Otto Immanuel Colliander

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Otto Immanuel Colliander
Otto Immanuel Colliander.jpg
Syntynyt 9. huhtikuuta 1848
Valkeala
Kuollut 17. joulukuuta 1924 (76 vuotta)
Savonlinna
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Ammatti käytännöllisen teologian professori
Kuopion hiippakunnan piispa
Savonlinnan hiippakunnan piispa
Vanhemmat Isä: Alexander Magnus Colliander

Otto Immanuel Colliander (9. huhtikuuta 1848 Valkeala17. joulukuuta 1924 Savonlinna) oli käytännöllisen teologian professorina 18831897, silloisen Kuopion hiippakunnan (josta myöhemmin tuli Oulun hiippakunta) piispana 18971899 ja Savonlinnan hiippakunnan (myöhemmin Viipurin ja Mikkelin hiippakunta) piispa 18991924.

Teologina Colliander oli huomattavimpia raamatullisen suunnan eli beckiläisyyden edustajia Suomessa. Yhteiskunnalliselta ajattelultaan hän oli arvokonservatiivi. Hänen kirjallisista töistään tärkein on kesken jäänyt Suomen papiston matrikkeli Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan, joka on edelleen keskeinen lähdeteos. Käytännöllisen teologian tutkijana Collianderin erikoisalaa oli hymnologia eli virsitutkimus, ja 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä hän Suomessa tämän alan merkittävimpiä asiantuntijoita.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Collianderin isoisä oli Valkealan kartanon omistaja, luutnantti Gustaf Adolf Colliander, joka oli herännäisyyden keskeisiä henkilöitä. Myös isä Alexander Magnus Colliander lukeutui heränneisiin, ja O. I. Colliander kävi tunnetun herännäispapin Johan Fredrik Berghin rippikoulun Rantasalmella.[1]

Colliander valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1871 ja teki sen jälkeen yli vuoden mittaisen opintomatkan Ruotsin ja Tanskan kautta Saksaan, jossa hän opiskeli teologiaa Erlangenissa. Teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1877. Samana vuonna hänet vihittiin papiksi. Valmistuttuaan Colliander toimi teologisen tiedekunnan katekeettisten (kristillinen opetus) ja homileettisten (saarnaoppi) harjoitusten ohjaajana ja hoiti Suomen kaartinpataljoonan kirkkoherran virkaa. Teologian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1881 ja sai samalla myös teologian tohtorin arvon. Collianderin lisensiaatinväitöskirja Om den kyrkliga psalmen jemte inledning till evangelisk-luthersk hymnolog 1880 käsitteli virsitutkimusta. Käytännöllisen teologian professorin virkaa varten hän julkaisi Raamatun kirkkokäsitystä käsittelevän väitöskirjan Grunddragen af det bibliska kyrkobegreppet (1882).[2]

Käytännöllisen teologian professorina Colliander oli vuosina 1883–1897. Sen ohella hän hoiti kirkkohistorian professorin virkaa vuosina 1892–1897. Colliander jätti yliopistovirat saatuaan nimityksen Kuopion hiippakunnan piispaksi vuonna 1887. Vuonna 1899 hänet valittiin kolmannelta vaalisijalta Savonlinnan hiippakunnan piispaksi, jota virkaa hän hoiti kuolemaansa asti.[1]

Piispa Collianderin suhteet viranomaisiin olivat hyvät. Hänen käsityksensä yhteiskunnasta oli hierarkkinen: hän korosti, että kirkon on toteltava hallitsijaa silloinkin, kun tämä on väärässä. Tämän takia hän oli ehdottoman lojaali Venäjän keisarille ja tämän edustajille Suomessa, ja kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov olikin ilmoittanut tukevansa Collianderia Savonlinnan piispanvaalissa.[3] Collianderia myös arvosteltiin taantumuksellisena. Yksi kriittisistä näkemyksistä on Joel Lehtosen Kerran kesällä -romaanin piispa Collopaeus.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatullinen teologi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teologisesti Colliander liittyi samaan saksalaisen Johann Tobias Beckin kehittämään raamatulliseen biblisismin traditioon kuin Gustaf Johansson, hänen edeltäjänsä silloisessa Kuopion hiippakunnassa. Suomessa beckiläisyys oli 1800-luvun loppupuolella merkittävin teologinen koulukunta.

