Kaasukammio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaasukammio on suljettu tila, jossa ihmisiä tai eläimiä tapetaan myrkkykaasulla. Kaasua johdetaan kammioon ulkopuolelta, tai sitä synnytetään kammiossa kemiallisten reaktioiden avulla. Tavallisesti kaasukammioilla viitataan joko natsi-Saksassa käytettyyn menetelmään, jolla murhattiin holokaustin aikana juutalaisia, vähemmistöjä ja sotavankeja, tai Yhdysvalloissa käytettävään rikollisten teloitusmenetelmään. Nykyaikaisessa teollisessa teurastusprosessissa voidaan käyttää kaasutushuonetta, johon annostellaan tainnuttava määrä hiilidioksidia. Eläin ei tässä vaiheessa kuole, vaan tainnutetun eläimen valtimot avataan veren juoksuttamiseksi ulos.

Kaasukammio Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihtoehto hirttämiselle tai sähkötuolille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Californian valtionvankilan (San Quentin) kaasukammio. Muutettiin myrkkyruiskeen antamiseen soveltuvaksi, mutta palautettiin takaisin kaasukammioksi myöhemmin kun myrkkyruiskeelle tehtiin oma tilalähde?
Keltainen: Osavaltio käyttää kaasukammiota toissijaisena teloitusmentelmänä. Vihreä: Osavaltio on aiemmin käyttänyt kaasukammiota teloitusmenetelmänä. Sininen: Osavaltio ei ole käyttänyt kaasukammiota.

Kaasukammio luotiin vaihtoehdoksi hirttämiselle ja sähkötuoliteloituksille, jotka olivat alkuaikoinaan joskus epäonnistuneet kammottavin seurauksin. Arizona, Colorado, Kalifornia, Maryland, Mississippi, Missouri, Nevada, New Mexico, Oregon, Pohjois-Carolina ja Wyoming ovat historiansa aikana käyttäneet kaasukammiota. Ennen teloitusta kammion tiiviys testataan paineilmalla. Ikkunoita peittävät verhot avataan teloituksen ajaksi.

Kuolemaantuomittu kiinnitetään vahvoilla nahkaremmeillä kammion keskellä sijaitsevaan tuoliin. Tuolin alla on rikkihappoa varten astia, jonka yläpuolella koukussa roikkuu kangaspussissa puolen kilon verran natriumsyanidikiteitä. Pussi on kiinni koukussa, joka aukeaa ja pudottaa kiteet hapon sekaan ulkopuolisella ohjauksella.

Aiemmin happoastia oli valmiina tuolin alla, mutta eräiden onnettomuuksien jälkeen käytäntöä muutettiin: kaasukammion ulkopuolelta ns. kemikaalihuoneesta johtaa astiaan erityisventtiilein varustettu putki, jota pitkin valmiiksi etukäteen sekoitettu rikkihappoliuos lasketaan astiaan toimeenpanokäskyn tullessa. Putkessa on kaksitiehana, jolla kuoleman tulon jälkeen voidaan kytkeä niin ikään etukäteen valmistettu lipeäliuos valumaan happoastiaan kaasun tulon katkaisemiseksi.

Tuomittua kehotetaan pidättämään hengitystään teloituksen alkamishetkeen asti, jolloin hän hengittäisi mahdollisimman paljon kaasua kerralla. Ensimmäinen kaasukammioteloitus suoritettiin Nevadassa vuonna 1924, jolloin teloitettiin murhasta tuomittu kiinalainen gangsteri Gee Jon.

Teloituksen alkaessa pussi pudotetaan happoastiaan, jossa alkaa muodostua sinihappokaasua. Teloitettavan hengittäessä kaasua tajuttomuus seuraa teoriassa välittömästi. Varsinainen kuoleminen kestää kuitenkin yleensä viidestä kymmeneen minuuttia. Usein teloitettava näyttää tajuttomuudestaan huolimatta saavan voimakkaita oksennusreaktioita, ja lihasten kouristukset ovat murtaneet jopa luita. Teloitettavan rintaan on kiinnitetty stetoskooppi, ja lääkäri toteaa vangin kuolleen, kun sykettä ei enää kuulu.

