Marlon Brando

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marlon Brando
Marlon Brando vuonna 1963
Marlon Brando vuonna 1963
Syntymäaika 3. huhtikuuta 1924
Syntymäpaikka Omaha, Nebraska, Yhdysvallat
Aktiivisena 19442004
Kuolinaika 1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta)
Kuolinpaikka Los Angeles, Kalifornia
Oikea nimi Marlon Brando, Jr.
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Merkittävät roolit Vito Corleone
(Kummisetä)
Terry Malloy
(Alaston satama)
Stanley Kowalski
(Viettelyksen vaunu)
Walter E. Kurtz
(Ilmestyskirja. Nyt)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Oscar (1954 ja 1972)
Bafta (1952, 1953 ja 1954)
Emmy (1979)
Golden Globe (1955 ja 1972)
Jussi (1973)

Marlon Brando, Jr. (3. huhtikuuta 19241. heinäkuuta 2004) oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, joka saavutti kulttimaineen kanonisoituaan metodinäyttelemisen Elia Kazanin elokuvissa Viettelyksen vaunu ja Alaston satama. Hänen näyttelytyylinsä inspiroi koko länsimaisen populaarikulttuurin mieskuvaa, ja Robert De Niro, Paul Newman ja James Dean kutsuivat Brandoa esikuvakseen. Brando on Actors' Studiossa opiskelleista näyttelijöistä nimekkäimpiä. Jotkut pitävät häntä 1900-luvun merkittävimpänä näyttelijänä.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva Marie Saint ja Marlon Brando elokuvassa Alaston satama.

Brando syntyi 3. huhtikuuta 1924 Omahassa, Nebraskassa. Hän oli kolmelapsisen perheen ainut poika ja nuorimmainen. Hän on kuvannut lapsuuttaan useimmiten onnettomaksi, sillä kummatkin hänen vanhemmistaan olivat alkoholisteja. Hän kuvaa muistelmissaan isäänsä ”täysveriseksi mulkuksi” ja ”öykkäriksi”, joka joi paljon viinaa ja tappeli kapakoissa eikä äiti ollut sitä paljoakaan parempi.lähde tarkemmin? Brando purki sitä usein kapinoimalla auktoriteetteja vastaan. Vuonna 1935, kun hän oli 11-vuotias, vanhemmat erosivat ja äiti muutti lapsensa kanssa Santa Anaan Kaliforniaan ja 1937 Libertyvilleen Illinois’hin. Saatuaan lukion käytyä Marlon Brandon isä lähetti poikansa Shattuckin sotakorkeakouluun, josta hänet lopulta erotettiin huonon käytöksen vuoksi. Shattuckissa Brando sai ensikosketuksensa teatteriin näytelmäkerhon kautta.

Brando nai näyttelijä Anna Kashfin vuonna 1957. He erosivat vuonna 1959. He saivat yhden pojan, Christian Brandon. Vuonna 1960 Brando nai meksikolaisen näyttelijän Movita Castanedan. He saivat kaksi lasta, Miko Brandon ja Rebecca Brando Kotlinzkyn. Myöhemmin Brando meni naimisiin tahitilaisen kaunottaren Tarita Teriipian kanssa. He saivat kaksi lasta, Teihotu Brandon ja Cheyenne Brandon.

Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja myönsi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan. Yksityiselämässään hän kunnostautui kuitenkin erilaisten vähemmistöryhmien puolustajana, etenkin intiaanien.

Näyttelijänura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku ja menestyksen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brando esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla Miehet-elokuvassa 1950, jossa hän esitti vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalan vuoteessa.

Hänet noteerattiin vasta seuraavana vuonna Stanley Kowalskin roolissa elokuvassa Viettelyksen vaunu. Hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaan näyttelijän palkinnolle. Ehdokkuus toistui seuraavina kolmena vuonna elokuvissa Viva Zapata 1952, Julius Caesar 1953 ja Alaston satama 1954.

