yleisillä sosiaalipsykologisilla syillä: [10]
- Eristäytynyt vähemmistö herättää epäluuloa
- Tuntematonta vihataan
- Pelko muutetaan hyökkäävyydeksi
- Heikompaa on helppo lyödä
- Tarvitaan syntipukki
- Kateus juutalaisten menestystä kohtaan
- Juutalaisten näkyvyys ja helppous kohteena
Lisäksi hän löytää antisemitismistä erityisiä osia:
- Jumalanmurhaajamyytti
- Demonisointi
- Rituaalimurhasyytökset
- Salaliittoväitteet
Filosofi Jean-Paul Sartre (Anti-Semite, s. 54) esittää juutalaisvihan syyksi ennakkoluuloja, tarvetta syntipukille, kapitalismista johtuvia taloudellisia syitä ja antisemiittien psykologisia ongelmia. Hän jopa esittää, että juutalaiset ovat kokonaan antisemiittien luomus, jotta nämä pääsisivät toteuttamaan vihaansa.[11]
Historioitsija Bernard Lewisin mukaan antisemitismi on erilaisuuteen kohdistuvaa ennakkoluuloa, vihaa tai vainoa, jota määrittää tässä kaksi erityispiirrettä: juutalaisiin kohdistetaan kaksoisstandardeja ja heitä syytetään ”kosmisesta pahasta”.[12]
Dennis Prager ja Joseph Telushkin pitävät antisemitismiä kokonaan omana ilmiönään. He kritisoivat antisemitismin ”dejudaisointia” kuten syntipukkiteorioita. Heidän mielestään juutalaisvihaa ei voi selittää samoilla yleisillä syillä joilla muukalaisvihaa selitetään, vaan juutalaisia on vihattu juurikin heidän juutalaisuutensa vuoksi. Juutalaisvainoissa ei siis ole ollut kyse ennakkoluuloista, vaan juutalaisten vastustamisesta. He antavat nämä syyt: [13]
- Juutalaisuuden uhka siitä syntyneiden uskontojen validiteetille
- Juutalaiset Jumalan ”luvattuna kansana”
- Juutalaisuuden perustaan kuuluva maailmanparantaminen haastamalla muut jumalat ja moraalin vaatimuksilla
- Juutalaisten kaikenlainen menestys juutalaisuutensa ansiosta
Historia [muokkaa]
Antiikin aika [muokkaa]
Juutalaisvihamielisyyttä esiintyi jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa: epäilyjä juutalaisten suosimisesta, heidän jumalattomuudestaan ja lasten rituaalimurhista. Tunnetut roomalaiset kirjailijat kuten Cicero ja Tacitus kritisoivat kirjoituksissaan juutalaisten uskonnollisia tapoja, eristyneisyyttä ja juutalaisten siihen aikaan vielä harjoittamaa lähetystyötä. Roomassa juutalaisia kuitenkin kohdeltiin ennen kristinuskon tuloa valtakunnanuskonnoksi yleisesti ottaen samoin kuin muitakin vähemmistökansallisuuksia.[14] Juutalaisuudestaan luopuneet hyväksyttiin osaksi muuta yhteiskuntaa[15].
