Natsitervehdys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Natsitervehdys SS-kenraali von dem Bach-Zelewskille natsi-Saksan järjestyspoliisin (Ordnungspolizei) paraatissa Minskissä Neuvostoliitossa vuonna 1943.
Saksan valtiopäiväedustajien natsitervehdys valtakunnankansleri Adolf Hitlerille 6. lokakuuta 1939.
Nuorisojärjestön natsitervehdys vuonna 1939.
Hitlerin oma tervehdystyyli koukistetulla kädellä.
Teoksesta Illustrated Exhibitor vuodelta 1852 löytyy silloisen taiteilijan käsitys germaanikuninkaan valtaannoususeremoniasta.

Natsitervehdys eli Hitler-tervehdys (saks. Hitlergruß, kansallissosialistien mukaan Deutscher Gruß, suom. saksalainen tervehdys) oli kansallissosialistien käyttämä tervehdys, joka oli muunnos roomalaisesta tervehdyksestä. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue otti käyttöön tervehdyksen osoittaakseen kunnioitusta Adolf Hitlerille. Tervehdyksestä tuli Hitlerin henkilöpalvonnan symboli kaikilla saksalaisalueilla.

Tervehdyksessä oikea käsi kohotettiin suorana noin 45 asteen kulmaan kohti tervehdittävää ja lausuttiin tervehdys Heil Hitler (suom. tervehdys/terveyttä Hitlerille). Ryhmässä tervehdys lausuttiin voimakkaalla äänellä samanaikaisesti. Massatapahtumissa lausumana käytettiin Sieg Heil -tervehdystä (suom. tervehdys voitolle). Kirjettä kirjoittaessa sekä alku- että lopputervehdyksenä voitiin käyttää Heil Hitler -lausahdusta. Natsi-Saksassa Hitler-tervehdys oli arkipäiväinen ja yleisesti käytössä, ei kuitenkaan täysin vailla poliittista merkitystä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persialaiset käyttivät samantyylistä tervehdystä jo lähes 2 500 vuotta sitten Akemenidien valtakunnassa. Tervehdystapa on aikanaan tallennettu Persepoliin raunioiden kiviseinien korkokuviin.

Eurooppalaisessa yhteydessä natsitervehdys oli muunnos roomalaisesta tervehdyksestä. Benito Mussolinin johtamat fasistit ottivat käyttöönsä roomalaisen tervehdyksen jo vuoden 1920 tienoilla[1], ennen kansallissosialisteja. Siinä missä Italian fasistit uskoivat oman tervehdyksensä olevan peräisin antiikin Roomasta, Hitler ja SS-johtaja Heinrich Himmler katsoivat tervehdyksensä olevan peräisin germaanikansojen muinaisista kokoontumisista. Hitler näki tervehdyksen olleen osoitus germaanien sotahenkisyydestä, kun taas Himmler katsoi sen olleen muunnos valan vannomisesta ylös kohotettu keihäs kädessä. Näillä väitteillä on tietty totuuspohja, koska historioitsija Augustin Thierry 1800-luvun puolivälin rekonstruktion mukaan muinaisia gallien ja germaanien kuninkaita valittaessa ja kruunattaessa on käytetty tämän tervehdyksen tapaista elettä.[2] Kansallissosialistien oman arjalaisen teorian ja siihen liittyvän Pohjoisen teorian mukaan roomalaiset johtajat olivat alun perin kotoisin pohjoisesta ja siten roomalainen tervehdys oli germaanista perua.

Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen johto päätti 1926 että puolueen jäsenten tulisi tervehtiä toisiaan oikean käsivarren ojennuksella. Vuonna 1933 - natsien jo noustua valtaan - tervehdyksestä tuli pakollinen kaikille viranhaltijoille. Tervehdys oli Saksassa varattu ainoastaan arjalaisille.[1]

Yhdysvalloissa käytettiin lippuvalan vannomisen yhteydessä natsitervehdyksen tyylistä Bellamyn tervehdystä, joka poistettiin käytöstä samankaltaisuuksiensa vuoksi vuonna 1942.

Natsitervehdykset Hitlerin hallintoaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heil Hitler[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heil Hitler -lausahdusta käytettiin yksittäisten ihmisten keskuudessa ja yleensä käsitervehdyksen kanssa. Kirjallisena Heil Hitler -tervehdystä käytettiin esimerkiksi kirjeiden alussa tai lopussa. Waffen-SS:ssä Heil Hitler -tervehdyksellä tervehdittiin korkea-arvoisempia upseereita.

Hitler itse halusi häntä henkilökohtaisesti tervehdittävän Heil, mein Führer (Tervehdys johtajani) tai vain pelkästään Heil. Hitler itse käytti käsitervehdystä tervehtiessään suuria kansanjoukkoja, mutta tervehdyksen pitemmän päälle vaikean tyylin vuoksi hän omaksui yksinkertaisemman version. Omassa tervehdystavassaan Hitler taivutti käsivarren pystyyn kyynärpään kohdalta, niin että avokämmen nousi olkapään korkeudelle. Yksinkertaistettua muotoa alettiin yleisemminkin käyttää Hitlerin läsnä ollessa. Samoin sitä käytettiin, mikäli käsivarren nostaminen oli jollekulle fyysisesti mahdotonta, tai mikäli tilanahtaus teki käsivarren nostamisen vaikeaksi.