Collianderin beckiläisyys näkyi hänen Raamatun kirkkokäsitystä käsittelevässä väitöskirjassaan sekä muissa systemaattiseen teologiaan liittyvissä kirjoituksissa. Väitöskirjansa esipuheessa Colliander selittää, että oikea käsitys kirkosta perustuu Raamattuun eikä luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Collianderin Beckiin perustuvan käsityksen mukaan kirkko on ihmisen toiminnan tulosta, kun taas Jumalan valtakunta on realisoitunut maailmaan tulleessa Kristuksessa. Tähän Jumalan valtakuntaan kuuluvat vain tosiuskovat kirkon jäsenet.[2] Colliander myös mainitsee väitöskirjassaan useasti J. T. Beckin nimen.[4]

Colliander palasi myöhemmin jo väitöskirjassa esiin tulleeseen eskatologiseen näkemykseen transkendenttisestä Jumalan valtakunnasta, jonka historia on kolmivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen muodostaa Vanhan testamentin valmistava temppeliuskonnollisuus, joka realisoituu toisessa vaiheessa Kristuksessa ja mahdollistaa henkilökohtaisen ja subjektiivisen sisäisen uskonelämän syntymisen. Kolmas vaihe, kristokratia, alkaa paruusiasta eli Kristuksen toisesta tulemisesta. Colliander oli kiinnostunut eskatologisista kysymyksistä ja käsitteli niitä myös saarnoissaan.[4][2]

Collianderin beckiläiset näkemykset tulivat esiin useissa käytännön kannanotoissa. Hän muun muassa asennoitui varauksellisesti ulkonaiseen kirkkolaitokseen, jonka tehtävänä hän näki vain jäsentensä kasvattamisen Jumalan valtakunnan vastaanottamiseen. Hän myös varoitti kirkon tunnustuksen liiallisesta korostamisesta, joka voi syrjäyttää Raamatun opin ja elämän ohjenuorana. Colliander teki eron opin ja tunnustuksen välillä. Opin avulla kirkko selittää Jumalan ilmoituksen sisältöä, tunnustus antaa ohjeet oppiin ja elämään nähden. Katekismusta koskevassa kiistassa hän niin ikään halusi Raamatun aseman keskeiseksi. Hänen mukaansa kirkollisen suunnan kannattama tunnustuskirjojen keskeinen asema johtaisi siihen, että kirkon opin määrittelisivät kirkon johto ja kirkolliskokous eikä Raamattu. Ehtoollista Colliander piti – toisin kuin kastetta – vain uskoville kuuluvana sakramenttina ja ajoi siksi ehtoollis­pakon poistamista. Hänen mukaansa kirkko toimi omaksi vahingokseen, jos se tarjosi ehtoollista kaikille jäsenilleen.[5]

Collianderin teologiset näkemykset johtivat erittäin konservatiiviseen yhteiskuntanäkemykseen. Hän näki yhteiskunnalliset uudistusliikkeet antikristillisen ajanhengen ilmauksina. Edustukselliseen demokratiaan hän suhtautui varauksellisesti. Hän pelkäsi muun muassa, että kansanvaltainen järjestelmä voisi vaikuttaa kirkkoon ja kannatti siksi kirkon erottamista valtiosta. Kirkon uusiin toimintamuotoihin ja vilkastuvaan kristilliseen yhdistystoimintaan hän niin ikään suhtautui varauksellisesti.[5]

