Marlon Brando

Marlon Brando
	; Marlon Brando vuonna 1963
Syntymäaika	3. huhtikuuta 1924
Syntymäpaikka	Omaha, Nebraska, Yhdysvallat
Aktiivisena	1944–2004
Kuolinaika	1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta)
Kuolinpaikka	Los Angeles, Kalifornia
Oikea nimi	Marlon Brando, Jr.
Ammatti	näyttelijä, ohjaaja
Merkittävät roolit	Vito Corleone; (Kummisetä); Terry Malloy; (Alaston satama); Stanley Kowalski; (Viettelyksen vaunu); Walter E. Kurtz; (Ilmestyskirja. Nyt)
Aiheesta muualla
	IMDb
	Elonet
Palkinnot
	Oscar (1954 ja 1972); Bafta (1952, 1953 ja 1954); Emmy (1979); Golden Globe (1955 ja 1972); Jussi (1973)

Wikipedia

Sivulta puuttuu ensiarviointi. Tämä ilmoitus näytetään vain seulojille.

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Marlon Brando, Jr. (3. huhtikuuta 1924 – 1. heinäkuuta 2004) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka saavutti kulttimaineen kanonisoituaan metodinäyttelemisen Elia Kazanin elokuvissa Viettelyksen vaunu ja Alaston satama. Hänen näyttelytyylinsä inspiroi koko länsimaisen populaarikulttuurin mieskuvaa, ja Robert De Niro, Paul Newman ja James Dean kutsuivat Brandoa esikuvakseen. Brando on Actors' Studiossa opiskelleista näyttelijöistä nimekkäimpiä. Jotkut pitävät häntä 1900-luvun merkittävimpänä näyttelijänä.^[1]

[muokkaa] Yksityiselämä

Eva Marie Saint ja Marlon Brando elokuvassa Alaston satama.

Brando syntyi 3. huhtikuuta 1924 Omahassa, Nebraskassa. Hän oli kolmelapsisen perheen ainut poika ja nuorimmainen. Hän on kuvannut lapsuuttaan useimmiten onnettomaksi, sillä kummatkin hänen vanhemmistaan olivat alkoholisteja. Hän kuvaa muistelmissaan isäänsä "täysveriseksi mulkuksi"ja "öykkäriksi", joka joi paljon viinaa ja tappeli kapakoissa eikä äiti ollut sitä paljoakaan parempi.^{lähde tarkemmin?} Brando purki sitä usein kapinoimalla auktoriteetteja vastaan. Vuonna 1935, kun hän oli 11-vuotias, vanhemmat erosivat ja äiti muutti lapsensa kanssa Santa Anaan Kaliforniaan ja 1937 Libertyvilleen Illinois'hin. Saatuaan lukion käytyä Marlon Brandon isä lähetti poikansa Shattuckin sotakorkeakouluun, josta hänet lopulta erotettiin huonon käytöksen vuoksi. Shattuckissa Brando sai ensikosketuksensa teatteriin näytelmäkerhon kautta.

Brando nai näyttelijä Anna Kashfin vuonna 1957. He erosivat vuonna 1959. He saivat yhden pojan, Christian Brandon. Vuonna 1960 Brando nai meksikolaisen näyttelijän Movita Castanedan. He saivat kaksi lasta, Miko Brandon ja Rebecca Brando Kotlinzkyn. Myöhemmin Brando meni naimisiin tahitilaisen kaunottaren Tarita Teriipian kanssa. He saivat kaksi lasta, Teihotu Brandon ja Cheyenne Brandon.

Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja myönsi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan. Yksityiselämässään hän kunnostautui kuitenkin erilaisten vähemmistöryhmien puolustajana, etenkin intiaanien.

[muokkaa] Näyttelijänura

[muokkaa] Uran alku ja menestyksen kausi

Marlon Brando esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla Miehet-elokuvassa 1950, jossa hän esitti vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalan vuoteessa.

Hänet noteerattiin vasta seuraavana vuonna Stanley Kowalskin roolissa elokuvassa Viettelyksen vaunu. Hän sai Oscar-ehdokkuuden parhaan näyttelijän palkinnolle. Ehdokkuus toistui seuraavina kolmena vuonna elokuvissa Viva Zapata 1952, Julius Caesar 1953 ja Alaston satama 1954.

Alastomasta satamasta Brando voitti vihdoin Oscar-palkinnon. Elia Kazanin taidokkaassa teatterimaisessa ohjauksessa Brando hyödynsi metodinäyttelyn opintojaan ja improvisointikykyjään ja loi roolisuorituksen, joka paljastaa jotain uutta joka kerta kun sen näkee. Hän improvisoi suurimman osan Rod Steigerin kanssa käymästään dialogista, jota esittäessään hän istuu taksin takapenkillä.