Teloituksen jälkeen kaasun tulo lopetetaan neutraloimalla rikkihappo etukäteen valmistetulla lipeäliuoksella, kammio tuuletetaan, ja suojapuvuin sekä kaasunaamarein varustetut vartijat puhdistavat teloitetun ruumiin, jotta siitä ei haihtuisi tappavaa syanidikaasua. Ruumis kääritään paksuun kankaaseen, joka on käsitelty syanidia neutraloivalla kemikaalilla, useimmiten natriumtiosulfaatilla eli valokuvauskiinnitteellä.

Julma ja epätavallinen rangaistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti kaasukammiota on pidetty humaanina ja tuskattomana teloitustapana. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Vuonna 1960 Kaliforniassa teloitettu Caryl Chessman lupasi nyökätä päätään, jos hän tuntisi kipua. Hänen kerrotaan nyökyttäneen päätään useiden minuuttien ajan. Todistajien mukaan Robert Alton Harrisin teloituksessa 1991 (Kalifornia) "ensin oli nähtävissä äärimmäistä kauhua, kipua ja hengenahdistusta. Hänen silmänsä muljahtelivat, ja hänen ihonsa väri muuttui violetiksi, ja hän kuoli kuolaten". Eräs toinen tuomittu, Jimmy Lee Gray (Mississippi), hakkasi päätään 11 minuutin ajan kaasukammion seinään menettääkseen tajuntansa. Todistaja kertoi eräästä kolmannesta tuomitusta, Donald Hardingista (Arizona 1992): "Näin Hardingin kärsivän rajuja kouristuksia 57 sekunnin ajan. Sen jälkeen kouristukset jatkuivat epäsäännöllisinä. Ne kestivät 6 min 37 s. Hänen päänsä vaipui nytkähdellen. Mitä ilmeisimmin mies kärsi. Tämä oli väkivaltainen kuolema; siitä ei ole epäilystäkään. Tapahtuma oli todella ruma. Eläimetkin lopetetaan inhimillisemmin. Tämä ei ollut siisti eikä yksinkertainen kuolema." Toinen todistaja lausui samasta teloituksesta: "Hardingin kuolema oli äärimmäisen raju. Hän kärsi ankaraa tuskaa kuollessaan. Kuulin hänen kakovan ja valittavan. Näin hänen ruumiinsa muuttuvan väriltään ensin punaiseksi ja sitten violetiksi."

Yhdysvaltain toistaiseksi viimeinen kaasukammioteloitus pantiin täytäntöön Arizonassa vuonna 1999, jolloin Saksan kansalainen Walter LaGrand teloitettiin. Jo vuonna 1996 Kalifornian korkein oikeus oli todennut, että kaasukammioteloitus on perustuslain mainitsema julma ja epätavallinen rangaistus (cruel and unusual punishment), ja se kiellettiin. "On vaikeaa kuvitella ainoatakaan muuta teloitustapaa, joka olisi yhtä hidas, julma, tuskallinen sekä todistajille vaarallinen", totesi tuomari Harry Pregerson. Kaasukammiosta onkin luovuttu liki kaikissa osavaltioissa, ja se on toissijaisena teloitusmenetelmänä käytössä vain viidessä osavaltiossa. Tällä hetkellä (heinäkuu 2011) yhdessäkään kaasukammiota käyttävässä osavaltiossa ei ole yhtään tuomittua, jotka voisivat valita kaasukammion (jollei myrkkyruisketta määritellä "julmaksi ja epätavalliseksi rangaistukseksi").

Natsi-Saksan kaasukammiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasukammio Auschwitzin keskitysleirissä.

