Jahve

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tetragrammi erilaisilla heprealaisilla kirjasimilla.

Jahve (hepreaksi ‏יְהֹוָה,‎ ilmaistaan joskus kreikankielisellä termillä Tetragrammi, ”nelikirjaiminen”) on Jumalan nimi heprealaisessa Raamatussa eli Vanhassa testamentissa.

Aluksi juutalaisten jumalakäsitys oli enemmänkin monolatrista, eli palvottiin vain yhtä Jumalaa, mutta muiden jumalien olemassaoloon uskottiin. Myöhemmin juutalaisuus kehittyi monoteistiseksi, eli muiden jumalien olemassaolo kiellettiin. Viimeistään Babylonian vankeuden aikana juutalaisille selvisi, että Jahve on koko maailman ainoa Jumala, joka on luonut koko maailman ja hallitsi kaikkia kansoja.

Jahve muodostaa pohjan juutalaisuuden ja muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalisten uskontojen, kuten kristittyjen ja islaminuskoisten, jumala-käsitykselle. Nimi suomennetaan tavallisesti ”minä olen”. Tarkemmin sanottuna se on hepreankielen verbin ha·wah´ ’tulla [joksikin]’ imperfektiivinen kausatiivimuoto; ’hän saattaa tulemaan [joksikin]’.lähde?

Yhteinen jumala?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Jahve-nimeä käytetään eri uskonnoissa, uskontojen seuraajat eivät välttämättä miellä jumalkäsitystä yhteneväiseksi jumaluusopin dogmatiikan poikkeavuuden takia. Kristittyjen käsitys Jahve-jumalasta poikkeaa huomattavasti juutalaisten ja muslimien käsityksestä kolminaisuusopin takia. Juutalais- ja muslimikirjanoppineet eivät aina hyväksy täysin kristinuskon luokittelua yksijumaliseksi uskonnoksi.

Valtaosa nykyteologeista katsoo kuitenkin seemiläisten uskontojen Jumalan olevan yhteistä perua. Uskontoja yhdistävät myös profeetat, joiden kautta Jumala ilmoittaa itsestään, ja kristinuskon ja juutalaisuuden tapauksessa pyhät kirjoitukset (Vanha testamentti).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karen Armstrongin (1993) mukaan Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa[1]. Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[2] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan[3][4].

Mooseksen johtamien israelilaisten Egyptistä paon kertomuksen myötä Jahvea alettiin nostaa israelilaisten ehdottomaksi jumalaksi, ja vanhojen kertomusten jumala Ēl Šaddai nimettiin jälkikäteen Jahveksi[5]. Entisiin jumaliin verrattuna Jahve oli kuitenkin näitä etäisempi ja sotaisampi[6]. Jahve vaati israelilaisilta liittoa osoitukseksi, että nämä kunnioittaisivat ainoastaan häntä, eivätkä muita jumalia, joiden olemassaolo tosin edelleen henoteistisesti tunnustettiin. Kansa jatkoi kuitenkin vielä kauan vanhojen jumaliensa palvontaa Jahven rinnalla, etenkin rauhan aikana[7].

Kuningas Salomo rakensi Jahvelle temppelin Jerusalemiin 900-luvulla eaa., mutta vielä 800-luvulla eaa. pakanauskonnot olivat niin voimissaan, että Jahven kultti oli vaarassa jäädä niiden nielaisemaksi[8]. Jahven profeetat kuten Hoosea vastustivatkin israelilaisten pakanajumalia ja pyrkivät lakkauttamaan heidän palvontansa[9].

Maskuliinisen Jahven vallan kasvun ja naisjumala Ašeran heikkenemisen myötä myös ennen miesten kanssa tasa-arvoisten naisten asema heikkeni Israelissa[10]. 600-luvulla eaa. julkaistun viidennen Mooseksen kirjan ankarat lait lujittivat Jahven asemaa entisestään. Kuningas Josia raivasi Jerusalemin temppelistä Ašeran patsaita ja kulttiesineitä, tuhosi pakanallisia palvontapaikkoja sekä kirjoitutti historiallisia kirjoja uusiksi tukemaan kanaanilaisten ja heidän pakanauskontonsa hävitystä[11].

Juudalaisten jouduttua maanpakoon Babyloniaan 500-luvulla eaa. he menettivät vanhat palvontapaikkansa ja liturgiansa sekä pystyivät turvautumaan enää Jahveen itseensä. Näihin aikoihin profeetta Deuterojesaja julisti Jahven ainoaksi Jumalaksi. Pentateukkia laajennettiin uusine lakeineen, ja Jahve kirjoitettiin kaiken luojaksi uuteen luomiskertomukseen.[12] Jahve ei enää myöskään puhunut ihmisille profeettojen kautta kuten siihen asti[13]. Näin juutalaisuuden voidaan katsoa syntyneen nykymuodossaan[14].

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä konsonantilla JHWH, יהוה (kr. tetragrammaton). Nimen alkuperäinen ääntämisasu on luultavimmin ollut Jahwää[15]. Jumalan nimeä ei kuitenkaan lausuttu ääneen, jotta sen turhaan lausuminen (2. käsky) vältettäisiin, vaan se korvattiin esimerkiksi sanalla Adonai ('herrani/herra'). Vasta keskiajalla juutalaiset oppineet (ns. masoreetit) alkoivat merkitä Vanhan testamentin tekstiin vokaalimerkkejä oikean ääntämistavan varmistamiseksi. Tästä syystä Jahve-sanan vokaalit korvattiin jollain Herraa tarkoittavan sanan (kuten adonai) vokaaleilla. Ensimmäinen a-vokaali jätettiin kuitenkin merkitsemättä, ettei kukaan lukisi edes ensimmäistä tavua ”Jah-”. Masoreettien käytäntö on myöhemmin johtanut virheelliseen lukutapaan ”Jehova”.[16]

