Metsolat
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
Tunnuskuva |
|
| Tyyli | draama |
| Kestoaika | 50-65 minuuttia / jakso |
| Tekijä | TV2 Draamaohjelmat |
| Pääosissa | Ahti Haljala Helinä Viitanen Kari Hakala Svante Martin Katriina Honkanen Anu Hälvä |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | YLE TV2 |
| Esitetty | 13. tammikuuta 1993 – 25. lokakuuta 1995 |
| Jaksoja | 41 |
|
|
|
| Käsikirjoittajat | Carl Mesterton Anna-Lisa Mesterton Curt Ulfstedt Miisa Linden |
| Tuotantoyhtiö | Yleisradio |
|
|
|
| IMDb | |
Metsolat on Yleisradion vuosina 1993–1995 valmistunut suomalainen draamasarja. Sarjan on ohjannut Carl Mesterton, joka myös käsikirjoitti sarjan yhdessä vaimonsa Anna-Lisa Mestertonin, Curt Ulfstedtin sekä Miisa Lindenin kanssa. Sarja kertoo kainuulaisen kuvitteellisessa Hoikan kunnassa asuvan pienviljelijäperheen elämästä kesästä 1987 kesään 1994.
Sarja saavutti suuren suosion ja sen jokaisella jaksolla oli yli miljoona katsojaa.[1]
Metsolat on innostanut myös tutkijoita, ja tarinasta on julkaistu viisi nyt jo loppuunmyytyä romaania.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tuotanto ja esittäminen
Sarjan kuvaukset alkoivat vuonna 1991. Hiihtokeskus-kohtaukset on kuvattu Sappeen hiihtokeskuksessa. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin YLE TV2-kanavalla keväällä 1993. 1. tuotantokausi sisältää 21 jaksoa. Saman vuoden jouluksi tehtiin yksi uusi jakso. Joulujakson jälkeen sarja oli yli vuoden kuvaustauolla. Toisen kauden 18 jaksoa esitettiin 1995, yhdeksän ensimmäistä keväällä ja toiset yhdeksän syksyllä. Jouluksi 1996 tehtiin vielä erikoisjakso Metsolat – Muistojen joulu, joka uusittiin jouluna 1997. Koko sarja uusittiin ensimmäisen kerran vuosina 1999–2000. Kolmas uusintakierros sarjasta alkoi 7. lokakuuta 2008.[3] Alkuperäisten jaksojen pituudet vaihtelevat jonkin verran. Pääosa jaksoista on hivenen alle 50 minuuttia mutta muutamat jaksot ovat yli tämän. Koska kolmas uusinta esitettiin 50-minuuttisella ohjelmapaikalla tuli ohjaaja Mestertonin lyhentää muutama jakso.[4]
YLE Tallennemyynti julkaisi 1990-luvulla sarjan kokonaisuudessaan VHS-kasetteina lainattavaksi yksityishenkilöille kirjaston kautta. Vuonna 2008 YLE ja Pan Vision julkaisivat sarjan myös yksityishenkilöille ostettavaksi DVD:nä kahdeksassa osassa. Ensimmäinen DVD julkaistiin 28. helmikuuta ja viimeinen 8. osa 29. lokakuuta 2008.
[muokkaa] Sarjan henkilöitä
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kieli (välillä kangertelevaa) |
- Antti Metsola on kotoisin Karjalan Sakkolasta, josta joutui lähtemään sodan aikana. Hän soti kaikissa Suomen itsenäisyyden sodissa haavoittuen Lapin sodassa. Antti on sotilasarvoltaan reservin alikersantti. Avioiduttuaan Annikki Metsolan kanssa hän ryhtyi maanviljelijäksi Annikin kotitilalle Hoikkaan. Vanhemmalla iällä Antti sai sydänkohtauksen ja joutui ohitusleikkaukseen, mikä omalta osaltaan johti tilan lehmien myymiseen, mutta toisaalta toi uudenlaisen elannon Erkin rinnebisneksen matkailuvaunualueen hoitajana. Antin intohimona on kaikenlainen rakentelu, erityisesti puulusikoiden vuoleminen.
