Henry Ford

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henry Ford
Henry Ford vuonna 1919.
Henry Ford vuonna 1919.
Syntynyt 30. heinäkuuta 1863
Greenfield Township, Michigan, Yhdysvallat[1]
Kuollut 7. huhtikuuta 1947 (83 vuotta)
Fair Lane, Dearborn, Michigan, Yhdysvallat
Allekirjoitus Allekirjoitus

Henry Ford (30. heinäkuuta 1863 Dearborn, Michigan, Yhdysvallat[2][1]7. huhtikuuta 1947 Dearborn) oli yhdysvaltalainen yrittäjä ja suurliikemies, Ford Motor Companyn perustaja ja ensimmäisiä, joka otti käyttöön kokoonpanolinjat ("liukuhihnan") autojen massatuotannossa. Kyse ei kuitenkaan ollut vain vallankumouksellisesta teollisuustuotannosta, vaan valtavasta vaikutuksesta moderniin kulttuuriin, jota ekonomistit ja sosiaalihistorioitsijat kutsuvat nimellä fordismi.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Ford syntyi 30. heinäkuuta 1863 Dearbornissa Michiganissa William Fordin (1826–1905) ja Mary Litogot Fordin (1839–1876) esikoisena. Henryllä oli 4 nuorempaa sisarusta: Margaret (1867–1960), Jane (1868–1945), William Junior (1871–1917) ja Robert (1873–1934).

Henry Fordin isovanhemmat tulivat Yhdysvaltoihin Irlannista vuoden 1847 jälkeen Irlannin suuren nälänhädän ajamina. Henryn isä William vaurastui Michiganissa maanviljelijänä. Henry lähti 16-vuotiaana kolmeksi vuodeksi Detroitiin ja sai töitä konepajasta, hankkien sivutienestejä kellonkorjaajana. Hän palasi vielä yhdeksäksi vuodeksi kotiseudulleen maanviljelijäksi ja meni naimisiin.[3]

Insinööriuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Ford istuu ensimmäisessä suunnittelemassaan ja rakentamassaan autossa Ford Quadricyclessä vuonna 1896.

Vuonna 1891 Ford palasi Detroitiin ja työskenteli koneinsinöörinä Thomas Edisonin sähköyhtiössä Edison Illuminating Company. Hänet ylennettiin pääinsinööriksi 1893, jolloin hänellä oli aikaa ja rahaa työskennellä häntä kiinnostavien polttomoottoreiden kanssa. Vuonna 1896 Ford rakensi ensimmäisen autonsa, Ford Quadricyclen.[4] Ford oli noihin aikoihin myös menestyvä kilpa-autoilija ja kilpaili itse rakentamillaan autoilla. Fordin autojen menestys perustui niiden keveyteen, mikä antoi niille paremman hyötysuhteen kilpailijoiden autoihin nähden. Ford lähti Edisonilta vuonna 1899 ja päätti omistautua kokonaan autoille.[5] Hän perusti Detroit Automobile Companyn 1899 ja palkkasi Childe Harold Willsin, mutta tämän yritys joutui lopettamaan muutaman vuoden päästä. Tämän jälkeen hän perusti vielä Henry Ford Companyn vuonna 1901. Vuonna 1903, kun hän perusti Ford Motor Companyn 1903, hänelle oli valjennyt, että ei kannattanut rakentaa tehokkaita kilpa-autoja harvoille vaan autoja massoille.[6]

Ford Motor Company[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford Motor Companyn valmistama kuuluisa Fordin T-malli (1913) – tässä käytettynä kalastukseen

Fordin yhtiö Ford Motor Company menestyi heti hyvin, sillä Ford ymmärsi suunnata autonsa hyötymarkkinoille aikana jolloin autot olivat ylellisyystuotteita. Vuonna 1903 Ford syrjäytti yhtiönsä suurimman osakkaan Alex Malcomsonin perustamalla uuden yhtiön, jolle hän siirsi väliaikaisesti Ford Motor Companyn varat ylihintaisilla kaupoilla. Näin kaikki valta yhtiössä oli siirtynyt Henry Fordille, ja hän sai johtaa yhtiötä haluamaansa suuntaan.[7]

Vuonna 1908 Ford suunnitteli Fordin T-mallin auton. Se oli kilpailijoitaan laadukkaampi ja kestävämpi, sekä ennen kaikkea hinnaltaan tavallisen miehen ulottuvilla. T-Fordista tuli nopeasti maailman myydyin auto, mikä pakotti Fordin kehittämään tuotantomenetelmiään pystyäkseen vastaamaan kysyntään. Hän aloitti vaihdettavien osien ja niiden työstökoneiden käytön. Hän otti käyttöön liukuhihnan ja kehitti sitä; sen avulla Ford pystyi säästämään huomattavasti aikaa ja rahaa autojen massatuotannossa. Liukuhihna merkitsi vallankumousta koko maailman tuotantoteknologiassa.[8]