David Pawson on tulkinnut, että lähin sana JHWH:sta englanniksi on ”Always” eli suomeksi ”Aina”. ”Aina minun apuni, Aina minun voimani, Aina minun kunniani”. Pawson toteaa myös, että se on vasta Jumalan etunimi.[17]

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

JHWH on kirjoitettu kaikkivaltiaan olennon nimeksi hepreankielisessä Tanakhissa, joka on pääpiirteittäin sama kuin kristittyjen Vanha testamentti. Heprea on alkuperältään konsonanttikirjoitusta, ja Kaikkivaltiaan nimen muodostaa tetragrammi JHWH (יהוה). Hepreankielinen Vanha Testamentti on säilynyt parhaiten niin sanotussa masoreettisessa tekstissä, jonka pohjalta useimmat tekstikriittiset laitokset on tehty. Masoreettisessa tekstissä konsonanttiteksti on vokalisoitu apumerkeillä, jotta oikea ääntäminen olisi säilynyt. Esimerkiksi Ginsburgin laitoksessa 1. Mo 3:14 alaviite vokalisoi Jumalan nimen muotoon Jeho-wah'.

Tetragrammin JHWH alkuperäisestä ääntämisestä ja vokalisoinnista ei kuitenkaan olla varmoja. Kymmenessä käskyssä on muun muassa kielto käyttää arvottomalla tavalla Jumalan nimeä. Tämä kielto alettiin jossain vaiheessa ymmärtää niin, ettei nimeä saisi edes lausua. Tämän vuoksi juutalaisessa perinteessä nimeä lakattiin käyttämästä ja siten sen lausumistavasta ei ole enää varmaa tietoa. Tetragrammi JHWH esiintyy kuitenkin pelkästään Raamatun heprealaisissa kirjotuksissa 6 973 kertaa, mikä osoittaa sen, että alun perin sitä käytettiin paljonkin.

Tekstejä luettaessa tetragrammin paikalla oli yleensä tapana lausua ha'Šem (nimi), adon (Herra) tai elohim (kaikkivaltias). Masoreettisessa tekstissä tetragrammi onkin yleensä vokalisoitu jonkin näiden kolmen sanan vokaaleilla sen mukaan, mikä niistä oli tarkoitus lausua tetragrammin kohdalla. Näin on syntynyt kolme eri tapaa vokalisoida tetragrammi. Lausuttaessa ha'Šem tetragrammi vokalisoituu JeHWaH; lausuttaessa adon tetragrammi vokalisoituu JeHoWaH (a-kirjaimen muuttuminen e-kirjaimeksi johtuu heprean kielen normaaleista ääntämissäännöistä: konsonantti J ei voi saada samanlaista vokaalimerkkiä kuin sanan adon alussa oleva konsonantti alef voi saada); lausuttaessa elohim tetragrammi vokalisoituu JeHoWiH. Kaikista näistä vokalisoinneista on esimerkkejä masoreettisessa tekstissä, mutta JeHoWaH (Adon, Herra) on niistä yleisin.lähde?

Nykyisissä käännöksissä on yleensä noudatettu masoreettien lukutapaa ja käännetty tetragrammi sanoilla Herra tai Jumala. Muotoa Jahve on suomalaisessa uudessa raamatunkäännöksessä käytetty kohdassa 2. Moos 3:14–15, jossa Jumala ilmoittaa nimekseen ”minä olen se joka olen”, hepreaksi ehje ašer ehje. Tetragrammi muistuttaakin heprean olla-verbiä ”haja”, konsonantein merkittynä HJH. Jahve tarkoittaa ”hän on”. Samassa kohdassa on useissa erikielisissä Raamatun käännöksissä vanhastaan käytetty masoreettiseen tekstiin perustuvaa muotoa Jehova tai Jehovah. Nykyään Jehova-nimeä käyttävät Jumalasta muun muassa Jehovan todistajat, mistä syystä nimi yhdistetään juuri heihin.

Tetragrammin muoto Jahve on niin sanottu valistunut arvaus. Se perustuu lähinnä hyvin varhaisiin Vanhan testamentin käännöksiin ja juutalaisuuden ulkopuolella säilyneisiin ääntämistä kuvaaviin lähteisiin. Kiistatonta on lähinnä Jumalan nimen tetragrammi ja se, että masoreettisen tekstin vokalisointi ei kuvaa alkuperäistä ääntämistä. Masoreettien tekstissä tetragrammiin on sijoitettu toisen sanan vokaalit.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Armstrong, s. 53–54
  2. Armstrong, s. 44–45
  3. Juha Pakkala: MUINAISISRAELILAISTEN USKONNON TUTKIMUS: KAKSI ESIMERKKIÄ ARKEOLOGIASTA Helsingin yliopisto. Viitattu 19.7.2012.
  4. Jahve ja hänen Asheransa
  5. Armstrong, s. 54
  6. Armstrong, s. 54–55
  7. Armstrong, s. 56–59, 90
  8. Armstrong, s. 59–60
  9. Armstrong, s. 91–93
  10. Armstrong, s. 94–95
  11. Armstrong, s. 97–100
  12. Armstrong, s. 108–113
  13. Armstrong, s. 115
  14. Armstrong, s. 110
  15. Aejmelaeus: Täyttä hepreaa, johdatus Vanhan Testamentin hepreaan, Gummerus 2007, s. 23
  16. Aspinen, Mika: Raamatun heprean kielioppi, s. 84. Oy Finn Lectura Ab, 2011. ISBN 978-951-792-452-8.
  17. The Letters of Jesus to His Churches, Smyrna – Afflicted but Affluent, David Pawson, Anchor Recordings Ltd

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]