- Annikki Metsola (o.s. Leppävaara, Antin vaimo) tutustui Anttiin sotavuosina kainuulaisessa sotavammasairaalassa, jossa Antti myös kosi häntä. Hänen edesmennyt äitinsä Maria Leppävaara (o.s. Nurmi) omisti alunperin Leppävaaran tilan. Annikki menetti isänsä ja veljensä sodassa. Annikki on huolehtivainen niin lastensa kuin lehmienkin suhteen. Jälkimmäisten menetys oli Annikille kova pala.
- Risto Metsola (Antin ja Annikin vanhin lapsi) asui Tampereella vaimonsa Raijan, sekä lastensa Liisan ja Lassen kanssa. Ristoa huijattiin yrityskaupoissa hänen ostaessaan Mainosmotto Oy:n, ja firman mentyä konkurssiin hän joutui ikuiseen velkavankeuteen edellisen omistajan maksamattomien verojen vuoksi. Samoihin aikoihin tuli myös avioero Raijan oltua uskoton miehelleen. Kaiken jälkeen Risto muutti vanhempiensa luo Hoikkaan, jossa hän työskenteli Urjan Rinteiden markkinoinnissa, sekä jatkoi taidemaalarin uraansa. Taidenäyttely Kirkkonummen kirjastossa sai kuitenkin huonot arvostelut, ja tämän sekä kaikkien muiden aiempien vastoinkäymisten seurauksena Risto sairastui reaktiiviseen depressioon. Tästä toivuttuaan Risto opetti kuvataidetta kansanopistossa. Risto pääsi pois velkavankeudesta.
- Raija Metsola (os. Virtanen, Riston ex-vaimo) erosi Ristosta ja muutti Tampereelta Kirkkonummelle saatuaan töitä tv-toimittajana. Välit Ristoon olivat eron jälkeen kuitenkin lämpimät.
- Lasse Metsola (Riston ja Raijan vanhin lapsi) lähti opiskelemaan kadettikouluun ja lähti sieltä YK:n palvelukseen. Myöhemmin hän seurusteli ja meni kihloihin Veera Heikkisen kanssa, ja he muuttivat Raijan luo asumaan Veeran aloittaessa ravintola-alan koulutuksen.
- Liisa Metsola, Riston ja Raijan tytär. Sarjan alussa Liisa asui Tampereella perheensä kanssa, mutta ylioppilaaksi päästyään ei tiennyt, mitä tulevaisuudelta halusi. Liisa seurusteli Stig Eklundin kanssa. Suhde päättyi kuitenkin eroon ja Liisa muutti pysyvästi Hoikkaan. Hoikassa Liisa tapasi luontoaktivistien mielenosoituksessa tulevan avomiehensä Osmo Lampisen. Yhdessä Osmon kanssa Liisa osti autiotilan, jossa he kokeilivat luonnonmukaista maanviljelyä sekä yrttien viljelyä.
- Osmo Lampinen, Liisan avomies, on luontoaktivisti ja maanviljelijä, sekä toimi opettajana Hoikassa. Hän siirtyi myöhemmin kunnallispolitiikkaan ja pääsi eduskuntaan.
- Heikki Metsola on Antin ja Annikin toiseksi vanhin poika. Heikki tapasi tulevan vaimonsa Kristinan varhain. Pari päätti mennä naimisiin ja muuttaa Kristinan kotimaahan Ruotsiin. Heikillä ja Kristinalla on kolme poikaa. Heikki tuo lomalla perheensä kotiin Leppävaaraan. Hän toimii myös insinöörinä ja avustajana Erkin rinnetamppariprojektissa.