Varhaisen kristinuskon aika [muokkaa]
Varhaisiin kristillisiin kirjoituksiin sisältyi juutalaispolemiikkia, syytös Jeesuksen (ja Jumalan) surmaamisesta ja juutalaisten nimitys ”Paholaisen jälkeläisinä”. Tämä tarjosi pohjan ja oikeutuksen tulevalle kristilliselle antisemitismille.[16]
Keskiaika Euroopassa [muokkaa]
Juutalaisten laillinen asema heikkeni Euroopassa edelleen keskiajalle siirryttäessä. Ristiretkien (1096–) myötä alkoivat juutalaisten joukkomurhat Ranskassa ja Keski-Euroopassa heidän kieltäydyttyään kääntymästä kristityiksi[17][18]. Juutalaiset kokivat nöyryytyksiä ja syytöksiä rikoksista kristittyjä kohtaan, kuten rituaalimurhista. Heidät rajoitettiin ammatteihin, joissa he joutuivat syytetyiksi koronkiskonnasta. Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kaivojen myrkyttämisestä, koska omien puhtaussääntöjensä ansiosta he selvisivät kulkutaudista vähällä. Myös juutalaisten sinnikäs käännytysvastarinta ajoi monet totalitaristiset hallinnot juutalaisten karkotuksiin ja joukkomurhiin muiden keinojen puutteessa.[19] Juutalaiset karkotettiin sadoiksi vuosiksi useista maista, muun muassa Englannista 1290 ja Espanjasta 1492. Espanjan inkvisitio kohdistui maan juutalaisiin erityisen ankarasti.[20]
Kulttuurisen sionismin perustaja Ahad Ha’am (1856–1927) on esittänyt, että rituaalimurhasyytöksillä on ollut myös juutalaisia yhteisöjä lujittava vaikutus. Kaikki juutalaiset tiesivät järjettömiksi syytökset kristittyjen veren juonnista uskonnollisista syistä, ja tämä todisti heille antisemitististen syytösten valheellisuuden.[21]
Keskiaika islamilaisessa maailmassa [muokkaa]
Islamilaisessa maailmassa juutalaiset määriteltiin dhimmeiksi (”alistettu kansa”). Tämän ns. Omar-sopimuksen myötä juutalaisille sallittiin vain huomaamaton ja rajoitettu elämä, ja he joutuivat tunnistamisen vuoksi pukeutumaan naurettaviin vaatteisiin. Vastineeksi he saivat elää rauhassa omia tapojaan noudattaen. Tästä huolimatta myös islamin kulta-aikana esiintyi ajoittain juutalaisten joukkomurhia niin islamilaisessa Espanjassa kuin Pohjois-Afrikassakin.[22] Satoja juutalaisia teloitettiin vielä 1800-luvulla arabimaissa väitetyistä rituaalimurhista [23]. Ranskan valloitettua Pohjois-Afrikan 1800-luvulla juutalaiset saivat näissä maissa yhteiskunnallisen tasa-arvon ja Algeriassa Ranskan kansalaisuuden. Tämä kuitenkin vieraannutti heidät arabiväestöstä ja vaikutti 1900-luvun loppupuolella antisemitismin nousuun.[24]
Uusi aika Euroopassa [muokkaa]
Venetsiassa ryhdyttiin rajoittamaan juutalaisten liikkumista sulkemalla heidät gettoon vuonna 1516. Saksassa Martti Luther epäonnistuttuaan juutalaisten käännyttämisessä julkaisi juutalaisvastaisen kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan, jossa hän suositteli toimenpiteitä juutalaisia vastaan. Omana aikanaan kirja ei johtanut kuitenkaan lisääntyneeseen antisemitismiin. Valistuksen ajan Ranskassa Voltaire kritisoi juutalaisten tapoja, joita hän piti valistuksen vastaisina, ja vallankumouksen jälkeisessä Ranskassa kyti vielä epäluuloa juutalaisia kohtaan.[25]
Puolassa surmattiin yli 100 000 juutalaista vuosien 1648–1661 välillä Bohdan H’melnytskyin johtamissa julmissa kasakkahyökkäyksissä. Itä-Euroopan juutalaisten elämää rajoitettiin laein ja heitä painostettiin kääntymään kristinuskoon muun muassa 25 vuoden asepalveluksella. Vuoden 1881 jälkeen alkoi Venäjällä pogromien aalto. Pietarissa julkaistiin 1903 Siionin viisaiden pöytäkirjat, väärennetty ”juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelma”, josta tuli yksi antisemitismin kulmakivistä. Ukrainan itsenäisyystaistelun yhteydessä juutalaisia syytettiin bolshevismista ja 100 000 juutalaista surmattiin.[26]
Toisen maailmansodan jälkeen juutalaisten asema Neuvostoliitossa heikkeni uudelleen, ja Lähi-idän tilanne ruokki Neuvostoliiton virallisia juutalaisvastaisia kampanjoita[27].
