Venäläisvastaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Venäläisvastaisuus eli ryssäviha, vanhakielinen muoto ryssänviha, on suomenkielinen vakiintunut nimitys voimakkaalle Venäjä- ja venäläisvastaisuudelle. Venäläisvastaisuus voi esiintyä joko Venäjän keskushallintoon (tämän valtiomuodosta riippumatta) ja valtakoneistoon tai yleisesti venäläisiin kohdistuvana vihamielisyytenä ja syrjintänä.

Ryssäviha Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryssävihaa on tutkittu Suomessa 1970-luvulta lähtien. Ryssävihan juurista on esitetty pääsääntöisesti kaksi erilaista tulkintaa. Näistä toinen katsoo suomalaisten ja venäläisten olleen perivihollisia kautta historian. Tämän asetelman on katsottu vallinneet ainakin 1700-luvun ison vihan ajoista lähtien, jolloin venäläiset ”miehittivät ja raiskasivat Suomen”. Tämä näkökanta on pitkälti lähtenyt siitä, että kautta vuosisatojen ”Venäjä on väkivaltainen alistaja ja Suomi viaton, neitseellinen uhri.”[1] Historiantutkija Kustaa H. J. Vilkunan mukaan suomalaisten keskuudessa eli isosta vihasta lähtien venäläisiin kohdistuva kammo, joka vakiintui osaksi kansanperinnettä ja paikallishistoriaa, ja jonka johdosta 1920- ja 30-lukujen venäläisvastainen propaganda lankesi otolliseen maaperään.[2]

Toisen tulkinnan mukaan ryssäviha syntyi Suomen sisällissodan aikoihin 1917–1918 ja venäläisvastaisuus oli poliittista ja aatteellista valkoisen Suomen luomaa vastakkainasettelua, jota tietoisesti lietsottiin ja levitettiin. Ulkoisen uhkakuvan luonnilla pyrittiin yhdistämään sisällissodassa jakaantunutta kansakuntaa ja ryssävihaa pidettiin melkein kansallisena velvollisuutena.[1] Tämän näkökulman on laajasti esitellyt Matti Klinge teoksessaan Vihan veljistä valtiososialismiin.[3]

Professori Klingen edustaman näkemyksen mukaan vielä Suuriruhtinaskunnan aikana venäläisiin suhtauduttiin pääosin myönteisesti, eikä sortokausinakaan venäläisvastaisuus ollut merkittävää.[1] Venäjän vallankumouksen jälkeen, kun Leninin johtamat bolševikit ottivat vallan Venäjällä ja muuttivat maan 1920-luvulla kommunistiseksi diktatuuriksi, venäläisvastaisuuteen yhdistyi kommunismin pelko ja neuvostovastaisuus ja se ilmeni lähinnä oikeistoradikalismina, muun muassa AKS:ssä ja IKL:ssä. Huomattava on, että "ryssäläisyys" saattoi myös tarttua kontaktissa venäläisten kanssa, millä perusteltiin Suomen punaisten kapinaa.[3]

Antero Eerolan mukaan suomalaisen kollektiivisen kulttuurillisen muistin osana on edelleen kuva Venäjästä ”jonkinlaisena Suomen ikiaikaisena uhkaajana, orjuuttajana ja itsenäisyyden anastajana” ja tällä kuvalla on edelleen omat lietsojansa. Tässä maailmankuvassa suomalais-venäläisen kanssakäymisen keskeisinä osina ovat isoviha, pikkuviha, Suomen sota, sortovuodet, talvisota, jatkosota ja suomettuminen. Myös suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa keskustelussa on edustettuna koulukunta, jonka mukaan Venäjän keskeinen tarkoitus on Suomen uhkaaminen.[1]

Eurooppalaisen Gallup Internationalin mielipidemittauksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa kosovolaisten jälkeen: 62 % suomalaisista suhtautui kielteisesti Venäjään.[4] Mittauksessa haastateltiin 50 000 ihmistä 60 maasta, Suomessa 621 ihmistä. Yhdysvaltoihin suhtautui samassa mittauksessa kielteisesti 56 %. Saman tutkimuksen mukaan Venäjään suhtautuu kielteisesti 42 % tšekkiläisistä ja sveitsiläisistä, 37 % saksalaisista, 32 % tanskalaisista ja puolalaisista sekä 23 % virolaisista. Venäjä olikin G8-maista maailmanlaajuisesti kaikkein epäsuosituin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ryssäviha: Venäjän-pelon historia. Timo Vihavainen. Minerva, 2013. ISBN 952 492 7780.
  • Venäjä vanha tuttu, vaan niin vieras - Suomen naapurikuvan todet, luulot ja harhat, Esa Seppänen, Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki 2010, Painopaikka Scanbook AB, Falun 2010, ISBN 978-951-31-5736-4

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Osmo Kuusi,Hanna Smith,Paula Tiihonen (toim.): Venäjä 2017: Kolme skenaariota Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Viitattu 15.2. 2008.
  2. Vilkuna, Kustaa H. J: Paholaisen sota. Kustannusosakeyhtiö Teos; Helsinki 2007
  3. a b Kirja-arvostelu: Ryssävihan kulta-aika Agricola-historiaverkko. Viitattu 20.11.2007.
  4. "OLEN KATSONUT TELEVISIOTA ENEMMÄN KUIN OLEN YMMÄRTÄNYT." Paluumuuttajat ja suomalaisen median kohtaaminen Viitattu 14.09.2009.