Holokaustin muistaminen
Holokaustin muistaminen on muiston ja tietoisuuden ylläpitämistä natsi-Saksan suorittaman holokaustin tapahtumista. Toisen maailmansodan aikana tapahtuneen kuuden miljoonan juutalaisten kansanmurhan lisäksi holokaustissa surmattiin muun muassa slaaveja, romaneja ja kehitysvammaisia. Aiheesta on julkaistu paljon kirjoja ja elokuvia. Holokaustin uhrien muistoksi on perustettu muistomerkkejä ja tapahtumista kertovia museoita. Holokaustiin viitataan kaikkialla politiikasta erilaisiin kampanjoihin, sillä holokaustista on tullut pahuuden mittari, jota vasten ihmisten ja valtioiden epämoraalisia tekoja mitataan.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Holokaustin muistamisessa voidaan nähdä kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa 1940- ja 1950-luvuilla muistamisen tarve oli lähes yksinomaan riippuvainen selviytyjien tarpeesta muistaa, jäljittää ja säilöä tietoa holokaustin ajalta. Juutalaisten ulkopuolista maailmaa ei holokaustin muistelu tuolloin vielä kiinnostanut. 1960- ja 1970-luvuilla holokaustin muistamisesta alkoi muodostua julkisen muistamisen rituaali ja selviytyjistä ”pyhiä” myös julkisessa keskustelussa. Tähän vaikutti paljolti Adolf Eichmannin oikeudenkäynti Israelissa, jolloin holokaustin tapahtumat saivat paljon julkisuutta koko maailmassa. 1970-luvun lopulla alkoi holokaustin katsominen mikrohistorian näkökulmasta tavallisten ihmisten kokemuksena. Holokaustin muistoa ylläpiti Yhdysvalloissa televisiosarja Polttouhrit (1978), joka näytettiin myös muualla maailmassa. Kommunismin luhistumisen myötä myös Itä-Eurooppa joutui tekemään tiliä kipeän natsimenneisyytensä kanssa päästäkseen Länsi-Euroopan yhteyteen.[2] Puola hyväksyi vuonna 2018 lain, jonka mukaan Puolaa ei saa syyttää osasyylliseksi holokaustiin, ja esimerkiksi puolalaisista keskitysleireistä puhuminen on kielletty. Lain rikkomisesta voi saada vankeusrangaistuksen.[3][4] Holokaustimuisteluun alkoi tulla myös kyseenalaisia piirteitä, kun se valjastettiin eri tarkoituksiin, ja myös useita väärennettyjä muistelmia julkaistiin.[5]
Sodan jälkeen perustetut holokaustimuistomerkit kunnioittivat lähinnä vastarintaliikkeitä ja leireiltä selviytyjiä. Auschwitziin rakennettiin vaatimaton muistomerkki leirin uhrien muistolle vuonna 1967. Muistomerkkien määrä alkoi lisääntyä 1970- ja 1980-luvuilla niin Israelissa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.[6] Holokaustimuseoita ovat keskitysleirien museoiden lisäksi esimerkiksi Yad Vashem Israelissa ja United States Holocaust Memorial Museum Washingtonissa.[7] Kaikissa Pohjoismaissa Suomea lukuun ottamatta on holokaustin ja kansanmurhan tutkimuslaitokset.[8] Holocaust Task Force -järjestö perustettiin 1998 Göran Perssonin aloitteesta. Järjestö edistää juutalaisten joukkotuhon muistamista, arkistojen avaamista tutkijoille ja opetuksen järjestämistä kouluissa ja yliopistoissa. Jäsenmaita on 27 (2010). Suomi liittyi jäseneksi järjestöön vuonna 2010.[9]
Euroopan maat ovat 2000-luvun alussa ottaneet kalentereihinsa holokaustin muistopäivän. YK:n yleiskokous virallisti vuonna 2005 kunkin vuoden tammikuun 27. päivän, Auschwitzin vapauttamisen vuosipäivän, holokaustin uhrien muistopäiväksi.[10] Vuodesta 2015 Euroopan parlamentti on viettänyt 2. elokuuta romanien kansanmurhan eli porajmosin muistopäivää.[11]
Holokausti ja moraaliajattelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Holokaustin ainutkertaisuudesta historiassa on esitetty erilaisia käsityksiä. Jotkut ovat nähneet sen yhtenä joukkomurhana muiden joukossa. Toiset ovat korostaneet, että mikään muu kansanmurha ole yhtä johdonmukaisesti pohjautunut ideologiaan, jonka päätavoite oli pyyhkiä kokonainen kansa maan päältä. Länsimaisessa moraalisessa ja poliittisessa ajattelussa holokausti on joka tapauksessa ollut kaikkein perustavimpia murroksia. Filosofi Sami Pihlströmin mukaan nykyaikana kaikki länsimaisen yhteisön perustavat arvot nojaavat holokaustin ehdottomaan torjumiseen ja sen uhrien ihmisarvon tunnustamiseen.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Holmila, Antero: Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-652-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Holmila 2010, s. 278.
- ↑ Holmila 2010, s. 283–285.
- ↑ Puolan uusi holokaustilaki suututti Israelin holokaustin muistopäivänä Yle Uutiset. Viitattu 9.6.2019.
- ↑ Puola aikoo kieltää ”puolalaisista keskitysleireistä” puhumisen lailla Helsingin Sanomat. 27.1.2018. Viitattu 9.6.2019.
- ↑ Holmila 2010, s. 285.
- ↑ Holmila 2010, s. 286–287.
- ↑ Holmila 2010, s. 289.
- ↑ Holmila 2010, s. 292.
- ↑ Liiten, Marjukka: Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin. Helsingin Sanomat 14.8.2010, s. A6. (Internet Archive)
- ↑ Holmila 2010, s. 291.
- ↑ Vuolasranta, Miranda: Romanien holokausti HUM – Holokaustin uhrien muisto ry. Viitattu 2.8.2020.
- ↑ Pihlström, Sami: Eettiset arvomme pohjautuvat natsismin tuomitsemiseen Helsingin Sanomat. 28.7.2023. Viitattu 2.8.2023.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Neiman, Susan: Learning from the Germans. Race and the Memory of Evil. New York: Farrar, Straus and Giroux, 2019. ISBN 978-0-374-18446-9. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Holokaustin uhrien muisto ry (Arkistoitu – Internet Archive).
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||