Waffen-SS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Waffen-Schutzstaffel
Logo-WaffenSS.jpg
Waffen-SS:n riimumerkit.
Toiminnassa 1935–1945
Valtio Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Aselajit Maavoimat
Osa joukkoa Schutzstaffel (SS) tunnus. SS
Koko yli 950 000 miestä
Värit musta, harmaa/vihreä
Sodat ja taistelut Toinen maailmansota
Itärintama
Länsirintama
Komentajat
Tunnettuja komentajia SS-Obergruppenführer Josef Dietrich
SS-Obergruppenführer Felix Steiner SS-Obergruppenführer Theodor Eicke
SS-Brigadeführer Wilhelm Monhke
SS-Brigadeführer Otto Kumm
SS-Brigadeführer Fritz Freitag
SS-Brigadeführer Léon Degrelle

Waffen-SS (karkeasti suomennettuna Aseistettu-SS tai Ase-SS) oli natsi-Saksan SS-joukkojen aseistettu siipi. Sen juuret olivat erilaisissa radikaaleissa oikeistolaisissa maanpuolustusjärjestöissä kuten Freikorps ja Sturmabteilung. Nämä järjestöt käytännössä sulautettiin vuonna 1934 SS-Verfügungstruppeksi (SS-VT) eli taistelutukijoukoiksi. Tämä yhdessä Adolf Hitlerin henkivartiokaartin Leibstandarte Adolf Hitlerin (LAH) kanssa olivat suoria Waffen-SS:n edeltäjiä. Waffen-SS:n tehtävä oli toimia Saksan eliittinä, ja saikin mainetta tehokkaana eliittisotilasjärjestönä. Waffen-SS sai hyvän aseistuksen, mutta sen sotilaallinen johto oli komennettu Wehrmachtista. Waffen-SS oli myös ensimmäinen maastopukuja laajassa mittakaavassa käyttänyt sotilasorganisaatio.

Waffen-SS:n taisteluorganisaatio kasvoi sodan aikana 38 divisioonan vahvuiseksi ja käsitti yli 950 000 miestä.

Saksalaisista koottujen joukkoyksikköjen lisäksi organisaatiossa palveli SS Freiwilligenverbände, joka tarkoitti SS:n joukkoja Saksan ulkopuolisista maista kuten Belgia, Hollanti, Kroatia, Latvia, Ukraina ja Unkari. Muita SS-yksiköitä olivat esimerkiksi SS-divisioona Nordland, joka muodostui norjalaisista, tanskalaisista ja balttilaisista vapaaehtoisista, SS-divisioona Hitlerjugend (Hitler-Jugendin vapaaehtoisia) ja SS-divisioona Totenkopf joka muodostettiin ylimääräisistä keskitysleirien vartijaosastoista (SS-Totenkopfverbände). Suomalaiset SS-miehet palvelivat pohjoismaisista vapaaehtoisista muodostetussa SS-divisioona Wikingissä.

Toisen maailmansodan alussa Waffen-SS-joukkoja halveksuttiin Wehrmachtin osalta ja monet Wehrmachtin vanhoista komentajista mielsivät Waffen-SS:n samanlaisiksi katutappelijoiksi Sturmabteilungin kanssa. Vaikka SS-upseereilta puuttuikin sotilaallista kokemusta sodan alussa, niin myöhemmin Waffen-SS:n miesten kovan kunnon ja kurin kautta ne alkoivat saada Wehrmachtin hyväksynnän ja Waffen-SS liitettiin 1940 Wehrmachtin neljänneksi päähaaraksi. Tämä tarkoitti sitä, että Wehrmachtin ohjesäännöt alkoivat koskea myös Waffen-SS -miehiä, vaikkakin joukon poliittisten juurien takia sille annetiin erikoisoikeudeksi käyttää tervehdyksessä natsitervehdystä eikä SS-miesten tarvinnut osallistua sotilaskirkkoon.[1]

Suuri Waffen-SS-sotilaiden armeija taisteli muun muassa Kurskin ja Ardennien taisteluissa. Jotkin Waffen-SS-osastot syyllistyivät sotarikoksiin, pahimmat tapaukset olivat Oradourissa ja Marzabuttossa, sekä Malmedyn verilöyly.