Auschwitzin ensimmäisessä keskitysleirissä uhrit vietiin riisuttuina kaasukammioon, jossa kuolema seurasi 15–20 minuutissa.[1] Uhreille väitettiin, että heidät viedään suihkuhuoneeseen pestäväksi, ja heille jopa jaettiin saippuanpalat hämäykseksi. Auschwitzissa vankien tappamiseen käytettiin vetysyanidia, jota oli kidemäisessä hyönteismyrkyssä Zyklon B:ssä. Kiinteää Zyklon B:tä sisältävät kanisterit pudotettiin kaasukammioihin kattoluukuista, ja vetysyanidi kaasuuntui tappaviksi pitoisuuksiksi. Luukkujen alle asennettiin teräshäkit, jotta kaasukammioon suljetut vangit eivät voisi sulkea kanistereita. Uhrit kiipeilivät toistensa päälle yrittäessään hengittää raitista ilmaa katonrajasta. Tästä ei kuitenkaan ollut apua, sillä syaanivety (HCN) on hieman ilmaa kevyempää (HCN molekyylipaino 27 g/mol, ilma noin 28,9 g/mol). Diffuusion vaikutuksesta kaasut kyllä yleensä sekoittuvat tehokkaasti. Zyklon B -pellettien kerrotaan useassa kuvauksessa tulleen katon kautta lattiaan asti ulottuneen käytävän pohjalta, siis kaasu tuli lattiatasosta. Toisinaan kaikki kaasutetut eivät kuolleet, ja heidät surmattiin ampumalla päähän.[2] Kaasukammiot täytettiin ääriään myöten ihmisillä, jotta huoneenlämpötila nousisi yli 20 celsius asteen, jotta Zyklon B -kaasu tehoaisi ihmisiin sisällä.[3]

Kammiot tyhjensi ja ruumiit käsitteli joukko vankeja, joita kutsuttiin nimellä Sonderkommando. He olivat vapaaehtoisia, jotka olivat ryhtyneet näihin likaisiin töihin niistä houkuttimena annettavan lisäruuan vuoksi ja saadakseen elää edes hetken kauemmin. Kuitenkin säännöllisin väliajoin Sonderkommandot ja vartijavanki Kapot eliminoitiin.

Auschwitzin keskitysleiri I, krematorio I, uuni.

Rakennuksessa oli kolme uunia, joissa pystyttiin polttamaan 2–3 ruumista kerrallaan, päivässä yhteensä noin 350 ruumista. Uunit valmisti saksalainen perheyritys Topf & Söhne. Sodan jälkeen neuvostoupseerit pidättivät ja tuomitsivat ne Topf & Söhnen insinöörit ja työntekijät, jotka olivat päävastuussa krematorioiden ja kaasukammioiden valmistuksesta. Ludwig Topf, toinen yrityksen omistajista, teki itsemurhan. Hänen veljensä Ernst-Wolfgang Topf siirtyi Wiesbadeniin ja perusti siellä 1951 yrityksen uudelleen, mutta sen toiminta kesti vain 12 vuotta. Itä-Saksan Erfurtissa, missä yritys alun perin perustettiin, se jatkoi toimintaansa eri nimillä. Krematorioliike siirrettiin Zwickaun kaupunkiin. Vuonna 1994 yritys teki konkurssin.

KL Auschwitz II:ssa eli Birkenaussa kaasukammioissa yhdellä Zyklon B -kaasutuksella saatettiin tappaa 2 000 ihmistä kerrallaan. Vangit kuolivat kaasuun yleensä 15 minuutissa. Sen jälkeen ruumiit poltettiin, jota varten alueella oli neljä krematoriota. Krematorioiden täytyttyä ruumiita ryhdyttiin polttamaan ulkosalla. Nykyään kahden krematorion ja kaasukammioiden rauniot ovat nähtävissä junaraiteen päässä: SS-joukot tuhosivat ne räjäyttämällä yrittäessään peittää tuhotyön jäljet.

Zyklon B:tä käytettiin myös Belzecissä; Majdanekissä käytettiin sen sijaan hiilimonoksidia, kunnes sinnekin lopulta rakennettiin uusia Zyklon B -kaasun käyttöön soveltuvia, koska hiilimonoksidi koettiin tehottomaksi. Treblinkan ja Sobiborin tuhoamisleirien kaasukammioissa käytettiin panssarivaunujen moottoreiden pakokaasuja ja Chelmnossa (saks. Kulmhof) tarkoitukseen rakennettuja kaasutusautoja, joissa bensiinimoottorin pakokaasu johdettiin umpinaiseen henkilötilaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]