Sergei Nilus
.jpg)
Sergei Aleksandrovitš Nilus (ven. Сергей Александрович Нилус; 9. syyskuuta (J: 28. elokuuta) 1862 Moskova – 14. tammikuuta 1929 Krutets, Vladimirin kuvernementti, Neuvostoliitto)[1] oli venäläinen uskonnollinen kirjailija ja mystikko, joka tunnetaan parhaiten kuuluisan juutalaisvastaisen väärennöksen Siionin viisaiden pöytäkirjojen julkaisijana.[2] Ensimmäisen version pöytäkirjoista julkaisi Pavel Kruševan Znamja-lehdessä vuonna 1903, mutta kaikki myöhemmät käännökset perustuvat Nilusin vuonna 1905 julkaisemaan versioon ja monet niistä myös ilmoittavat hänet tekijäksi. Nilus muokkasi pöytäkirjat tunnetuimpaan muotoonsa, mutta hänen ei uskota olleen itse väärennöksen alkuperäinen tekijä.[3][2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niluksen isä oli alempaan aateliin kuulunut maanomistaja, jonka esi-isät olivat baltiansaksalaisia tai ruotsalaisia luterilaisia. Isä oli sukunsa ensimmäinen ortodoksiksi kastettu. Äidin suku oli Venäjän maa-aatelia.[2] Nilus opiskeli lakitiedettä Moskovan yliopistossa ja valmistuttuaan vuonna 1886 hän työskenteli lyhyen aikaa oikeuslaitoksen palveluksessa, mutta luopui virkaurasta ja asettui hoitamaan tiluksiaan Orjolin alueella.[2][1] Hän ei ollut nuorena uskonnollinen, mutta sai 1890-luvulla kristillisen herätyksen ja vakuuttui lopun aikojen olevan lähellä. Hän teki pyhiinvaelluksia luostareihin, tapasi ihmeidentekijä Johannes Kronstadtilaisen ja alkoi tulkita enteitä. Nilus julkaisi useita uskonnollisia teoksia ja toimitti julkaisukuntoon Nikolai Motovilovin jälkeenjääneet käsikirjoitukset tämän keskusteluista pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kanssa. Myöhemmin liikkui myös virheellisiä tietoja, joiden mukaan Nilus olisi ollut professori, pappi tai munkki.[2]
Nilus julkaisi vuonna 1903 omaa uskonnollista herätystään kuvaavan teoksen Velikoje v malom (”Suurta vähässä”). Joulukuussa 1905 hän julkaisi siitä uudistetun version alaotsikolla ”Antikristus lähiajan poliittisena mahdollisuutena”. Tähän versioon sisältyivät myös Siionin viisaiden pöytäkirjat, väitetyt vuoden 1897 sionistikongressin salaiset päätökset, jotka Nilus kertoi saaneensa Sergei Suhotinilta.[3][2] Nilus liitti pöytäkirjoihin oman kommentaarinsa, jossa hän Johannes Kronstadtilaisen ja Vladimir Solovjovin opetuksiin nojaten tulkitsi pöytäkirjojen osoittavan, että yliluonnolliset pimeyden voimat ja niiden maalliset liittolaiset olivat vahvistumassa ja lopullinen taistelu hyvän ja pahan voimien välillä oli lähestymässä. Nilusin mukaan juutalaiset olivat antikristuksen välikappaleita, mutta hän ei kannattanut rotuoppiin perustuvaa antisemitismiä. Hänen mukaansa juutalaisia ei tullut vainota, sillä he olivat pelkästään Saatanan harhaanjohtamia ihmisiä, jotka toisen tulemisen jälkeen hylkäisivät väärän uskonsa.[2]
Vaikka Siionin viisaiden pöytäkirjat tulivat maailmanlaajuisesti tunnetuiksi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Venäjällä ne tekivät Nilusista nopeasti niin tunnetun, että hänet esiteltiin keisarin hovissa. Hän avioitui hovineito Jelena Ozerovan kanssa, mutta liitto päättyi eroon.[3] Vuosina 1907–1912 Nilus asui Optinan luostarissa ja julkaisi vuonna 1911 luostarin elämää käsittelevän kronikkamaisen teoksen Na beregu Božbei reki (”Jumalan joen varrella”).[2][1] Vuosina 1912–1917 hän asui Valdaissa.[1] Tammikuussa 1917 arvostettu Troitse-Sergijevin luostari julkaisi hänen pääteoksensa viimeiseksi jääneen version nimellä ”Se on jo lähellä, aivan ovella – mihin ei haluta uskoa ja mikä on jo niin lähellä”.[2] Nilus piti Venäjän vallankumousta lopun aikojen alkusoittona ja kieltäytyi lähtemästä maanpakoon. Vuoden 1917 jälkeen hän vaihtoi usein asuinpaikkaansa, asui pääasiassa Ukrainassa ja kuului niin sanottuun katakombikirkkoon, kommunismia vastustaneiden ortodoksien maanalaiseen liikkeeseen. Neuvostoaikana hänet vangittiin useasti, mutta vapautettiin jokaisella kerralla.[2] Hän asui viimeksi erään papin luona Vladimirin alueen Krutetsissa, jossa hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1929.[2][3]
Nilusin tuotanto nousi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä uudelleen kiinnostuksen kohteeksi. Hänen teoksistaan on otettu uusia painoksia ja hänen mukaansa on nimetty palkinto.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Сергей Александрович Нилус (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 14.11.2020.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Michael Hagemeister: ”Nilus, Sergei (1862–1929)”, s. 508–510 teoksessa Antisemitism – A Historical Encyclopedia of Prejudice and Persecution. Volume 2: L–Z (ed. Richard S. Levy). ABC-CLIO 2005. Google Books (englanniksi)
- ↑ a b c d Jari Hanski: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944, s. 46, 207–209. Kirja kerrallaan, Helsinki 2006. Teoksen verkkoversio
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Nilus Wikimedia Commonsissa
- Michael Hagemeister: Sergej Nilus und die "Protokolle der Weisen von Zion" (saksaksi)
| ||||||||||||||||||||||