Sodan jälkeen Waffen-SS tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä rikollisjärjestöksi, lukuunottamatta vuodesta 1943 eteenpäin värvättyjä asevelvollisia, joitten katsottiin olleen pakotettuja liittymään Waffeniin. Useissa maissa rivijäsenetkin tuomittiin vuosien vankeusrangaistuksiin.

Waffen-SS aiheuttaa yhä sisä- ja ulkopoliittista keskustelua erityisesti Virossa ja Latviassa, missä neuvostoaikana Waffen-SS:ssä palvelu oli tuomittua. Veteraanien itsensä mielestä he puolustivat maataan yhdessä saksalaisten kanssa loppukesästä 1944 hyökkäävää puna-armeijaa vastaan. Samankaltainen keskustelu koskee Ukrainaa, missä perustettiin galitsialainen Waffen-SS:n yksikkö Saksan jo ollessa häviämässä toisen maailmansodan peräytyessään Neuvostoliitosta.

Waffen-SS:ssä palveli 1 207 suomalaissotilasta SS-vapaaehtoispataljoona Nordostissa 1941–1943.

Ulkomaalaisten vapaaehtoisten kokonaismäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä brittien vangiksi jäänyttä 9. SS-Panssaritiedustelupataljoonan miestä syyskuussa 1944.
28. SS-divisioonan ("Wallonien") miehistöä näytellään historiallisesti todenmukaisissa univormuissa Puolassa 2007

Wehrmacht ei halunnut SS:sta kilpailijaa, joten varsinaisia Saksan kansalaisia ei voitu ottaa asevelvollisina SS:iin. Valloitussotien alettua Waffen-SS värväsi paljon muun maan kansalaisia, koska sitä ei tämä rajoitus koskenut. Alkuvaiheessa SS värväsi lähinnä etnisiä saksalaisia (volksdeutsche). Sodan laajentuessa ja SS:n vallan kasvaessa nämä etniset kriteerit vähitellen hävisivät ja Waffen-SS:iin päätyi lopulta lähes kaikkien valloitettujen ja liittolaismaiden kansalaisia. Virossa SS:iin pakotettiin jopa pakko-otettuja virolaisasevelvollisia.[2]

Sama rajoitus koski aseita; sodan alussa Wehrmacht piti SS:ia lähinnä viidennen tason nostoväkenä, ja SS:lle annettiin esim. tsekkiläisiltä sotasaaliina saatuja kiväärejä. Myöhemmin Waffen-SS sai hankittua yhä enemmän tavallista maavoimien kalustoa, ja sodan lopussa Waffen-SS:llä oli jopa omia panssariyksiköitä. Leibstandarte SS Adolf Hitler oli kuitenkin aina poikkeus: se sai nopeasti haluamansa varustuksen.[2]

Lisäksi SS:n riveissä palveli tuntematon määrä vapaaehtoisia Neuvostoliiton alueelta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Williamson, Gordon (1995). Loyalty is my Honor.  Motorbooks International. ISBN 0-7603-0012-7.
  • Quarrie, Bruce (1983). Hitler's samurai: The Waffen-SS in action. Arco Pub. ISBN 0-668-05805-6.
  • Munoz, Antonio J. (1991). Forgotten Legions: Obscure Combat Formations of the Waffen-SS. Axis Europa, Inc. ISBN 0-7394-0817-8.
  • Stein, George H. (suom. 2004) Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939-1945. Ajatus Kirjat. ISBN 978-951-20-7807-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Waffen-SS.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stein, G. H. - Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939-1945
  2. a b George H. Stein: Waffen-SS.