Ghetto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saksan miehittämän Itä-Euroopan ghetot 1941-1942
Rooman ghetto 1880-luvulla.

Ghetto eli getto viittasi alun perin juutalaisten asuinalueisiin. Myöhemmin sitä on käytetty Yhdysvaltojen mustan väestön asuttamista slummeista ja nykyään usein myös kaikista urbaaneista slummeista.

[muokkaa] Juutalaisten asuinalueena

Ghetto tuli alkujaan italian valimoa tarkoittavasta sanasta: vuonna 1516 Venetsian juutalaiset pakotettiin asumaan valimon alueelle. Yöksi alueen portit suljettiin ja gheton asukkaat määrättiin valvomaan niitä. Suurimmillaan 1600-luvun lopussa pienellä suljetulla alueella asui 4 000–5 000 ihmistä. Vuonna 1797 Napoleonin joukot purkivat gheton portit, mikä aloitti juutalaisten emansipaation. Venetsian ghetto oli ensimmäinen suljettu alue, jonne juutalaiset eristettiin. Siitä sana 'ghetto' tuli myöhemmin viittaamaan muuallakin juutalaisten asuinalueisiin. Nämä toisaalta hakeutuivat yhteen, toisaalta etenkin Euroopassa heidät haluttiin usein eristää kristillisestä valtaväestöstä.

Uuden merkityksen käsite sai toisen maailmansodan aikana, kun Saksa pakkosiirsi miehittämissään maissa juutalaisia ghettoihin välivaiheena ennen niin sanottua lopullista ratkaisua eli kuljettamista tuhoamisleireille ja siellä surmaamista. Tosin jo ghetoissakin ihmisiä kuoli nälkään ja surmattiin rangaistukseksi sattumanvaraisesti. Tunnetuin ghetoista oli Varsovan ghetto, jonka saksalaiset tuhosivat lähes kaikkine siellä piileskelleine asukkaineen kansannousussa 1943. Toinen tunnettu natsiajan ghetto oli Łódźin ghetto, josta selvisi hengissä vain muutama sata ihmistä. Puolassa ensimmäinen ghetto oli Piotrków Trybunalskissa.

[muokkaa] Slummi

Ghetto-käsitettä on sittemmin käytetty lähinnä Yhdysvaltojen mustan väestön asuttamista slummeista ja tätä kautta sillä on alettu viitata laajemmin kaikkiin urbaaneihin slummeihin. Tällainen slummi on huonomaineinen, infrastruktuuriltaan huonokuntoinen kaupunginosa, jonne kerääntyy asumaan ennen kaikkea vähävaraista, usein moniongelmaista väkeä. Ghetoissa on usein myös paljon rikollisuutta; joskus jopa poliisit kieltäytyvät menemästä niihin. Populaarikulttuurissa ghetot on yhtäältä romantisoitu, toisaalta politisoitu esimerkiksi monissa elokuvissa ja pop-kappaleissa.

[muokkaa] Katso myös

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta juutalaisg(h)etto.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä