Einsatzgruppen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Einsatzgruppe teloittaa Kiovan juutalaisia Ivangorodin lähellä Ukrainasssa 1942
Kahden neuvostovirkamiehen julkiset hirttäjäiset 7. elokuuta 1941 Žytomyrissa Ukrainassa. 400 vangittua juutalaista pakotettiin seuraamaan hirttäjäisiä. Tapahtuman jälkeen vangitut juutalaiset surmattiin ampumalla.
Einsatzgruppe A:n komentaja SS-Brigadeführer Walter Stahleckerin raporttiin vuodelta 1942 sisältynyt kartta kertoi yksikön vuonna 1941 surmaamien juutalaisten määrät eri alueilla, esim. Valko-Venäjä 41 828, Latvia 35 238 ja Liettua 138 421 henkilöä.
SS-johtaja Heinrich Himmlerin raportti Adolf Hitlerille 29. joulukuuta 1942 kertoo Ukrainassa surmatun elo-marraskuussa 1942 muun muassa 7 828 sotavankia kuulustelujen jälkeen, sekä 14 257 viholliseksi tai vihollisen avustajaksi epäiltyä, ja 363 211 juutalaista.
Romuttunut kuljetettavien surmaamiseen suunniteltu kaasutusauto.

Einsatzgruppen (suom. toimintaryhmät), virallisesti Einsatzgruppen der Sicherheitspolizei und des SD, olivat toisen maailmansodan aikaan Saksan turvallisuuspoliisin muodostamia tuhoamisryhmiä, joiden tarkoitus oli surmata natsihallinnon ei-toivotuksi määrittelemä väestö (saks. Untragbaren Elemente) itärintaman valloitetuilta alueilta. Päätehtävä oli etsiä ja tappaa juutalaisia ja kommunisteja, mutta kohteeksi joutui myös romaneita, älymystön edustajia ja mielisairaita.

Yksiköiden perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittoon tehtävän hyökkäyksen valmisteluihin kuuluivat myös suunnitelmat valloitetun alueen väestön käsittelystä. Tuhoamisyksiköiden johtohenkilöitä ryhdyttiin kouluttamaan keväällä 1941 Pretzschin rajapoliisikoulussa Leipzigin lähellä. Toimintaryhmät perustuivat Adolf Hitlerin Johtajan käskyyn (saks. Führerbefehl), jossa vaadittiin idän juutalaisuuden (Ostjudentum) tuhoamista naisia ja lapsia myöten. Tätä tarkoitusta varten Saksan turvallisuuspoliisi RSHA perusti erityisiä tuhoamisyksiköitä, neljä toimintaryhmää (Einsatzgruppen A, B, C, D). Toimintaryhmien alaisuudessa toimi pienempiä erityisyksiköitä, eturintaman erikoiskomennuskuntia (Sonderkommandos) ja kauempana rintamasta toimivia toimintakomennuskuntia (Einsatzkommandos). Yksi toimintakomennuskunta oli Suomessa ja Norjassa vuosina 1941–1942 toiminut Einsatzkommando Finnland.[1]

RSHA:n päällikkö Reinhard Heydrich kokosi joukon turvallisuuspoliisin upseereita RSHA:n päämajaan 17. kesäkuuta 1941 ja piti käskynjaon, jonka aiheena oli Einsatzgruppenien tehtävät ja toiminta. Ohjeet annettiin aluksi aina suullisesti, vasta kesä–heinäkuussa 1941 RSHA antoi kirjalliset käskyt 8 ja 9, jotka koskivat määrättyjen ihmisryhmien surmaamista. Tuolloin toimintaryhmät olivat jo käskyn mukaisessa tehtävässään.[2]

Päämäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksiköiden tehtävistä antaa kuvan RSHA:n ensimmäinen kirjallinen ohje, joka koski komennuskuntien toimintaa sotavankileireillä. Komennuskuntien tuli seuloa vankien joukosta:

  • merkittävät Neuvostoliiton valtion tai kommunistisen puolueen työntekijät, erityisesti ammattivallankumoukselliset, Kominternin virkailijat, keskuskomiteoiden, alue- ja piirikomiteoiden virkailijat,
  • kansankomissaarit ja heidän varamiehensä, sekä entiset Puna-armeijan poliittiset komissaarit,
  • Neuvostoliiton valtion viranomaisten keskus- ja väliportaan johtohenkilöstö,
  • talouselämän johtohenkilöstö,
  • älymystö,
  • juutalaiset,
  • kiihottajat ja vakaumukselliset kommunistit.

Seulotuista oli edelleen eroteltava henkilöt, joista olisi hyötyä tiedustelulle. Muut henkilöt oli surmattava.[1]

Yksiköt ja niiden vastuualueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisessa toimintaryhmässä oli huoltojoukot mukaan lukien noin 600–1 000 miestä. Terroritoimintaan osallistunut ydinjoukko oli koottu pääasiassa SS-miehistä, mutta mukana oli myös turvallisuuspalvelun virkailijoita ja poliiseja. Esimerkiksi Einsatzgruppe A:n ydinjoukon tausta oli seuraava:[3]

  • Waffen-SS: 340 miestä (53 %)
  • Järjestyspoliisi Ordnungspolizei: 133 miestä (21 %)
  • Poliittinen salainen poliisi Gestapo: 89 miestä (14 %)
  • Rikospoliisi Kripo: 41 miestä (6,5 %)
  • Turvallisuuspalvelu Sicherheitsdienst: 35 miestä (5,5 %)
Yhteensä 638 miestä (100 %)

Einsatzgruppet turvautuivat armeijaan tarvitessaan teloitus- tai huoltoapua.[4]

Surmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmien arvioidaan teloittaneen 1,5 miljoonaa juutalaista, kommunistia, sotavankia ja romania.[3] He myös avustivat Wehrmachtia ja paikallisia antisemiittejä surmatöissä. Puolassa he surmasivat juutalaisten ja poliittisten johtajien lisäksi puolalaisia intellektuelleja, kuten pappeja ja opettajia.

Yleinen toimintatapa ryhmillä oli antaa määräys kaikkien alueen juutalaisten ja muun ei-toivotun aineksen kokoontua tietylle paikalle tiettynä aikana. Tämän jälkeen paikalle saapuneet johdatettiin riittävän kauas asutuksesta, jonne joukkohaudat oli kaivettu valmiiksi. Surmattavat pakotettiin riisuutumaan, jonka jälkeen heidät asetettiin kuopan reunalle tai kuoppaan ja ammuttiin.

Natsit eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ampumiseen joukkomurhan välineenä. Ongelmana oli ammusten kulutus, vaiva, helposti syntyvät silminnäkijätodistukset ja teloittajille jatkuvasta puolustuskyvyttömien miesten, naisten, lasten ja vanhusten surmaamisesta aiheutunut psykologinen stressi. Tuhoamiseen kehiteltiin erityisvalmisteisia autoja, joiden moottorin pakokaasu johdettiin uhrien täyttämään takaosaan. Autot tyhjennettiin noin tunnin ajomatkan jälkeen, ja uhrit joukkohaudattiin. Näistä liikkuvista kaasukammioista saadun kokemuksen perusteella kehitettiin tuhoamisleirien vastaavat laitokset.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Silvennoinen 2008, s. 202-209
  2. Silvennoinen 2008, s. 206, 420, 421
  3. a b Edeiken 2000
  4. Encyclopedia of Genocide and Crimes Against Humanity: vol. 1, s. 281 - 282