[muokkaa] Uran hiipuminen

Brando jatkoi uraansa rooleilla, jotka uhmasivat ennakko-odotuksia: Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän esitti laulavaa Sky Mastersonia, Elokuun teehuone -elokuvassa hän esitti japanilaista tulkkia nimeltä Sakini, Sayonarassa hän oli ilmavoimien lentäjä, ja Nuoret leijonat -elokuvassa hän teki natsiupseerin roolin. Vaikka hän saikin vielä Oscar-ehdokkuuden Sayonarasta, 1950-luvun alun jälkeen parhaat vuodet olivat ohi.

Brandon ura hiipuminen jatkui 1960-luvun vaisujen roolisuoritusten takia, kun hän esiintyi oudoissa komedioissa ja lännenelokuvissa, Kapina laivalla -elokuvan näyttäessä tietä. Koska Brandoa yleisesti pidettiin vaikeana näyttelijänä, oli hänen uransa vuosikymmenen loppuun mennessä lähes ohi. Hän esiintyi lähinnä marginaalisissa tai ylibudjetoiduissa elokuvissa. Omaelämäkerrassaan Songs My Mother Taught Me (1994) hän kuitenkin kirjoittaa tehneensä mielestään parhaan roolisuorituksen vuoden 1969 elokuvassa Queimada.^[2]

[muokkaa] Kummisetä

Marlon Brandon rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa nosti hänet takaisin Hollywoodin luonnenäyttelijöiden ehdottomalle huipulle. Francis Ford Coppola innostui välittömästi Brandosta mafiaperheen päänä mutta joutui taistelemaan tuotantoyhtiön kanssa saadakseen tahtonsa läpi. Brandolta vaadittiin koekuvaus, hänen piti esiintyä ilmaiseksi, ja tuotantoyhtiölle vaadittiin vastuuvapaus hänen mahdollisten kommenttiensa varalta. Coppola onnistui tekemään koekuvauksen selittämällä Brandolle tekevänsä maskeeraustestin elokuvaa varten, ja koekuvauksen nähtyään tuotantoyhtiö hyväksyi Brandon elokuvaan. Roolistaan Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.

Brando oli toinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt Oscar-palkinnosta (ensimmäinen oli George C. Scott). Hän ei vastaanottanut palkintoa vaan lähetti amerikanintiaani Sacheen Littlefeatherin puolestaan lavalle, ja tämä kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa. Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei Littlefeather edes ollut puhdas intiaani.^[3] Lopulta Oscar-patsas toimitettiin Brandon kotiin. Kohtauksesta huolimatta Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvastaan.

[muokkaa] Loppu-ura

Hänen uransa viimeiset merkittävät roolisuoritukset olivat elokuvissa Teräsmies (1978, Brando esitti Jor-Elia, Teräsmiehen isää) ja Ilmestyskirja. Nyt (1979, eversti Kurtzin roolissa). 1980-luvulla Brando nähtiin ainoastaan kahdessa elokuvassa The Formula (1980) ja A Dry White Season (1989) josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. 90-luvulla hänet nähtiin muutamissa elokuvissa kuten Johnny Deppin The Brave (1997) elokuvassa.

Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka. Elokuvassa hän näytteli yhdessä Robert De Niron ja Edward Nortonin kanssa.

[muokkaa] Viimeiset elämänvaiheet

2. heinäkuuta 2004 Brandon asianajaja ilmoitti, että Brando oli kuollut edellisenä päivänä. Asianajaja piti kuolinsyyn salattuna perheen tahdosta ja näin jatkoi Brandon valitsemaa, julkisuudesta ja juorulehdistä pidättäytyvää linjaa. Myöhemmin paljastui, että hän oli kuollut keuhkojen toimintahäiriöön. Paino-ongelmat leimasivat hänen elämänsä ja uransa loppuvaiheita.^[1]

Ennen kuolemaansa Brando teki ääniroolit Kummisetä-tietokone- ja videopelin Don Vito Corleonelle ja piirroselokuva Big Bug Manin rouva Sour'ille. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Teräsmiehen paluu -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies yli jäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa (1980). Näinollen Brandon filmografiaan tuli yksi elokuva lisää hänen kuolemansa jälkeen.

[muokkaa] Suomen-vierailu

Brando vieraili syksyllä 1967 Suomessa Unicefin Helsingin Kaupunginteatterissa järjestämässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Gaala televisioitiin kolmeentoista maahan. Brandon vierailun lähtökohtana oli hänen Intian Biharissa näkemänsä nälänhätä, ja hän esitti siellä kuvaamansa elokuvan lehdistölle ja kutsuvieraille. Hän puhui kehitysmaiden lasten oikeuksien ja kehitysavun puolesta.^[4]

Vierailusta on valmistunut vuonna 2011 televisiossa joulukuussa 2011 esitetty dokumentti Marlon Brando tuli Suomeen, jonka ovat ohjanneet Jukka Kuosmanen, J. P. Pulkkinen ja Nina Stenros.^[4]