Hitlerin valtaannousun jälkeen Heil Hitler -tervehdyksestä tuli yleinen tervehtimistapa myös natsipuolueeseen kuulumattomien saksalaisten parissa. ”Saksalaista tervehdystä” tuli käyttää myös aina mikäli soitettiin Saksan kansallislaulu ”Deutschland, Deutschland über alles”, puoluehymni ”Horst Wessel Lied”, tai kaatuneiden sotilaiden muistoksi soitettava ”Ich hatt’ einen Kameraden”. Sitä käytettiin myös tervehdittäessä Saksan valtakunnanlippua, NSDAP:n ja sen osastojen lippuja, mukaan lukien SA- ja SS-joukkojen liput, sekä Wehrmachtin, Waffen-SS:n, eri poliisiorganisaatioiden tai Todt-työpalvelujärjestön lippuja. Toisen maailmansodan alettua tervehdyksellä kunnioitettiin myös Saksan kanssa liitossa olevien maiden kansallislauluja ja -lippuja. Tervehdystä tuli käyttää myös kuljettaessa Kansallissosialistiselle puolueelle erityisen merkityksellisten, pyhien paikkojen ohi. Tärkein oli Münchenissä sijaitseva Feldherrnhalle, jonka edustalla käytyyn tulitaisteluun päättyi vuoden 1923 oluttupavallankaappaus.

Hitler-tervehdystä ei koskaan säädetty varsinaisesti pakolliseksi saksalaisten siviilien kohdalla. Sen käyttämättä jättäminen tulkittiin kuitenkin jonkinasteiseksi vastarinnaksi, ja se johti lähes poikkeuksetta vähintään sosiaaliseen painostukseen tai uhkailuun. Esimerkiksi Jehovan todistajat joutuivat osittain hankaluuksiin juuri siksi, että he kieltäytyivät käyttämästä Hitler-tervehdystä. Maailmansodan alettua poliittinen turvallisuuspoliisi Gestapo saattoi vangita tervehdyksestä kieltäytyvän turvasäilöön ja lähettää vankilaan tai keskitysleiriin. Claus von Stauffenbergin johtaman Hitlerin murhayrityksen jälkeen sotilasyksiköt määrättiin vaihtamaan sotilastervehdys Hitler-tervehdykseen.

Sieg Heil[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sieg Heil -tervehdys sai alkunsa eräässä puoluekokouksessa puolueen pääpropagandisti Joseph Goebbelsin lausumana. Tämän jälkeen puolue alkoi käyttää lausahdusta tervehdyksenä joukkotapahtumissa. Massiivissa joukkotapahtumissa yhä uudelleen toistettuna huudahdus sai aikaan suggestiivisen vaikutuksen. Yleensä ennen poliittista tai muuta puhetta esipuhuja tai kuuluttaja huusi mikrofoniin Sieg!, johon kuulijakunta vastasi Heil!. Tätä saatettiin toistaa monta kertaa aina vain kuuluvammin.

Visuaalisesti tervehdystä Sieg Heil käytettiin yleensä yhdessä hakaristin kanssa, kuten esimerkiksi joukkotapahtumien kylteissä ja kankaissa, sekä kansallissosialistisen puolueen puoluepinssissä.

Tervehdys toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjassa falangistien tervehdystä käytettiin Francisco Francon kuolemaan 1975 asti. Galician maakunta luopui tästä tervehdyksestä vasta vuonna 2005.

Saksassa tervehdykset, jotka voidaan tulkita tai ymmärtää Sieg Heil -tervehdykseksi, ovat laittomia, ja tervehdyksen käyttämisestä voidaan rangaista sakoilla tai enintään kolmen vuoden vankeustuomiolla. Sieg Heil -fraasia saa käyttää opetuksessa, taiteessa tai tieteellisessä tutkimuksessa.

Suoraa Heil Hitler -tervehdystä ovat sodan jälkeen käyttäneet lähinnä uusnatsit ja muut ääriliikkeet. Sodan jälkeen salaisesti toimivat kansallissosialistiset tai uuskansallissosialistiset ryhmät ottivat tunnuksekseen numeron 88, joka symboloi Heil Hitler -tervehdystä, sillä H-kirjain on aakkosten kahdeksas kirjain.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tieteen kuvalehti Historia 13/2013, s.11
  2. Illustrated Exhibitor, 1852, vol. 1., s. 165-6.
    "Der Nazi-Gruß war aus der spätgermanischen Zeit hergeleitet"; Brockhaus Encyclopedia, 1989, vol. 9, s. 604
  3. Pertti Rönkkö: Meitä vakoillaan ja manipuloidaan Kirjatyö. 6.9.2007. Viestintäalan ammattiliitto ry. Viitattu 28.10.2008.