- Kristina Metsola, Heikin vaimo, asuu Heikin ja kolmen pojan kanssa Ruotsissa. Hän on maalta kotoisin kuten Heikkikin.
- Jaana Järvenheimo on Antin ja Annikin vanhin tytär. Jaana ja hänen aviomiehensä Jaakko asuivat alunperin Sotkamossa, mutta muuttivat Jaakon työn perässä Tampereelle. Jaanaa voi kuvata pyrkyriksi ja opportunistiksi, joka pyrkii komentelemaan nuorempia sisaruksiaan. Jaana on työskennellyt kosmetologina ja tuote-esittelijänä sekä ollut mukana yrityksissä mm. kuntosali- ja ravintola-alalla.
- Jaakko Järvenheimo, Jaanan mies, toimi pankinjohtajana ja asianajajana. Jaakko erotettiin Tampereella pankinjohtajan virasta hänen myönnettyään ylisuuria lainoja ja jouduttuaan kiristetyksi. Hän siirtyi asianajajan toimeen.
- Erkki Metsola on Antin ja Annikin nuorin poika. Nuorempana Erkki oli olympiatason hiihtäjä, mutta hänen takiaan Suomen viestijoukkue jäi Olympialaisissa pronssille, mikä johti Erkin alkoholismiin ja lopulta hiihdon valmennusporukasta erottamiseen. Erkki perusti ensimmäiseksi kaivinkonefirman, joka johti lopulta Urjan rinnekeskukseen, vaikka laman tuomat rahavaikeudet varjostivat koko yrityksen alkutaipaletta. Hän seurusteli nuoruudessaan Helena Meriläisen (o.s. Kaukovaara, myöh. Metsola) kanssa, josta myöhemmin tuli myös hänen vaimonsa.
- Helena Metsola, ent. Meriläinen, os. Kaukovaara, Erkin vaimo ja Karin sisar. Hän toimii vastaavana sairaanhoitajana Hoikan terveyskeskuksessa. Helena seurusteli nuoruudessaan Erkki Metsolan kanssa. Sen jälkeen muutti Ouluun ja meni myöhemmin naimisiin eläinlääkäri Mauno Meriläisen kanssa, mutta avioliitto päättyi eroon Maunon alkoholismin vuoksi. Helenalla oli Erkkiä kohtaan tunteita Meriläisen aikana. Muutti Kaukovaaraan, alkoi melkein heti seurustelemaan Erkin kanssa. Erkki ja Helena avioituivat.
- Eeva Metsola-Eklund, Antin ja Annikin nuorin lapsi. Hän opiskeli Tampereella lääkäriksi. Hän on avustanut kotipitäjänsä terveyskeskuksessa ja valmistumisensa jälkeen hän myös palasi sinne laillistettuna lääkärinä. Eeva oli välillä töissä myös Tampereella, jolloin hän asui siskonsa Jaanan luona. Myöhemmin he muuttivat miehensä Stigun kanssa takaisin Hoikkaan, kun molemmat saivat sieltä töitä.
- Stig Eklund, Eevan mies, syntyjään Paraisilta. Valmistuttuaan metsänhoitajaksi hän suoritti asepalveluksen samaan aikaan Lasse Metsolan kanssa. Seurusteli Lassen pikkusiskon, Liisan, kanssa, kunnes rakastui Eevaan. Stig halvaantui vyötäröstään alaspäin jouduttuaan Eevan kanssa vakavaan auto-onnettomuuteen hääpäivänään. Hänestä tuli myöhemmin Urjan rinnekeskuksen talouspäällikkö.
- Kari Kaukovaara, Kaukovaaran tilan omistaja ja Hoikan kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Hän asustaa kunnan suurimmalla tilalla. Kari ajattelee useimmiten omaa etuansa, minkä vuoksi hänelle aiheutuu hankaluuksia muiden ihmisten ja siskonsa kanssa. Karilla on usein erimielisyyksiä Metsoloiden kanssa, mutta välillä yhteisymmärryskin löytyy. Kaukovaara on myös tunnettu naistenmies, hän on muun muassa yrittänyt iskeä Eeva Metsolaa ja seurusteli pankinjohtaja Laila Heikkisen kanssa.
