Memelin mandaattihallintoalue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Memelin alueen lippu 1919–1924, epävirallisessa käytössä vuoteen 1939 saakka

Memelin mandaattihallintoalue oli silloisen Memelin kaupungin, nykyisen Klaipėdan ympäristöineen käsittänyt ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Kansainliiton mandaattialue, jota hallitsivat ranskalaiset viranomaiset. Alueella oli ranskalaisia sotilaita, mutta myös saksalaisia santarmeja. Alue oli vahvasti saksankielinen. Memelin mandaattihallinto lakkautettiin vuonna 1923, jolloin alue liitettiin itsehallinnollisena alueena osaksi Liettuaa. Saksa miehitti sen vuonna 1939. Nykyisin alue kuuluu Liettuaan.

Päätös kansainliitolle luovuttamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettua keskusteli alueeseen liittyvistä kysymyksistä Saksan kanssa jo 1918. 28. kesäkuuta 1919 allekirjoitetun Versailles'n rauhansopimuksen 99. artiklan perusteella tästä Saksan keisarikunnalle kuulunut alue tuli Kansainliiton hallinnoimaksi mandaattialueeksi 10. tammikuuta 1920 mennessä.

Hallinnon luovuttaminen saksalaisilta ranskalaisille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. helmikuuta 1920 Ranskan armeijan 21. vuoristojääkäripataljoona ja Gumbinnen hallintopiirin presidentti kreivi Georg von Lambsdorff tulivat paikalle. Hallintohenkilöstö ja pataljoona pääosan menivät Memeliin pääasiassa Saksan armeijan entisille kasarmeille. Yksi komppania erotettiin osastoksi Heydekrugiin ja toinen Pogegeniin. Alkuperäinen vahvuus, 750 sotilasta vähennettiinn ensin 625 sotilaaseen ja lopulta 250:een. 15. helmikuuta 1919 sai ranskalaisten komentaja, kenraali Dominique Odry, sai siviili- ja sotilaskomissaarin valtuudet ja saksalaiset luovuttivat alueen hallinnon ranskalaisille.

Liettualaisten Klaipėdan kaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettualle kuulunut Memelin alue ja Saksan pohjoinen Itä-Preussi vuosina 1923-1939

Helmikuussa 1920 alueen hallinta siirtyi ranskalaisille. Vuonna 1921 Liettuan uudet valtiopäivät, seimas, vaati yksimielisesti alueen liittämistä Liettuaan. Kuitenkaan aluetta miehittävä Ranska ei halunnut alueen siirtymistä Liettualle, koska se suosi suurpoliittisesta syystä Puolaa, joka myös halusi alueen itselleen. Sen sijaan Saksa kannatti alueen siirtämistä Liettualle, koska sen saaminen myöhemmin takaisin Saksalle katsottiin olevan helpompaa kuin suurvallalta, Ranskalta, tai Puolalta. Myös Britannia oli periaatteessa myönteinen liettualaisten asialle Saksan tapaan. Ranska ja Puola kannattivat alueen muuttamista vapaavaltioksi, joka olisi Kansainliiton valvonnassa.

Koska Liettua ei voinut saada aluetta rauhanomaisesti, turvautui Ernestas Galvanauskasin hallitus ulkopuolelta järjestettyyn kapinaan. Hänen lisäkseen vallankaappausta olivat järjestämässä mm. Liettuan sotilastiedustelun päällikkö Jonas Polovinskas-Budrys ja Klaipėdan liettualainen johtaja Jonas Zilius. Myös suojeluskunnan johto oli aktiivinen.

Hankkeelle oli saatu poliittiset takuu Saksalta ja Neuvostoliitolta. Ranskan uskottiin olevan miltei haluton vastatoimiin siksi, että se oli miehittänyt Reininmaan Saksan sotakorvaussaatavien vakuudeksi. [1]

Liettualaisten 9. tammikuuta 1923 aloittaman valtauksen seurauksena liittoutuneiden ulkoministerikokous 16. helmikuuta 1923 totesi, että Kansainliiton mandaattihallinto voidaan lakkauttaa ja siirtää alue Liettuan vallan alaiseksi, mikäli alueelle taataan autonomia.

19. helmikuuta 1923 ympärysvaltojen, käytännössä Ranskan, mandaattihallinto alueella lakkautettiin. 7. toukokuuta 1923 Memelin sopimuksella Liettua ja liittoutuneet sopivat autonomian myöntämisestä alueelle Liettuan vallan alaisuudessa. Sopimusoikeudellisesti järjestely tuli voimaan 25. elokuuta 1925, kun kaikki ratifiointiasiakirjat oli talletettu.

Alue sulautui Liettuaan siten, että 3. maaliskuuta Liettuan raha tuli käyttöön alueella, 15. maaliskuuta alue nimettiin liettualaisittain Klaipedaksi ja 15. elokuuta Liettuan rautatiet otti vastaan rautatieliikenteen hallinnan.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisesti alueen saaminen Liettualle oli menestys Puolan Vilnan alueen miehityksen jälkeen. Taloudellisesti Klaipėdan satamasta tuli menestys maan viennin kulkiessa pääasiassa sen kautta. Alue liettualaistui ja siellä oli kolmasosa Liettuan teollisesta tuotantokyvystä.

Maaliskuussa 1939 Saksa miehitti alueen, joka liitettiin Itä-Preussiin. Toisen maailmansodan jälkeen se tuli kuulumaan Neuvostoliittoon ja liitettiin Liettuan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Nykyisin alue kuuluu jälleen itsenäistyneelle Liettualle.

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gumbinnen hallintopiiri (Regierungsbezirk Gumbinnen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • suurin osa Heydekrugn seutua
  • osia Niederungin, Ragnitin, Tilsitinmaan seudusta ja Tilsitin kaupunki

Königsbergin hallintopiiri (Regierungsbezirk Königsberg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Memelinmaan seutu ja Memelin kaupunki

Sotilashallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-1921 aluetta hallinnosta vastasi ranskalainen prikaatikenraali Joseph Dominique Odry, joka oli sekä sotilaskomentaja että siviilikomissaari. Alueen hallinnon johtokuntaan (Direktorium des Memelgebietes) Odry määräsi työvaliokunnan (Arbeitsausschuss), jonka puheenjohtajana (Präsident) toimi Arthur Altenberg 1920-1921 ja Wilhelm Stepputat 1921-1923. Vuodesta 1921 toimi sotilaskomentajana majuri Thibaut ja siviilikomissaarina Jean Gabriel Petisné, 1. toukokuuta 1921-19. helmikuuta 1923.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kallio 2007: s. 207