Kansallissosialistit ja holokausti [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Holokausti
Euroopassa syntyi 1700-luvun lopulla ns. arjalainen myytti, jonka mukaan juutalaiset ovat alempirotuisia kuin saksalaiset. 1800-luvun aikana Saksassa ja Itävallassa antisemitismi tuli mukaan politiikkaan, ja laajalle Euroopassa levinnyt juutalaisvastaisuus edesauttoi Adolf Hitlerin ja kansallissosialistien valtaannousua 1930-luvulla. Natsit alkoivat välittömästi panna toimeen juutalaisia rajoittavia sääntöjä ja vainoja. Vuonna 1942 natsit aloittivat liittolaistensa kanssa Euroopan juutalaisten järjestelmällisen murhaamisen, holokaustin, jonka seurauksena noin kuusi miljoonaa juutalaista menetti henkensä.[28]
Antisemitismi Suomessa [muokkaa]
Suomessa eivät juutalaiset ole joutuneet samanlaisten vainojen uhriksi kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Ruotsin laki rajoitti juutalaisten asumisoikeutta ja ammatteja Suomessa 1700- ja 1800-luvuilla. 1890-luvulla juutalaisia karkotettiin maasta eikä Venäjältä tulijoita hyväksytty. Ennen vuotta 1917 Suomen juutalaisilla ei ollut kansalaisoikeuksia.[29]
Juutalaisiin liitetyt paheet olivat Suomessa luonteeltaan yleisiä, eikä niitä edes yritetty liittää kenenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen. Juutalaisia tunnettiin huonosti käytännön elämästä.[30] Juutalaisvastaisissa kirjoituksissa näkyi ulkomaalaisvaikutus erityisesti Saksasta. Suomalaisessa lehdistössä ei yleisesti ottaen lukijoita yllytetty väkivaltaisuuksiin. Äärikansallisissa, äärioikeistolaisissa ja uskonnollisissa liikkeissä oli kansallissosialistien valtaannousun jälkeen vuonna 1933 sekä juutalaisten vastustajia että puolustajia.[31][32] Suomi luovutti kahdeksan juutalaista pakolaista Saksaan, mutta ei yhtään omaa kansalaistaan.
Nykyaika [muokkaa]
Arabimaat [muokkaa]
Toisen maailmansodan aikana Palestiinan suurmufti Amin el-Husseini liittoutui Adolf Hitlerin kanssa juutalaisia vastaan[33][34]. Israelin perustamisen jälkeen vuonna 1948 arabimaissa puhkesi viha maiden suuria juutalaisväestöjä kohtaan, ja juutalaiset pakenivat Irania lukuun ottamatta kaikista alueen muslimimaista kahden vuosikymmenen aikana Israeliin, joutuen jättämään suurimman osan omaisuudestaan taakseen[35].
Perinteinen eurooppalaisvaikutteinen antisemitismi on yhä näkyvää arabimaissa ja Turkissa. Alueella luetaan yhä eurooppalaisia antisemitistisiä kirjoituksia kuten Siionin viisaitten pöytäkirjoja ja Mein Kampfia, ja koulujen oppikirjat sisältävät antisemitististä materiaalia. Arabimaissa yleisesti vastustetaan juutalaisten oikeutta kansana omaan valtioon, ja Israelin–Palestiinan konflikti ruokkii juutalaisvihaa.[36]
Länsimaat [muokkaa]
Euroopan perinteinen antisemitismi on painottunut toisen maailmansodan jälkeen itään, etenkin Puolaan. Myös Unkarissa, Romaniassa, Slovakiassa ja Venäjällä esitettiin syytöksiä juutalaisia kohtaan muun muassa stalinististen hallitusten tukemisesta.[37]
Myös useissa Länsi-Euroopan maissa tapahtuu yhä ajoittain juutalaisten hautausmaiden ja synagogien häpäisyjä, etenkin Ranskassa ja Saksassa[38]. Holokaustin kiistäviä kirjoituksia alettiin Euroopassa julkaista pian sodan jälkeen. Juutalaisten ahdistelusta Euroopassa ovat vastuussa usein uusnatsit ja muslimimaahanmuuttajat.[39]
Ruotsin Malmössä juutalaiset ovat kokeneet ahdistelua ja holokaustin kouluopetuksen häirintää, joka on kummunnut Israelin ja Palestiinan välisestä konfliktista[40]. Simon Wiesenthal -keskus on suositellut juutalaisia siksi välttämään Ruotsin eteläosia[41].
Yhdysvalloissa juutalaiset eivät ole koskaan joutuneet kokemaan vainoja, mutta yhdysvaltalaisista noin 15 % ilmaisi antisemitistisiä näkemyksiä vuoden 2007 kyselyssä. Juutalaisvastaisuus on yleisintä afroamerikkalaisten ja latinoväestön keskuudessa.[42]
Uusantisemitismi [muokkaa]
Uusantisemitismillä tarkoitetaan Israelin ja sionismin vastustuksena ilmenevää juutalaisvastaisuutta, joka on perinteisen juutalaisten demonisoinnin uusi muoto. Uusantisemitismistä on syytetty niin äärivasemmistoa, radikaalia islamia kuin äärioikeistoakin. Käsitteen käyttäjien mukaan ilmiöstä tekee juutalaisvastaisuutta se, että siihen usein liittyy juutalaisten yksilöiden tai juutalaisten symbolien kimppuun hyökkäämistä sekä vanhojen juutalaisvastaisten uskomusten esittämistä.[43]
Bernard Lewisin mukaan uusantisemitismi on antisemitismin kolmas muoto uskonnollisen ja rodullisen antisemitismin jälkeen[44].