- Laila Heikkinen, saapui Turusta pankinjohtajaksi Hoikan Säästöpankkiin Niemisen jälkeen. Hän seurusteli Kari Kaukovaaran kanssa.
- Veera Heikkinen, Laila Heikkisen tytär. Hän työskenteli Urjan rinnekeskuksesssa ja seurusteli Lasse Metsolan kanssa.
- Eino Vanhanen, Erkin kaveri. Hän oli alkoholisti, alkoholismiin hänet vei työttömyydestä johtuvat syyt. Eino asui vaimonsa Riitan ja tyttärensä Leenan kanssa syrjässä kylältä. Erkki tarjosi hänelle töitä, mutta työnteosta ei tullut juomisen vuoksi mitään. Eino teki itsemurhan jouduttuaan jälleen työttömäksi.
- Riitta Vanhanen, Einon vaimo. Hän oli Eino Vanhasen vaimo hänen kuolemaansa saakka. Myöhemmin Riitta työskenteli Erkki Metsolan yrityksessä toimistonhoitajana. Miehensä kuoleman jälkeen hän ihastui Erkkiin, joka tosin ei antanut vastakaikua ollessaan ihastunut Helenaan. Riitalla oli yksi tytär Einon kanssa, Leena.
- Arvo Iivarinpoika Vanhanen (AIV), Antin hyvä ystävä ja Eino Vanhasen setä. Asui Riitan luona. Nuorena ollut Annikin veljen Risto-Matti Leppävaaran kanssa ruotukaveri. Ollut maailmalla paljon ennen kuin tuli takaisin Hoikkaan.
- Mauno Meriläinen, Helenan ex-mies ja Hoikan entinen kunnaneläinlääkäri. Helena erosi hänestä tämän alkoholiongelman ja väkivaltaisuuden takia. Humalassa autoa ajanut Meriläinen oli toinen osapuoli liikenneonnettomuudessa, jossa Stig Eklund halvaantui. Sai potkut eläinlääkärin virasta niin Hoikassa kuin Oulussakin.
- Tahko Ronkainen, Metsoloitten lapsien opettaja ja ikivihreäksi kutsutaan.
- Turo Mikkonen, muusikko. Liisan entinen koulukaveri Tampereelta. Liisa rakastui Turoon lähtien suhteestaan Osmon kanssa elämään Tampereelle. Liisa palasi kuitenkin takaisin Osmon luokse tajuttuaan tämän merkityksen itselleen. Liisa kyllästyi kumminkin Turon lupailuihin ja palasi Hoikkaan.
