Ahti Haljala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ahti Kalevi Haljala (19. marraskuuta 1924 Kuhmoinen7. marraskuuta 2005 Tampere) oli suomalainen näyttelijä. Parhaiten Haljala muistettaneen Antti Metsolan roolista suositussa televisiosarjassa Metsolat[1] ja 1970-luvun Rintamäkeläiset-sarjan Veikko Honkosena.

Elämäkerta [muokkaa]

Ahti Haljala oli kotoisin Kuhmoisista, mistä hän lähti jatkosotaan marraskuussa 1943. Hänet komennettiin JR 44:n ryhmänjohtajaksi. Hän haavoittui Kaukoijärven kylässä 30. kesäkuuta 1944 luodin raapaistessa hänen päätään. Joukkosidontapaikalla paljastui, että kyseessä oli kaksi luotia, joista toinen oli jäänyt pääluuhun. Haavoittuminen aiheutti Haljalalle pysyvän oikean käden vamman: käden puristusvoima oli vain puolet entisestä.[2]

Sodan jälkeen Haljala haki ja pääsi ensimmäisten joukossa kolmivuotiseen teatterikouluun Helsinkiin vuonna 1947. Samalla kurssilla olivat muiden muassa Jussi Jurkka, Mikko Niskanen, Leo Jokela, Rauni Mollberg ja Veikko Sinisalo. Haljala avioitui myöhemmin kurssitoverinsa Helinä Viitasen kanssa. Pariskunta päätyi Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1965, mistä Haljala jäi eläkkeelle 1987.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen Haljalaa ja Viitasta pyydettiin mukaan televisiosarja Metsoloihin. Sarjan suosio yllätti heidät, ja kaupungilla heitä jopa puhuteltiin roolihahmojensa mukaan Antiksi ja Annikiksi. Metsoloissa hän näytteli 40 jaksossa.

Haljalan viimeiseksi esitykseksi näyttämöllä jäi Tampereen Työväen Teatterin näytelmä Rakastettu Johansson vuosina 20012002.

Filmografia [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Näyttelijä Ahti Haljala kuollut Viitattu 20.12.2009.
  2. Kuula kolahti luuhun Viitattu 31.10.2010.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.