Käsite on kiistanalainen, ja sen kritiikin mukaan termi muun muassa vähättelee todellista antisemitismiä ja sillä yritetään vaikeuttaa Israelin ja sionismin kritisointia[45].
Amerikanjuutalaiset professorit Noam Chomsky ja Norman G. Finkelstein, brittitoimittaja Robert Fisk ja Helsingin Sanomien vt. päätoimittaja Janne Virkkunen[46] ovat muiden muassa väittäneet, että Israelin toiminnan kritisoiminen leimataan herkästi antisemitismiksi, vaikka kritiikille olisi faktapohjaa. Myös Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter joutui antisemitismisyytösten kohteeksi julkaistuaan kirjan Palestine - Peace, Not Apartheid, jossa hän kritisoi Israelin toimintaa palestiinalaisia kohtaan.[47]
Tämän päivän juutalaisjärjestöt – sekä erityisesti Israelin valtio – ovat erittäin aktiivisia ottamaan kantaa antisemitistiseksi katsomaansa uutisointiin eri maiden medioissa. Eräiden maiden, kuten useasti tulilinjalla olevan Ruotsin, mielestä Israel käyttää tätä oman ulkopolitiikkansa välineenä, eikä niinkään ole kiinnostunut maailman juutalaisia kohtaan esiintyvästä rasismista.
Valaisevana esimerkkinä ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet julkaisi 17. elokuuta 2009 jutun, jossa kerrottiin israelilaisten sotilaiden ottavan elimiä kuolleilta ja haavoittuneilta palestiinalaisilta. Kirjoituksessa ei esitetty todisteita vaan palautettiin mieleen erilaisia huhuja kansainvälisestä elinkaupasta ja israelilaisten osuudesta tässä kaupassa. Israel nosti Aftonbladetin kirjoituksesta kovan metelin. Pääministeri Benjamin Netanjahu vaati selväsanaisesti Ruotsin hallitusta tuomitsemaan Aftonbladetin kirjoituksen. Pääministeri Fredrik Reinfeldt ja ulkoministeri Carl Bildt torjuivat vaatimukset viittaamalla Ruotsin perustuslakiin.[46]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-7041-3.
- Turtiainen, Jouni (toim.), Ikkuna juutalaisuuteen, Gaudeamus 2009
- Prager, Dennis ja Telushkin, Joseph, Why the Jews?, Touchstone 2003
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Turtiainen, s. 143
- ↑ Bein, Alex. The Jewish Question: Biography of a World Problem. Fairleigh Dickinson University Press, 1990, s. 594. ISBN 0-8386-3252-1.
- ↑ Lewis, Bernard. "Semites and Antisemites" Ote kirjasta Islam in History: Ideas, Men and Events in the Middle East, The Library Press, 1973.
- ↑ "Report on Global Anti-Semitism", U.S. State Department, January 5, 2005.
- ↑ "Working definition of antisemitism", EUMC.
- ↑ Suomen juutalaisviha oli tuontitavaraa
- ↑ Flannery, Edward H. The Anguish of the Jews: Twenty-Three Centuries of Antisemitism, Stimulus Books, 2004.
- ↑ Harap, Louis (1987). Creative awakening: the Jewish presence in twentieth-century American literature, 1900-1940s. Greenwood Publishing Group, 24. ISBN 9780313253867.
- ↑ Turtiainen, s. 158–159
- ↑ Prager&Telushkin, s. 63
- ↑ Lewis, Bernard. "The New Anti-Semitism", The American Scholar, Volume 75 No. 1, Winter 2006, pp. 25–36. Perustuu luentoon Brandeis Universityssa 24.3.2004.