Alastomasta satamasta Brando voitti vihdoin Oscar-palkinnon. Elia Kazanin taidokkaassa teatterimaisessa ohjauksessa Brando hyödynsi metodinäyttelyn opintojaan ja improvisointikykyjään ja loi roolisuorituksen, joka paljastaa jotain uutta joka kerta kun sen näkee. Hän improvisoi suurimman osan Rod Steigerin kanssa käymästään dialogista, jota esittäessään hän istuu taksin takapenkillä.

Uran hiipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando jatkoi uraansa rooleilla, jotka uhmasivat ennakko-odotuksia: Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän esitti laulavaa Sky Mastersonia, Elokuun teehuone -elokuvassa hän esitti japanilaista tulkkia nimeltä Sakini, Sayonarassa hän oli ilmavoimien lentäjä, ja Nuoret leijonat -elokuvassa hän teki natsiupseerin roolin. Vaikka hän saikin vielä Oscar-ehdokkuuden Sayonarasta, 1950-luvun alun jälkeen parhaat vuodet olivat ohi.

Brandon uran hiipuminen jatkui 1960-luvun vaisujen roolisuoritusten takia, kun hän esiintyi oudoissa komedioissa ja lännenelokuvissa, Kapina laivalla -elokuvan näyttäessä tietä. Koska Brandoa yleisesti pidettiin vaikeana näyttelijänä, oli hänen uransa vuosikymmenen loppuun mennessä lähes ohi. Hän esiintyi lähinnä marginaalisissa tai ylibudjetoiduissa elokuvissa. Omaelämäkerrassaan Songs My Mother Taught Me (1994) hän kuitenkin kirjoittaa tehneensä mielestään parhaan roolisuorituksen vuoden 1969 elokuvassa Queimada.[2]

Kummisetä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brandon rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa nosti hänet takaisin Hollywoodin luonnenäyttelijöiden ehdottomalle huipulle. Francis Ford Coppola innostui välittömästi Brandosta mafiaperheen päänä mutta joutui taistelemaan tuotantoyhtiön kanssa saadakseen tahtonsa läpi. Brandolta vaadittiin koekuvaus, hänen piti esiintyä ilmaiseksi, ja tuotantoyhtiölle vaadittiin vastuuvapaus hänen mahdollisten kommenttiensa varalta. Coppola onnistui tekemään koekuvauksen selittämällä Brandolle tekevänsä maskeeraustestin elokuvaa varten, ja koekuvauksen nähtyään tuotantoyhtiö hyväksyi Brandon elokuvaan. Roolistaan Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.

Brando oli toinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt Oscar-palkinnosta (ensimmäinen oli George C. Scott). Hän ei vastaanottanut palkintoa vaan lähetti amerikanintiaani Sacheen Littlefeatherin puolestaan lavalle, ja tämä kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa.[3] Lopulta Oscar-patsas toimitettiin Brandon kotiin. Kohtauksesta huolimatta Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvastaan.

Loppu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen uransa viimeiset merkittävät roolisuoritukset olivat elokuvissa Teräsmies (1978, Brando esitti Jor-Elia, Teräsmiehen isää) ja Ilmestyskirja. Nyt (1979, eversti Kurtzin roolissa). 1980-luvulla Brando nähtiin ainoastaan kahdessa elokuvassa The Formula (1980) ja A Dry White Season (1989) josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. 90-luvulla hänet nähtiin muutamissa elokuvissa kuten Johnny Deppin The Brave -elokuvassa (1997).

Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka. Elokuvassa hän näytteli yhdessä Robert De Niron ja Edward Nortonin kanssa. Samana vuonna hän esiintyi myös Michael Jacksonin musiikkivideolla " You Rock My World".

Viimeiset elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2. heinäkuuta 2004 Brandon asianajaja ilmoitti, että Brando oli kuollut edellisenä päivänä. Asianajaja piti kuolinsyyn salattuna perheen tahdosta ja näin jatkoi Brandon valitsemaa, julkisuudesta ja juorulehdistä pidättäytyvää linjaa. Myöhemmin paljastui, että hän oli kuollut keuhkojen toimintahäiriöön. Paino-ongelmat leimasivat hänen elämänsä ja uransa loppuvaiheita.[1]

Ennen kuolemaansa Brando teki ääniroolit Kummisetä-tietokone- ja videopelin Don Vito Corleonelle ja piirroselokuva Big Bug Manin rouva Sour'ille. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Teräsmiehen paluu -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies yli jäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa (1980). Näin ollen Brandon filmografiaan tuli yksi elokuva lisää hänen kuolemansa jälkeen.

