Riimukirjoitus
Wikipedia
Riimukirjaimet olivat germaanisten kansojen keskuudessa esiintynyt kirjoitusjärjestelmä. Sitä käyttivät muinaiset gootit, muinaissaksilaiset, friisit, alamannit ja muinaisenglantilaiset sekä skandinaavit.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Riimukirjainten historiaa
Riimukirjoitus syntyi roomalaisella rautakaudella, ilmeisesti 100-luvulla jaa. Vanhimmat tunnetut riimukirjoitukset sisältyvät Vimosen suosta tehtyihin löytöihin Tanskassa ja ajoittuvat noin vuoteen 160 jaa.
Riimukirjainten alkuperästä on erilaisia käsityksiä Suosituimman teorian mukaan ne perustuivat lähinnä latinalaisiin kirjaimiin, mutta niissä on joitakin viitteitä myös pohjoisitalialaisista ja kreikkalaisista kirjaimista. Esikuvistaan poiketen kaikki riimut olivat kuitenkin suoraviivaisia eikä niissä ollut kaarevia muotoja. Sellaisia oli helpompi veistää puuhun tai hakata kiveen. Lisäksi riimukirjaimilla on kokonaan oma, sekä latinalaisesta että kreikkalaisesta aakkostosta täysin poikkeava aakkosjärjestyksensä. Sen mukaisesti viikinkien käyttämä nimitys riimuille oli futhark, joka muodostuu kuudesta ensimmäisestä aakkosesta f-u-þ-a-r-k.
Riimukirjaimistoja oli monia tyyppejä. Manner-Euroopan germaaneilla (gooteilla) oli käytössä 24 merkkiä ja anglosakseilla 30. Pohjolassa käyttöön tuli viikinkiajalla lyhyempi 16 merkin riimukirjaimisto, josta oli tanskalainen ja ruotsalais-norjalainen versio.
Riimukirjoitus katosi kristinuskon myötä manner-Euroopasta ja Britanniasta 700-luvun loppuun mennessä. Pohjolassa sitä käytettiin 800—1100, Gotlannissa vielä 1500-luvulla, ja harvoin jopa vielä 1800-luvun alussa Taalainmaan syrjäseuduilla.
Riimukivien tekstit ovat yleensä lyhyitä ja kaavamaisia. Kuuluisin ja pisin teksti on Rökin kivessä, joka seisoo Itä-Götanmaalla (58.13N-14.40E). Nuorimmat kivet ovat hautakiven tapaisia muistokiviä. Kiviin hakattiin usein kirjainten lisäksi kuvia.
Riimukirjainten vahimmat muodot latinalaisine vastineineen olivat seuraavat:
[muokkaa] Riimut myyteissä
Muinaisskandinaavisessa mytologiassa Yggdrasil oli puu, joka yhdisti kaikki Yhdeksän Maailmaa. Odin oli viisauden ja kuoleman jumala, jolla oli sammumaton tiedonjano. Odinin mielestä tieto oli valtaa, ja hän halusi lahjoittaa tiedon lahjana seuraajilleen. Odin halusi selvittää riimujen salaisuuden, ja niinpä hän keihästi itsensä Gungnir-keihäällään Yggdrasil-puun kylkeen, ja riippui puun kyljessä yhdeksän päivää. Jumala uhrasi itsensä itselleen. Yhdeksän oli erittäin merkityksellinen numero muinaisskandinaavisessa magianharjoituksessa (yhdeksän maailmaa), joten hän oppi yhdeksän (myöhemmin kahdeksantoista) maagista laulua ja kahdeksantoista maagista riimua.
Riimuja käytettiin myös ennustamiseen. Tacitus mainitsi ennustamiseen käytetyt merkit jo Germania-teoksessaan vuonna 97 jaa.[1]. Ei kuitenkaan ole todisteita, että nimenomaan riimuaakkosto olisi ollut germaanien käytössä jo tällöin.
[muokkaa] Tietotekniikassa
Pohjoiseurooppalaiset riimut on koodattu Unicode-merkistön (versio 4.1) lohkoon U+16A0–16FF. Jokaisella kirjaimella on vain yksi merkkipaikka, huolimatta siitä monessako eri riimuaakkostossa se esiintyy. Lohkoon kuuluu 75 kirjainta (16A0–16EA), kolme välimerkkiä ja kolme symbolia, joita käytettiin keskiaikaisissa kalentereissa. Riimuja voi näin tarvittaessa esittää vaikka Web-sivustoilla, jos käyttäjällä on vaadittava merkistötuki:
- ᚻᛖ ᚳᚹᚫᚦ ᚦᚫᛏ ᚻᛖ ᛒᚢᛞᛖ ᚩᚾ ᚦᚫᛗ ᛚᚪᚾᛞᛖ ᚾᚩᚱᚦᚹᛖᚪᚱᛞᚢᛗ ᚹᛁᚦ ᚦᚪ ᚹᛖᛥᚫ
Muinaisenglantia, latinalaisilla kirjaimilla:
- He cwæþ þæt he bude on þæm lande norþweardum wiþ þa Westsæ
[muokkaa] Vanha merkitys suomen kielessä
Vaikka suomea ei tiedetä kirjoitetun riimuilla, on sana riimu vanha suomalainen sana. Ruotsalainen harrastajatutkija Ove Berg väittää kuitenkin vuonna 2003 julkaistussa kirjassaan "Runsvenska: svenska finska" tulkinneensa Ruotsin eteläosista löytyneiden riimukivien tekstejä suomen kielen avulla [1].
Suomen kielessä riimu tarkoitti joissain murteissa viiltoa, naarmua tai raaputusta. Riimustaminen oli viillon tekemistä tai naarmutusta. Riimustus oli koristekuvio esimerkiksi puussa tai luussa. Riimusauva oli puusauva, johon oli merkitty viilletyin kuvioin kalenteri. Riimusauva tosin saattoi saada nimensä myös latinalaisesta primus-sanasta, joka tarkoitti uudenkuun jälkeistä vuorokautta.lähde?
Kirjoitus tarkoitti myös alun perin koristekuviointia.
Monissa kielissä riimua tarkoittavan sanan "rune" vastine suomen kielessä on "runo".
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Tacitus: Germania. Suom. Tuomo Pekkanen. 1975
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