- ↑ Prager&Telushkin, s. 7–9
- ↑ Turtiainen, s. 144
- ↑ Prager&Telushkin, s. 72
- ↑ Turtiainen, s. 145–7
- ↑ Turtiainen, s. 147
- ↑ Prager&Telushkin, s. 80
- ↑ Prager&Telushkin, s. 10
- ↑ Turtiainen, s. 148–150
- ↑ Prager&Telushkin, s. 84
- ↑ Turtiainen, s. 148
- ↑ Turtiainen, s. 152
- ↑ Barnavi, Eli (toim.): A Historical Atlas of the Jewish People, s. 188–189
- ↑ Turtiainen, s. 150-1
- ↑ Turtiainen, s. 151–5
- ↑ Turtiainen, s. 156
- ↑ Turtiainen, s. 153–5
- ↑ Turtiainen, s. 170–175
- ↑ Turtiainen, s. 170–175
- ↑ Hanski, s. 404–413
- ↑ Turtiainen, s. 170–174
- ↑ Helsingin Sanomat; Puolikuu ja Hakaristi
- ↑ Turtiainen, s. 157–8
- ↑ Prager&Telushkin, s. 4
- ↑ Turtiainen, s. 157–8
- ↑ Turtiainen, s. 157
- ↑ Anti-Semitism In Germany Today: Its Roots And Tendencies – Susanne Urban
- ↑ Turtiainen, s. 156–158
- ↑ Jews flee Malmö as anti-Semitism grows by David Landes, The Local, January 27, 2010.
- ↑ http://www.wiesenthal.com/site/apps/nlnet/content2.aspx?c=lsKWLbPJLnF&b=4441467&ct=8971903
- ↑ ADL Survey: American Attitudes Towards Jews in America
- ↑ Taguieff, Pierre-André. Rising From the Muck: The New Anti-Semitism in Europe. Ivan R. Dee, 2004.
- ↑ Lewis, Bernard. "The New Anti-Semitism", The American Scholar, Volume 75 No. 1, Winter 2006, s. 25–36.
- ↑ Klug, Brian. The Myth of the New Anti-Semitism. The Nation, February 2.2.2004, haettu 9.1.2006; ja Lerner, Michael. There Is No New Anti-Semitism, posted February 5, 2007, haettu 6.2.2007.
- ↑ a b Janne Virkkunen: Aftonbladetin huono esimerkki Helsingin Sanomat. 30.8.2009. Viitattu 21.11.2009.
- ↑ http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=7004473
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Benz, Wolfgang: Holokausti. (Der Holocaust, 1995.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-075-9.
- Bjurwald, Lisa: Euroopan häpeä: Rasistien voittokulku. (Europas skam: Rasister på frammarsch, 2011.) Suomennos: Taru Laiho. Helsinki: Art House, 2011. ISBN 978-951-884-484-9.
- Andrew G. Bostom: The Legacy of Islamic Antisemitism: From Sacred Texts to Solemn History
- Bruchfeld, Stéphane & Levine, Paul A.: Kertokaa siitä lapsillenne: Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933–1945. (Om detta må ni berätta: En bok om Förintelsen i Europa 1933–1945, 1998.) Suomea koskevan luvun kirjoittanut Jukka Hartikainen. Helsinki: Opetushallitus, 2001 (2. painos 2006). ISBN 952-13-1056-1.
- Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944. Pohjautuu tekijän Helsingin yliopistossa 2006 hyväksyttyyn väitöskirjaan Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918–1944. Helsingissä: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7041-3.
- Kuparinen, Eero: Antisemitismin musta kirja: Juutalaisvainojen pitkä historia. Ensimmäinen painos ilmestynyt nimellä Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin pitkä historia. 2. tarkistettu ja uudistettu laitos. Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-494-4.
- Myllykoski, Matti & Lundgren, Svante: Murhatun Jumalan varjo: Antisemitismi kristinuskon historiassa. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-614-9.
- Turtiainen, Jouni (toim.), Ikkuna juutalaisuuteen, Gaudeamus 2009
- Prager, Dennis ja Telushkin, Joseph, Why the Jews?, Touchstone 2003
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Helsingin Sanomat; Puolikuu ja Hakaristi
- Helsingin Sanomat: Hanski Jari - Juutalaisviha Suomessa 1918-1944
- Matti Myllykoski: Kristillinen juutalaisvastaisuus vaikutti modernin antisemitismin syntyyn. Teologia.fi 19.09.2007.
|
Amerikkalaisvastaisuus | Arabivastaisuus | Juutalaisvastaisuus | Kiinalaisvastaisuus | Neuvostovastaisuus | Romanivastaisuus | Ruotsalaisvastaisuus | Saksalaisvastaisuus | Suomalaisvastaisuus | Venäläisvastaisuus | Virolaisvastaisuus |