Suomen-vierailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando vieraili syksyllä 1967 Suomessa Unicefin Helsingin Kaupunginteatterissa järjestämässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Gaala televisioitiin kolmeentoista maahan. Brandon vierailun lähtökohtana oli hänen Intian Biharissa näkemänsä nälänhätä, ja hän esitti siellä kuvaamansa elokuvan lehdistölle ja kutsuvieraille. Hän puhui kehitysmaiden lasten oikeuksien ja kehitysavun puolesta.[4]

Vierailusta on valmistunut vuonna 2011 televisiossa joulukuussa 2011 esitetty dokumentti Marlon Brando tuli Suomeen, jonka ovat ohjanneet Jukka Kuosmanen, J. P. Pulkkinen ja Nina Stenros.[4]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmestymisvuosi Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Rooli
1950 Miehet The Men Ken
1951 Viettelyksen vaunu A Streetcar Named Desire Stanley Kowalski
1952 Viva Zapata Viva Zapata! Emiliano Zapata
1953 Julius Caesar Julius Caesar Marcus Antonius
1953 Hurjapäät The Wild One Johnny Strabler
1954 Alaston satama On the Waterfront Terry Malloy
1954 Desirée Desirée Napoleon Bonaparte
1955 Enkeleitä Broadwaylla Guys and Dolls Sky Masterson
1956 Elokuun teehuone The Teahouse of the August Moon Sakini
1957 Sayonara Sayonara Majuri Lloyd "Ace" Gruver
1958 Nuoret leijonat The Young Lions Luutnantti Christian Diestl
1960 Käärmeennahkatakki The Fugitive Kind Valentine "Snakeskin" Xavier
1961 Vihan riivaama One-Eyed Jacks Rio
1962 Kapina laivalla Mutiny on the Bounty Fletcher Christian
1963 Vaarallinen amerikkalainen The Ugly American Harrison Carter MacWhite
1964 Kuin kukot orrella Bedtime Story Freddy Benson
1965 Morituri Morituri Robert Crain
1966 Armottomat The Chase Sheriffi Calder
1966 Sonorasta lounaaseen The Appaloosa Matt
1967 Hong Kongin kreivitär A Countess from Hong Kong Ogden Mears
1967 Heijastuksia kultaisessa silmässä Reflections in a Golden Eye Majuri Weldon Penderton
1968 Candy Candy Grindl
1968 Yö ilman armoa The Night of the Following Day Chauffeur
1969 Queimada Queimada Sir William Walker
1971 Kauhujen yö The Nightcomers Peter Quint
1972 Kummisetä The Godfather Don Vito Corleone
1972 Viimeinen tango Pariisissa Ultimo tango a Parigi Paul
1976 Missouri The Missouri Breaks Robert E. Lee Clayton
1978 Teräsmies Superman -the movie Jor-El
1979 Ilmestyskirja. Nyt. Apocalypse Now Eversti Walter E. Kurtz
1980 Superman II – The Richard Donner Cut Superman II – The Richard Donner Cut Jor-El
1980 Salainen kaava The Formula Adam Steiffel
1989 Valkoinen kuiva kausi A Dry White Season Ian McKenzie
1990 Mafiakokelas The Freshman Carmine Sabatini
1992 Kolumbus – seikkailijoista suurin Christopher Columbus: The Discovery Tomas de Torquemada
1995 Don Juan DeMarco Don Juan DeMarco Tohtori Jack Mickler
1996 Tohtori Moreaun saari The Island of Dr. Moreau Tohtori Moreau
1997 Soturi The Brave McCarthy
1998 Piru mieheksi Free Money Warden Sven "The Swede" Sorenson
2001 Valtikka The Score Max

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.
  2. DVD:n takakansiteksti
  3. Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.
  4. a b Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Marlon Brando -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marlon Brando.