Ford alkoi maksaa työntekijöilleen huomattavasti parempaa palkkaa kuin muut autotehtaat ja siirtyi käyttämään päiväpalkkaa. Hän palkkasi tehtaisiinsa myös runsaasti vähemmistöjen edustajia ja muita huonosti työllistyviä ryhmiä. Fordin autot, hänen henkilöstöpolitiikkansa ja menestyksensä taistelussa haitallisia autokartelleja vastaan tekivätkin hänestä hyvin suositun 1900-luvun alussa.[9]

Ford Companyn omistajana Fordista tuli yksi maailman rikkaimmista ja kuuluisimmista ihmisistä. Fordille "fordismi" oli edullisten autojen joukkotuotantoa liukuhihnalla yhdistettynä hänen työntekijöilleen maksettuihin korkeisiin palkkoihin. Fordilla oli maailmanlaajuinen visio, jonka mukaan konsumerismi oli avain rauhaan.

Ford ei uskonut kirjanpitäjiin; hän hankki itselleen yhden maailman suurimmista omaisuuksista ilman että hänen johdollaan toimineessa yrityksessä olisi koskaan tehty tilintarkastusta. Henry Fordin kiihkeästä omistautumisesta kulujen karsimiseen aiheutui lukuisia teknisiä ja liiketaloudellisia innovaatioita, kuten franchise-järjestelmä, jonka johdosta jokaiseen Pohjois-Amerikan kaupunkiin ja maailman suurimpiin kaupunkeihin saatiin jälleenmyyjät.

Ajan myötä Ford osti itselleen kaikki yhtiönsä osakkeet. Hän myös laajensi henkilökohtaista toimintaansa monin tavoin 1920-luvun vaihteen myötä: hän alkoi ostella rautateitä, valmistaa lentokoneita ja työläisasuntoja, ja hän suunnitteli ja rahoitti sairaalan. Hän pyrki myös kongressiin, mutta ei tullut valituksi. Hänen itsevaltaisuutensa yhtiössään ja vastahankaisuutensa uudistuksille johti siihen, että Ford Motor Company alkoi 1920-luvulla jäädä kilpailijoistaan jälkeen ja menettää markkinaosuuttaan.[10]

Vuonna 1919 Henry Ford nosti poikansa Edselin yhtiön johtoon, joskin Henry todellisuudessa johti yhtiötään yhä taustalla. Henry Ford palkkasi yhtiöönsä Edselinkin yläpuolelle työkurin ylläpitäjäksi nyrkkeilijä Harry Bennettin, joka tukahdutti ammattiyhdistysmiesten kapinoinnin usen väkivaltaisesti. Edselin kuoltua vuonna 1943 Ford aikoi nostaa Bennettin koko yhtiön johtoon, mutta Edselin leski ja äiti estivät suunnitelman. Henry palasi yhtiön johtajaksi, mutta nosti pian pojanpoikansa Henry II:n johtoon.[11]

Fordille myönnettiin 161 yhdysvaltalaista patenttia.

Sotaponnistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thomas Edison, John Burroughs ja Henry Ford poseeraavat Edisonin kotona Ft. Myersissa, Floridassa vuonna 1914

Vaikka Ford kannatti rauhanliikettä niin hänen yhtiönsä osallistui sotaponnistuksiin kummassakin maailmansodassa. Franklin D. Roosevelt kutsui Detroitia demokratian asevarastoksi ("Arsenal of Democracy") osoituksensa siitä miten nopeasti Detroitin autoteollisuus siirsi tuotantonsa sotavarustelun tarpeisiin.

Elämän loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvun loppupuolen halvauskohtauksien vuoksi Fordista tuli lisääntyvästi dementoitunut ja yhtiön nimellinen johtaja, keulakuva.

Ford jätti suurimman osan valtavasta omaisuudestaan Ford-säätiölle, mutta huolehti siitä, että määräysvalta yhtiössä säilyi perheellä äänivallan takaavien B-osakkeiden avulla.[12]

Fordin antisemitismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford oli yksi näkyvimmistä ja vaikutusvaltaisimmista yhdysvaltalaisista antisemitisteista.[13] Huolimatta useista yrityksistään Ford-elämäkertojen kirjoittajat eivät toistaiseksi ole löytäneet vedenpitävää syytä hänen juutalaisia kohtaan tuntemalle vihalle. Pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen Ford perusti lehden Dearborn Independent, joka julkaisi ensimmäisenä maassaan asiakirjat, jotka tunnetaan nimellä Siionin viisaiden pöytäkirjat. Asiakirjat paljastuivat Venäjän salaisen poliisin sepittämiksi 1921, mutta tästä Ford ei koskaan maininnut. Itse hän kirjoitti kirjasen Kansainvälinen juutalainen, joka perustui pitkälle Siionin viisaiden pöytäkirjojen tekstiin.[14] Jättämällä tekijänoikeudet hankkimatta kirjaansa Ford onnistui luomaan vapaan ja kansainvälisen propagandalevityksen omalla nimellään, joka toi tekstille lisää painoarvoa. [13] Fordin kirjanen käännettiin 16 kielelle ja sitä painettiin miljoonia kappaleita.[15] Tammikuuhun 1933 mennessä, kun Hitler nousi valtaan olivat natsit ottaneet kirjasesta jo 29 painosta. [16]

