Christopher Tolkien

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Christopher John Reuel Tolkien (s. 21. marraskuuta 1924, Leeds) on kirjailija J. R. R. Tolkienin nuorin poika. Hänet tunnetaan työstään isänsä keskeneräisten töiden loppuunsaattamisessa sekä postuumien teoksiensa editoinnissa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christopher Tolkien syntyi Leedsissä, Englannissa, perheen kolmanneksi ja nuorimmaksi pojaksi. Koulutuksensa hän sai Oxfordin Dragon Schoolissa ja myöhemmin Oratory Schoolssa. Toisessa maailmansodassa hän palveli lentäjänä Kuninkaallisissa ilmavoimissa, minkä jälkeen hän opiskeli englantia Oxfordin yliopistossa.[1]

Christopher Tolkien oli jo vuosia kuulunut isänsä teosten ensimmäisiin arvioijiin. Lapsena hän kuunteli tarinoita Bilbo Reppulista ja myöhemmin teini-ikäisenä sekä nuorena aikuisena antoi jonkun verran palautetta isälleen Tarusta sormusten herrasta sen monivuotisen kirjoitusprosessin aikana.[2] Kirjan julkaisua silmällä pitäen hän tulkitsi ja korjasi isänsä välillä ristiriitaisiakin karttoja Keski-Maasta.lähde? 1970-luvun lopulla hän piirsi pääkartan uudelleen korjatakseen sanamuotoja sekä joitain virheitä ja pois jääneitä yksityiskohtia.

Myöhemmin Christopher Tolkien seurasi isänsä jalanjälkiä siirtyessään luennoitsijaksi ja tuutoriksi Oxfordin New Collegeen, jossa hän vietti vuodet 19641975.[1]

2000-luvun alussa Christopher Tolkien nousi otsikoihin, kun hänen väitettiin vastustaneen Peter Jacksonin ohjaamia elokuvaversioita Tarusta sormusten herrasta. Hän ilmoitti, että vaikka hän itse ajattelee, että hänen isänsä työt eivät sovellu elokuvamateriaaliksi, hänellä ole mitään näitä elokuvantekijöitä vastaan.[3]

Christopher Tolkien elää Ranskassa toisen vaimonsa, Baillie Tolkienin kanssa.[1] Baillie muokkasi J. R. R:ltä kesken jääneen teoksen Kirjeitä Joulupukilta julkaisukuntoon. Heillä on kaksi lasta, Adam Tolkien ja Rachel Tolkien. Christopherin vanhin lapsi Simon Tolkien on asianajaja ja kirjailija.

Työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J. R. R. Tolkien kirjoitti suuren määrän Keski-Maasta kertovaa materiaalia, jota ei julkaistu hänen elinaikanaan. Vaikka hän oli alkujaan aikonut julkaista Silmarillionin yhdessä teoksen Taru sormusten herrasta kanssa, se jäi kesken kirjailijan kuollessa vuonna 1973.[4]

Tämän jälkeen Christopher otti urakakseen järjestää isänsä muistiinpanot, joita oli valtavasti. Osa niistä oli vain yksittäisiä, puoli vuosisataa aiemmin kirjoitettuja pieniä lappusia.lähde? Suurin osa materiaalista oli käsin kirjoitettua.lähde? Useasti ensimmäinen versio oli puolittain pyyhitty pois ja sen tilalle oli samalle paperille hahmoteltu uusi versio. Lisäksi hahmojen nimet muuttuivat versioiden välillä. Tehtävä oli vaikea ja aikaa vievä. Siitä oli ehkä mahdollista selviytyä vain jonkun, jolla oli ollut henkilökohtainen suhde kirjailijaan ja käsitys hänen tarinoidensa kehityskaaresta.kenen mukaan? Christopher Tolkien on myöntänyt joutuneensa muutaman kerran turvautumaan arvaukseen siinä, mitä hänen isänsä oli mahtanut tarkoittaa.lähde?

Guy Gavriel Kayn kanssa työtä tehnyt Tolkien sai Silmarillionin lopulta julkaisukuntoon, ja se ilmestyi 1977. Silmarillionia seurasi Keskeneräisten tarujen kirja vuonna 1980 ja sen jälkeen 12-osainen The History of Middle-earth joka näki päivänvalon osa kerrallaan 19831996.

Syyskuussa 2006 Christopher Tolkien ilmoitti uuden, hänen isänsä muistiinpanoihin pohjautuvan teoksen julkaisusta.[5] Hänen 30 vuotta työstämänsä Húrinin lasten tarina (The Children of Húrin) ilmestyi huhtikuussa 2007. Laaja eeppinen runoelma The Legend of Sigurd and Gudrún ilmestyi toukokuussa 2009.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Michael D.C. Drout (toim.) Thomas Honegger: ”Tolkien, Christopher Reuel”, J.R.R. Tolkien encyclopedia. Routledge, 2006. ISBN: 978-0415969420. sample entries. (englanniksi)
  2. a b Christopher Tolkien answers questions about Sigurd and Gudrún 5.5.2009. Guardian. (englanniksi)
  3. Tolkien's son denies rift BBC 2001
  4. Matthew T. Dickerson, Jonathan Duane Evans: Ents, elves, and Eriador: the environmental vision of J.R.R. Tolkien, s. 5-6. University Press of Kentucky, 2006. ISBN 978-0813124186.
  5. Tolkien ilmoittaa The Chilren of Húrinin julkaisusta (BBC)