Hasidismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hasideja synagogassa Jom kippurina 1800-luvun lopulla, Maurycy Gottlieb

  Osa uskontojen artikkelisarjaa
Juutalaisuus ja juutalaiset

Star of David.svg         Menora.svg

Juutalaisuus
Jumala (Jahve)
Tanak (Toora, Nevi'im, Ketuvim)
Talmud  · Halakha · Košer
Filosofia · Kabbala
Daavidintähti · Menora
Synagoga · Rabbi

Juutalaisuuden suuntaukset
Ortodoksisuus · Konservatismi
Karaiitit · Hasidismi
Reformismi · Rekonstruktionismi
Humanismi

Juhlapäivät
Sapatti · Hanukka · Jom kippur

Juutalaiset kansana
Aškenasit · Sefardit · Mizrahit

Juutalaiset maittain
Israel · Yhdysvallat · Venäjä
Ruotsi · Ranska
Suomen juutalaiset
Tunnettuja suomenjuutalaisia

Juutalaiskielet
Heprea · Jiddiš · Ladino

Juutalaisten historia
Israelin kuningaskunta · Juuda
Babylonin vankeus
1. juutalaissota · 2. juutalaissota
Haskala · Alija
Nyky-Israel · Arabikonfliktit

Antisemitismi
Pogromit
Holokausti

Poliittiset liikkeet · Sionismi

n  k  m

Hasidismi eli hasidilaisuus on juutalainen mystinen herätysliike, joka syntyi Itä-Euroopassa 1700-luvulla liberaalina suuntauksena ortodoksijuutalaisuudessa. Hasidit pitivät senaikaista talmudiaanista ortodoksijuutalaisuutta "lakiuskontona", joka heidän mukaansa keskittyi liiaksi opillisuuteen ja väheksyi vilpitöntä, sydämestä lähtevää uskoa. Hasidit korostivat iloa, optimismia ja uskonnollista intomielisyyttä vanhoillisjuutalaisten painottamien asketismin ja paaston sijasta.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hasidismin perusti rabbi Israel ben Eliezer (s. n. 1700, k. 1760 Medzhybizhissa nykyisen Ukrainan alueella), toiselta nimeltään Ba'al Shem Tov ("hyvän nimen herra"), lyh. Besht. Kansanomaisuudestaan tunnetun Ba'al Shem Tovin elämästä tiedetään vähän varmaa, mutta paljon myyttejä ja tarinoita. Hänellä ei ole omaa kirjallista tuotantoa, vaan hänen ajatuksensa ovat välittyneet hänen kannattajiensa kirjoitusten kautta.[1]

Panteisti Ba'al Shem Tovin mukaan jumala on läsnä kaikkialla: esimerkiksi naisen kauneutta ei saa kieltää, vaan sitä on katsottava esimerkkinä jumalallisesta kauneudesta. Hänen mukaansa kaikessa on jotain hyvää, myös jokaisessa ihmisessä, koska kaikki on jumalallista. Hän myös kehotti ihmisiä samasta syystä pitämään huolta omasta ruumiistaan eikä vain sielustaan. Monet näistä ajatuksista herättivät vastustusta senaikaisissa juutalaisissa uskonoppineissa, joista merkittävin oli Vilnan Gaon (1720–1797).[1]

Hasidien uskonnollinen johtaja oli tzadik, myöhemmin rebbe. Ba'al Shem Tovin mielestä tzadikin tuli näyttää esimerkkiä kaikille uskovaisille oman elämäntapansa kautta. Tzadikit nousivatkin hasidistisessa liikkeessä merkittävämpään asemaan kuin muiden juutalaisten suuntauksien vastaavat johtajat, ja heitä tultiin usein katsomaan pitkienkin matkojen päästä kuin Paavia ikään.[1]

Alkuaikoinaan hasidit joutuivat vanhoillisten epäluulon kohteeksi; hasidismin vastustajia nimitettiin mitnagdimiksi eli "vastustajiksi". Nämä pelkäsivät hasidismista kehkeytyvän samanlainen hajottava messiaaninen liike, jollainen väärän messiaan Šabbetai Tsevin ympärille oli aiemmin syntynyt. Vanhoillisia häiritsi myös hasidien epätäsmällisyys monien uskonnollisten rituaalien suhteen. Hasidit arvostivat musiikkia [2], joten jumalanpalveluksissa laulettiin innokkaasti, ja vanhoillisille hasidien rukoushetket näyttäytyivät sopimattoman riehakkaina ja kaoottisina tapahtumina. Hasidit käyttivät myös eri rukouskirjaa kuin mitnagdimit.[1]

Liikkeen kasvu, vakiintuminen ja vastoinkäymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1830-lukuun mennessä suuri osa Ukrainan, Galitsian ja Keski-Puolan juutalaisista oli jo kääntynyt hasideiksi, ja hasidismi oli saanut jalansijaa myös Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.[1]

Hasidien ja vanhoillisten kahtiajako lieveni 1800-luvulla hasidismin alettua korostaa lukeneisuutta henkilökohtaisen mietiskelyn sijaan. Samalla taivaanrannalle alkoi nousta uusia yhteisiä vastustajia: juutalainen valistus eli haskala ja myöhemmin juutalaisia poliittisia liikkeitä. Neuvostoliitossa hasidit toimivat maanalaisina juutalaisuuden ylläpitäjinä kun valtiovalta pyrki tukahduttamaan juutalaisuuden. Lopullisen iskun Itä-Euroopan hasidiyhteisöille antoi natsien miehitys toisen maailmansodan aikaan. Hasidismi siirtyi pakolaisten mukana Israeliin ja Yhdysvaltoihin, minne perustettiin uusia keskuksia.[1]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hasidimiehiä ja rebbe.

Hasideja on nykyisin noin miljoona, tunnetuimpina New Yorkin hasidiyhteisöt, joissa jiddišiä yhä ylläpidetään arkikielenä. Myös Kanadassa, Britanniassa ja Belgiassa on hasidiyhteisöjä. Hasidismi on nykyisin jakautunut noin 30 pääryhmään ja satoihin pienempiin ryhmiin. Yksi tunnetuimmista hasidiliikkeistä on Chabad-Lubavitch, joka harjoittaa aktiivista lähetystyötä juutalaisten parissa ympäri maailmaa. Koska hasidien syntyvyys on korkea, hasidiyhteisöt kasvavat kaikkialla nopeammin kuin muut juutalaisyhteisöt, millä saattaa alkaa olla poliittistakin merkitystä, sillä hasidit ovat konservatiivisempia kuin muut liikkeet.[3]

Hasidismiehet pukeutuvat usein mustaan takkiin, valkoiseen paitaan, mustiin kenkiin ja mustaan lierihattuun. Heillä on myös usein pitkät hiuskiehkurat ohimoillaan. Hasidinaiset pukeutuvat säädyllisen vaatimattomasti.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Telushkin, Joseph: Jewish Literacy, s. 224–228. New York: William Morrow and company, 2001.
  2. Muusikko online Hillel Tokazier: ”KLEZMER-MUSIIKIN POHJA JUUTALAISESSA HENGELLISYYDESSÄ”, Haettu 8.4.2012.
  3. "As Hasidic population grows, Jewish politics may shift right." University of Florida. 27.11.2006. Haettu 8.4.2012.