Nürnbergin lait

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nürnbergin lain mukainen kaavio ihmisen rodun määrittämisestä

Nürnbergin lait (saks. Nürnberger Gesetze, myös Nürnbergin rotulait, Nürnberger Rassengesetze) tarkoittavat 15. syyskuuta 1935 natsi-Saksassa säädettyjä lakeja, jotka rajoittivat, juutalaisten ja muiden ”ei-arjalaisten” henkilöiden oikeuksia ja loivat näin laillisen pohjan juutalaisten rodulliselle syrjinnälle. Lakien tarkoitus oli eristää juutalaiset ”puhdasverisistä” saksalaisista sekä poliittisesti että sosiaalisesti.[1] Lait säädettiin illalla 15. syyskuuta 1935 Saksan valtiopäivien erityisistunnossa, jonka valtiopäivien puheenjohtaja Hermann Göring oli kutsunut koolle kansallissosialistisen puolueen 7. puoluepäivien eli ”Vapauden puoluepäivien” yhteyteen Nürnbergin kaupunkiin.

Nürnbergin lakeihin kuuluivat Gesetz zum Schutze des deutschen Blutes und der deutschen Ehre (Laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi)ja Reichsbürgergesetz (Kansalaisuuslaki). Usein myös kolmas samassa yhteydessä säädetty laki eli Reichsflaggengesetz (Valtakunnanlippulaki) luetaan kuuluvaksi Nürnbergin lakeihin, vaikkei se aihepiirinsä perusteella niihin kuulukaan.

Laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi esti juutalaisten ja ei-juutalaisten väliset avioliitot sekä sukupuolisen kanssakäymisen juutalaisen ja ei-juutalaisen kanssa. Ennen lain säätämistä solmittuihin avioliittoihin lailla ei ollut vaikutusta. Koska avioliitot juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä oli kielletty, tuomittiin lain perusteella nimenomaan sukupuolisesta kanssakäymisestä. Tätä kutsuttiin kansallissosialistisessa terminologiassa rodunhäpäisyksi (Rassenschande), ja sitä pidettiin hyvin vakavana rikoksena. Rotulakien rikkomisesta oli rangaistuksena vankeutta tai erityisen raskauttavissa tapauksissa kuritushuonetta. Tämän lisäksi rodunhäpäisystä tuomittuja halvennettiin julkisesti. Lain rikkojat voitiin kärsityn vapausrangaistuksen jälkeen lähettää viranomaispäätöksillä ”turvasäilöön” keskitysleireille määräämättömän pitkiksi ajoiksi. Rotulakien rikkomisesta rangaistiin vain miehiä, ei naisia, mutta naisiakin voitiin halventaa ja häpäistä julkisesti, mikäli he olivat olleet kanssakäymisissä juutalaismiesten kanssa.

Kansalaisuuslaki puolestaan määräsi, että vain saksalaista syntyperää olevilla tai ”lähisukulaisilla” (kansalaisuuslaki käyttää hyvin vaikeasti määriteltävää käsitettä artverwandt) oli oikeus Saksan kansalaisuuteen. Täten kansalaisuuslaki toteutti jo vuonna 1920 Kansallissosialisten puolueen ohjelmassa ilmaistun tavoitteen, jonka mukaan vain saksalaista syntyperää olevat voivat olla Saksan kansalaisia. Heitä varten luotiin uusi käsite ”valtakunnankansalainen” (Reichsbürger). Juutalaiset ja muut ei-saksalaista syntyperää olevat menettivät kansalaisoikeutensa. Heitä varten luotiin tosin käsite ”kansalainen” (Staatsangehöriger), mutta käytännössä sana ”asukas” (Einwohner) olisi kuvannut heidän asemaansa paremmin. Täysien kansalaisoikeuksien menettäminen tarkoitti muun muassa äänioikeuden menettämistä. Koska viranomaisina voivat toimia vain Saksan kansalaiset, merkitsi kansalaisuuslaki niiden juutalaissyntyisten erottamista virasta, jotka olivat saaneet pitää virkansa vuoden 1933 ammattivirkamieslain poikkeussäännösten perusteella. Kansalaisoikeuksien vieminen edesauttoi myöhempien, aina vain kovempien juutalaisvastaisten lakien saattamista voimaan.

Reichsflaggengesetz täydensi laissa saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi annettua juutalaisten lipunkäyttökieltoa määrittelemällä hakaristilipun valtion- ja kansallislipuksi.

Kansalaisen juutalaisuudelle ja ei-juutalaisuudelle asetettiin tarkka määritelmä. Henkilöt, joilla oli neljä saksalaista isovanhempaa, olivat ”saksalaista verta”. Jos isovanhemmista kolme tai neljä oli juutalaisia, henkilö luokiteltiin juutalaiseksi. Yksi juutalainen isovanhempi teki ihmisestä 2. asteen ”sekarotuisen” (Mischling 2. Grades), kaksi juutalaista isovanhempaa tai toinen täysjuutalainen vanhempi taas 1. asteen sekarotuisen (Mischling 1. Grades). 1. asteen sekarotuiset määriteltiin kuitenkin täysjuutalaisiksi, mikäli he kuuluivat juutalaiseen seurakuntaan tai he olivat naimisissa täysjuutalaisen kanssa. Isovanhempien juutalaisuus puolestaan määrättiin sen perusteella, kuuluivatko nämä juutalaiseen seurakuntaan.

Nürnbergin lait julistettiin lopullisesti mitättömiksi liittoutuneiden valvontakomission 1. asetuksella kansallissosialististen lakien mitätöimiseksi 20. syyskuuta 1945. Käytännössä lait tietysti menettivät merkityksensa jo aiemmin, kun liittoutuneiden sotavoimat miehittivät Saksan ja asettivat voimaan omat sotalakinsa ja määräyksensä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Snyder: s. 252

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]