[muokkaa] Näyttelijät
| Ahti Haljala | ... Antti Metsola |
| Helinä Viitanen | ... Annikki Metsola, o.s. Leppävaara |
| Eppu Salminen | ... Antti Metsola nuorena |
| Anne Huhtasalo | ... Annikki Metsola nuorena |
| Hellin Auvinen-Salmi | ... Maria Leppävaara, o.s. Nurmi |
| Pasi Kivimäki | ... Risto-Matti Leppävaara |
| Svante Martin | ... Risto Metsola |
| Hellevi Seiro | ... Raija Metsola, o.s. Virtanen |
| Anna-Leena Härkönen | ... Liisa Metsola |
| Miika Korkiakoski | ... Lasse Metsola |
| Kim Floor | ... Heikki Metsola |
| Elisabeth Öhman | ... Kristina Metsola, o.s. Larsson |
| Fabian Arnberg | ... Fabian Metsola |
| Filip Arnberg | ... Fredrik Metsola |
| Hampus Wallen | ... Hampus Metsola |
| Kari Hakala | ... Erkki Metsola |
| Anu Hälvä | ... Helena Metsola, ent. Meriläinen, o.s. Kaukovaara |
| Jaana Raski | ... Jaana Järvenheimo, o.s. Metsola |
| Esko Raipia | ... Jaakko Järvenheimo |
| Katriina Honkanen | ... Eeva Metsola-Eklund |
| Mikael Andersson | ... Stig Eklund |
| Algot Böstman | ... Nils Eklund |
| Jari Salmi | ... Osmo Lampinen |
| Taneli Rinne | ... el.lääkäri Mauno Meriläinen |
| Juha Hyppönen | ... Kari Kaukovaara/kapteeni Eino Kaukovaara |
| Esko Hukkanen | ... Veikko Tuutti |
| Jaakko Haapanen | ... Romppainen |
| Asko Sahlman | ... Mäntylä |
| Ahti Jokinen | ... Teuvo Takala |
| Mauno Käpyaho | ... Jaakko Perälä |
| Pentti Kultala | ... naapuri |
| Esko Roine | ... Esko Tolonen, kunnanjohtaja |
| Reijo Lahtinen | ... Veikko Nieminen, pankinjohtaja |
| Esko Pesonen | ... Tahko Ronkainen, opettaja |
| Miisa Linden | ... Riitta Vanhanen |
| Antti Ahtinen | ... Eino Vanhanen |
| Kalevi Kahra | ... Arvo Iivarinpoika Vanhanen (AIV) |
| Matti Ristinen | ... Arvo Vanhanen nuorena |
| Aino Sirkesalo | ... Leena Vanhanen |
| Arimo Johansson | ... TVH:n mies |
| Arvi Kaukolammi | ... TVH:n mies |
| Mari Posti | ... Kaisa |
| Vesa Kietäväinen | ... Make Rantala |
| Vesa Veijalainen | ... Kyläpoliisi |
| Hannu Lauri | ... Kari Huusko, nimismies |
| Antti Vartiala | ... Aarne Kemppainen |
| Ola Tuominen | ... Rautakaupan myyjä |
| Pentti Järventie | ... Professori Senjanen |
| Curt Ulfstedt | ... Johtaja Nylund |
| Soili Markkanen | ... Lisbeth Nylund |
| Martti Palo | ... Jyrki |
| Harri Rantanen | ... Reima |
| Markku Niemelä | ... Raijan kollega |
| Tapio Piipponen | ... Urheiluliikkeen omistaja |
| Raimo Mikkola | ... Leevi Hiltunen, kauppias |
| Margareta Sarvana | ... Greta Hiltunen |
| Anneli Ranta-Meriläinen | ... Laila Heikkinen, pankinjohtaja |
| Rosa Meriläinen | ... Veera Heikkinen |
| Teemu Lehtilä | ... Turo Mikkonen |
| Kirsti Väänänen | ... Kisse, Liisan koulukaveri |
| Vera Degerholm | ... Siru, Liisan koulukaveri |
| Minttu Mustakallio | ... Liisan koulukaveri |
| Kari-Pekka Toivonen | ... Esa |
| Mikko Nousiainen | ... kyläpoliisi |
| Sirpa Lumikko | ... Maaherra |
| Seppo Juusonen | ... Partanen |
| Ilkka A Jokinen | ... Taisto Jokinen |