[muokkaa] Filmografia

Ilmestymisvuosi	Suomenkielinen nimi	Englanninkielinen nimi	Rooli
1950	Miehet	The Men	Ken
1951	Viettelyksen vaunu	A Streetcar Named Desire	Stanley Kowalski
1952	Viva Zapata	Viva Zapata!	Emiliano Zapata
1953	Julius Caesar	Julius Caesar	Marcus Antonius
1953	Hurjapäät	The Wild One	Johnny Strabler
1954	Alaston satama	On the Waterfront	Terry Malloy
1954	Desirée	Desirée	Napoleon Bonaparte
1955	Enkeleitä Broadwaylla	Guys and Dolls	Sky Masterson
1956	Elokuun teehuone	The Teahouse of the August Moon	Sakini
1957	Sayonara	Sayonara	Majuri Lloyd "Ace" Gruver
1958	Nuoret leijonat	The Young Lions	Luutnantti Christian Diestl
1960	Käärmeennahkatakki	The Fugitive Kind	Valentine "Snakeskin" Xavier
1961	Vihan riivaama	One-Eyed Jacks	Rio
1962	Kapina laivalla	Mutiny on the Bounty	Fletcher Christian
1963	Vaarallinen amerikkalainen	The Ugly American	Harrison Carter MacWhite
1964	Kuin kukot orrella	Bedtime Story	Freddy Benson
1965	Morituri	Morituri	Robert Crain
1966	Armottomat	The Chase	Sheriffi Calder
1966	Sonorasta lounaaseen	The Appaloosa	Matt
1967	Hong Kongin kreivitär	A Countess from Hong Kong	Ogden Mears
1967	Heijastuksia kultaisessa silmässä	Reflections in a Golden Eye	Majuri Weldon Penderton
1968	Candy	Candy	Grindl
1968	Yö ilman armoa	The Night of the Following Day	Chauffeur
1969	Queimada	Queimada	Sir William Walker
1971	Kauhujen yö	The Nightcomers	Peter Quint
1972	Kummisetä	The Godfather	Don Vito Corleone
1972	Viimeinen tango Pariisissa	Ultimo tango a Parigi	Paul
1976	Missouri	The Missouri Breaks	Robert E. Lee Clayton
1978	Teräsmies	Superman -the movie	Jor-El
1979	Ilmestyskirja. Nyt.	Apocalypse Now	Eversti Walter E. Kurtz
1980	Superman II – The Richard Donner Cut	Superman II – The Richard Donner Cut	Jor-El
1980	Salainen kaava	The Formula	Adam Steiffel
1989	Valkoinen kuiva kausi	A Dry White Season	Ian McKenzie
1990	Mafiakokelas	The Freshman	Carmine Sabatini
1992	Kolumbus – seikkailijoista suurin	Christopher Columbus: The Discovery	Tomas de Torquemada
1995	Don Juan DeMarco	Don Juan DeMarco	Tohtori Jack Mickler
1996	Tohtori Moreaun saari	The Island of Dr. Moreau	Tohtori Moreau
1997	Soturi	The Brave	McCarthy
1998	Piru mieheksi	Free Money	Warden Sven "The Swede" Sorenson
2001	Valtikka	The Score	Max

[muokkaa] Lähteet

↑ ^a ^b Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.
↑ DVD:n takakansiteksti
↑ Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.
↑ ^a ^b Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma Marlon Brando -sitaatteja.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marlon Brando.

[IS-0] Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.

[1] DVD:n takakansiteksti

[2] Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.

[HS1-3] Arto Pajukallio, Brando Suomessa ja šeriffinä, Helsingin Sanomat 17.12.2011 sivu D 7

[1]

[2]

[3]

[4]

Marlon Brando
Marlon Brando vuonna 1963
Syntymäaika	3. huhtikuuta 1924
Syntymäpaikka	Omaha, Nebraska, Yhdysvallat
Aktiivisena	1944–2004
Kuolinaika	1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta)
Kuolinpaikka	Los Angeles, Kalifornia
Oikea nimi	Marlon Brando, Jr.
Ammatti	näyttelijä, ohjaaja
Merkittävät roolit	Vito Corleone (Kummisetä) Terry Malloy (Alaston satama) Stanley Kowalski (Viettelyksen vaunu) Walter E. Kurtz (Ilmestyskirja. Nyt)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot
Oscar (1954 ja 1972) Bafta (1952, 1953 ja 1954) Emmy (1979) Golden Globe (1955 ja 1972) Jussi (1973)

Marlon Brando

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yksityiselämä

[muokkaa] Näyttelijänura

[muokkaa] Uran alku ja menestyksen kausi

[muokkaa] Uran hiipuminen

[muokkaa] Kummisetä

[muokkaa] Loppu-ura

[muokkaa] Viimeiset elämänvaiheet

[muokkaa] Suomen-vierailu

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut

Nimiavaruudet

Muuttujat

Näkymät

Toiminnot

Haku

Valikko

Osallistuminen

Tulosta tai vie

Työkalut

Muilla kielillä