Lopullinen ratkaisu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee natsi-Saksan hirmutekoja. Televisioelokuvasta on oma artikkelinsa.
Wannseen konferenssin jälkeen 26. helmikuuta 1942 päivätyssä kirjeessä Reinhard Heydrich pyytää diplomaatti Martin Lutherilta hallinnollista apua ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” toimeenpanemisessa.

Lopullinen ratkaisu (saks. Endlösung, pidemmin juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu, Endlösung der Judenfrage) oli nimi Saksan kansallissosialistien suunnitelmalle ratkaista ”juutalaisongelma” järjestelmällisellä väestönsiirrolla ja myöhemmällä kansanmurhalla. Termin kehitteli Adolf Eichmann, joka oli vastuussa kansanmurhaoperaation toteutuksesta. SS:n johtaja Heinrich Himmler sekä hänen alaisensa Reinhard Heydrich ja Adolf Eichmann olivat kansanmurhan pääarkkitehteja. Lopullinen ratkaisu johti siihen, että noin kaksi kolmasosaa Euroopan juutalaisista eli suunnilleen kuusi miljoonaa juutalaista yhdeksästä miljoonasta kuoli.[1]

Lopullisen ratkaisun toteutuksesta käytetään yleisesti nimeä holokausti.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. heinäkuuta 1941 Adolf Hitlerin toimeksiannosta Hermann Göring määräsi SS-kenraali Reinhard Heydrichin toimittamaan mahdollisimman nopeasti yleisen suunnitelman materiaalisista ja taloudellisista toimenpiteistä juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun aloittamisessa. Vuoden 1941 kesällä Himmler oli myös kutsunut Puolassa sijaitsevan Auschwitzin keskitysleirin komendantin Rudolf Hössin luokseen Berliiniin, ja kertonut tälle Hitlerin antaneen määräyksen ”saattaa juutalaiskysymys lopulliseen ratkaisuunsa”. Samalla hän kertoi Hössille että oli valinnut Auschwitzin tämän operaation päänäyttämöksi. Kansallissosialistit keskittivät juutalaiset ghettoihin ja myöhemmin keskitysleireihin.

Wannseen kokous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15 johtavaa Saksan virkamiestä teki päätöksen lopullisesta ratkaisusta 20. tammikuuta 1942 Berliinin lähistöllä Wannsee-järven rannalla sijaitsevassa huvilassa. Tätä niin sanottua Wannseen konferenssia pidetään ensimmäisenä virallisena keskusteluna kyseisestä operaatiosta natsivirkamiesten kesken. Myös kokouspöytäkirjat ja asiapaperit tästä kokouksesta joutuivat liittoutuneiden käsiin toisen maailmansodan jälkeen ja niitä käytettiin tärkeänä todisteena Nürnbergin oikeudenkäynnissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]