| Jari Leppänen | ... Rakennusmestari |
| Helge Hansila | ... Kunnanlääkäri Vähälä |
| Tanja-Lotta Räikkä | ... psykiatri |
| Rita Polster | ... Tarja Laitinen |
| Sari Lilliestierna | ... Kirsi |
| Rauli Lehtonen | ... Kirkkoherra |
| Esko Kovero | ... Alikersantti Leppä |
| Jukka Nyrhinen | ... Kuulustelija |
| Antti Mäkinen | ... Rinnemies |
| Frans Lindström | ... rasvatukkainen rinnemies |
| Jouni Leikkonen | ... Tennisopettaja |
| Jussi Haapavaara | ... Toimittaja |
| Aldo Tammsaar | ... Ven.autonkuljettaja |
| Juha Viitanen | ... Rakennusurakoitsija |
| Esa Hynynen | ... naapuri |
| Ireene Reinikka | ... sairaanhoitaja, Helenan ja Eevan työkaveri |
| Riina Vuolle | ... Riston hoitaja |
| Tuulikki Pohjola | ... Rouva Vähälä |
| Ritva Vuorensyrjä | ... Tuutin Emäntä |
| Kari Kurki | ... muu |
| Heidi Kollanius | ... muu |
| Jouko Koski | ... muu |
| Sanna Virtanen | ... muu |
| Pirjo Innola | ... muu |
| Sirkka Jokinen | ... muu |
| Irene Kiviaho- Mäkinen | ... muu |
| Margit Virtanen | ... muu |
| Perttu Pohjanperä | ... muu |
| Hannes Anttila | ... muu |
| Toivo Hilden | ... muu |
| Hannu Kivinen | ... muu |
| Harri Viita | ... muu |
| Olli Sutinen | ... muu |
| Mika Mäkelä | ... muu |
[muokkaa] Kirjat
| Kansikuva | Nimi | Julkaisuvuosi | Tv-sarjan jaksot |
|---|---|---|---|
| Metsolat – Tie kotiin | 1993 | 1-12 | |
|
|
1994 | 13-22 | |
|
|
1995 | 23-31 | |
|
|
1996 | 32-40 | |
| Metsolat – Uusi tie | 1997 | Sisältää Muistojen joulu -joulujakson sekä tapahtumia, joita ei esitetty televisiossa. Kattaa ajan lokakuusta 1993 juhannukseen 1997. |
|
| Metsolat | 2009 | Yhteisnide osista Tie kotiin ja Tie huipulle (osat 1-22). |
[muokkaa] DVD-julkaisut
| Kansikuva | Nimi | Julkaisu | Jaksot |
|---|---|---|---|
| Metsolat 1 | 28. helmikuuta 2008 | 1. Tie kotiin 2. Perhe koolla 3. Tulevaisuuden suunnitelmia 4. Uusille teille 5. Perunkirjoitus 6. Hiekkaa rattaissa |
|
|
|
26. maaliskuuta 2008 | 7. Yhtiökauppoja 8. Voittajia ja häviäjiä 9. Sydänkipuja 10. Luonnon puolesta 11. Urjanlinna 12. Lasi shamppanjaa |
|
|
|
14. toukokuuta 2008 | 13. Perjantai 13. päivä 14. Juhannushäät 15. Tulevaisuus vaakalaudalla 16. Lehmäkauppoja 17. Vanhan loppu - uuden alku 18. Ennen lumen tuloa |
|
|
|
27. elokuuta 2008 | 19. Avajaiset 20. Pelipanoksena tulevaisuus 21. Sovintoja ja ratkaisuja 22. Joulu Leppävaarassa |
|
|
|
3. syyskuuta 2008 | 23. Jälleentapaamisia 24. Arkea ja juhlaa 25. Eilisen varjossa 26. Menettämisen pelko 27. Uudet tuulet |
|
|
|
3. syyskuuta 2008 | 28. Minkä taakseen jättää... 29. Kohtalon hetket 30. Karjalan kunnailla 31. Katkera sarka 32. Tummat pilvet Extra: Metsolat Karjalan kunnailla -dokumentti |
|
|
|
29. lokakuuta 2008 | 33. Muutoksen aika 34. Riskirajoilla 35. Raha ratkaisee 36. Yllätysjuhlat Leppävaarassa 37. Kohtalon käänteitä |
|
|
|
29. lokakuuta 2008 | 38. Aika pysähtyy 39. Totuuden hetki 40. ...rastas ja metso täälläkin soi 41. Muistojen joulu |