Fordin väitetään myös tukeneen Adolf Hitleriä jo ennen tämän valtaannousua Saksassa. Esimerkiksi 20. joulukuuta 1922 New York Times väitti Fordin rahoittaneen Hitlerin toimintaa. Väitettä ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan muutamia aihetodisteiden antamia viittauksia lukuun ottamatta. Joka tapauksessa haastattelussa vuonna 1923 Hitler sanoi odottavansa, että näkisi "Fordin kasvavan Yhdysvaltojen fasistisen liikkeen johtajana". Hitlerillä oli toimistonsa seinällä myös Fordia esittävä muotokuvamaalaus.[15] Vuotta ennen toisen maailmansodan syttymistä Ford palkittiin 75-vuotispäivänään natsi-Saksan korkeimmalla ulkomaalaiselle myönnettävällä ansioristillä ("Großkreuz des Deutschen Adlerordens") vuonna 1938.[17][18] Ford otti kunniamerkin vastaan, vaikka häntä arvosteltiin asiasta kotimaassaan. Ennen toista maailmansotaa Ford ystävystyi toisen yhdysvaltalaisen natsisympatioistaan tunnetun antisemitistin ja myös saksalaisten mitalilla palkitseman kuuluisuuden Charles Lindberghin kanssa. Ford sanoikin: "Aina kun Charles tulee käymään, me puhumme vain juutalaisista." [18]

Useiden oikeusjuttujen ja valkoisen talon painostuksen vuoksi Ford lakkautti lehtensä ja esitti julkisen anteeksipyynnön juutalaisyhteisölle 1927. Hän ei kuitenkaan salaillut asennettaan, vaan vielä vuonna 1940 Manchester Guardian-lehden haastattelussa hän syytti juutalaisia toisen maailmansodan alkamisesta.[19]

Lehtensä kautta Ford tuki joitakin yhteiskunnallisia muutoksia, kuten naisten oikeuksia ja Kansainliittoa, mutta vastusti myös useita asioita. Näihin kuuluivat juutalaisten lisäksi useat sosiaaliset ja kulttuurilliset muutokset, Hollywoodin elokuvat, lasten päivähoito, valtion liiketalouden säätely, ammattiliitot ja Itä-Euroopasta tulevat maahanmuuttajat. Hän myös hyökkäsi jazz-musiikkia ja naisten hameiden lyhyyttä vastaan.[15][16]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford meni naimisiin Clara Jane Bryantin (1865/1866–1950) kanssa vuonna 1888.[20] Fordeilla oli yksi lapsi, poika Edsel Ford (1893–1943), josta tuli Ford Motor Companyn johtaja vuonna 1919. Edselin kuoltua Henry Ford nosti vuonna 1945 yhtiön johtoon pojanpoikansa Henry Ford II:n.[21].

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Landes, David S.: Dynastiat: maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita. Otava, 2006. ISBN: 978-951-1-21888-3.
  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Henry Ford biography Biography.com. Viitattu 24.5.2013.
  2. [http://www.americaslibrary.gov/jb/civil/jb_civil_ford_1.html Automobile Manufacturer Henry Ford Was Born July 30, 1863] America's Library. Viitattu 24.5.2013.
  3. Landes, s. 147–149
  4. http://www.hfmgv.org/exhibits/showroom/1896/quad.html
  5. Landes, s. 149–151
  6. Chaline
  7. Landes, s. 151–155
  8. Landes, s. 154–155
  9. Landes, s. 156–157
  10. Landes, s. 160–165
  11. Landes, s. 166–169
  12. Joann Muller: Henry Ford's Will 2006. Forbes.com.
  13. a b Richard S. Levy: Antisemitism, s. 233-236. ABC-Clio, 2005. ISBN 1851094393.
  14. Pieni Tietosanakirja (1925-1928): Ford, Henry s.915-196, englanniksi "The International Jew, the World's Foremost Problem"
  15. a b c Jerome A. Chanes: Antisemitism: a reference handbook, s. 139-140. ABC-Clio, 2004. ISBN 1576072096.
  16. a b Cyprian Blamires, Paul Jackson: World fascism: a historical encyclopedia, s. 242-243. ABC-CLIO, 2006. ISBN 1576079406.
  17. Henry Ford II.- Der Autofabrikant förderte großzügig das Hauptgebäude der FU 2004. FU Berlin. (saksaksi)
  18. a b Timothy Parrish: The Cambridge companion to Philip Roth, s. 170. Cambridge University Press, 2007. ISBN 0521864305.
  19. Spencer Blakeslee: The death of American antisemitism, s. 33-34. Greenwood Publishing Group, 2000. ISBN 0275965082.
  20. Apr 11, 1888: Henry Ford marries History.com. Viitattu 21.1.2013.
  21. Landes, s. 165–169

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]