Virsitutkija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Collianderin erityisistä kiinnostuksen kohteista oli hymnologia eli virsitutkimus. Collianderin merkittävin hymnologinen tutkimus oli vuonna 1880 julkaistu lisensiaatinväitöskirja Om den kyrkliga psalmen jemte inledning till evangelisk-luthersk hymnolog. Sitä pidetään hymnologian varsinaisena avauksena Suomessa. Tutkimus edustaa historiallista ja teologis-teoreettista lähestymistapaa. Siinä ei juuri puututa virsien musiikilliseen puoleen.[6] Väitöskirjansa johdanto-osassa Colliander käsitteli mm. hymnologian käsitettä ja asemaa teologiassa. Tutkimuksen pääosassa Colliander käsitteli virsien taustaa ja historiaa sekä virsien asemaa jumalan­palveluksessa. Collianderin käsityksen mukaan jumalanpalveluksessa seurakunnalla pitää olla mahdollisuus toimia kollektiivisena subjektina ja siten hengellisenä papistona. Tämä voi toteutua yhteisessä virrenveisuussa, jossa seurakunta voi ilmaista yhteisen kiitoksen, rukouksen ja tunnustuksen.[7]

Colliander suunnitteli väitöskirjaansa myös jatko-osia, jotka olisivat käsitelleet virsikirjaa, koraalia ja liturgista laulua, mutta ne jäivät vain suunnitelmiksi. Virsilaulun kehitystä hän edisti kirkollis­kokouksen vuosina 1886 ja 1903 asettamien koraalikomiteoiden puheenjohtajana sekä hallituksen vuonna 1903 asettaman lukkarien koulutusta suunnittelevan komitean puheenjohtajana. Yhdessä Richard Faltinin kanssa hän toimitti useita koraalikirjoja.[8]

Opintomatkallaan Saksassa Colliander innostui "rytmisiin" koraalisävelmiin vaihtoehtona Suomessa tuohon aikaan kannatetuille "tasatahtisille" sävelmille, joissa rytmi on tasajakoinen ja sävelten pituus kauttaaltaan sama. Collianderin mielestä suomalaiset seurakuntalaiset olisivat kykeneviä oppimaan myös rytmisiä sävelmuotoja. Hän perusteli kantaansa myös viittaamalla vanhimpiin suomalaisiin koraalikirjoihin, kuten vuoden 1702 koraalikirjaan Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja. Tässä kirjassa sävelmät olivat rytmisesti rikkaampia kuin myöhemmissä laitoksissa. Colliander arveli, että kansa on aikaisemmin laulanut Nuotti-Kirjan sävelmiä ja ihmetteli, miten tämä taito olisi voinut kadota. Hänen mukaansa vanhat rytmiset koraalisävelmät elivät heränneiden keskuudessa. Hän muisteli myös itsekin herännäiskodin lapsena oppineensa useita virsiä pitkälti Nuotti-Kirjan esittämässä muodossa.[9]

Colliander esitteli virsikäsityksiään muun muassa kirjan Kolme Wiidettä Elias Lönnrot'in kääntämää Uutta Suomalaista Wirttä esipuheessa, jossa hän vaati palaamista niin teksteissä kuin sävelmissäkin uskon­puhdistuksen hengen mukaiseen muotoon. Virsisävelmissä tämä tarkoitti hänen mukaansa siirtymistä tasatahtisuudesta rytmilliseen sävelmuotoon.[10] Virsilaulun uskonpuhdistuksen jälkeinen kehitys oli Collianderin näkemyksen mukaan rappeutumista. Kansanomaisia sävelmiä ja sävelmämuotoja hän ei hyväksynyt, puhumattakaan maallisten kansansävelmien käyttämisestä, vaan torjui kaiken muun kuin klassisen luterilaisen koraaliaineiston käyttämisen virsilaulussa.[11]

Sukututkija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo professorina ollessaan Colliander alkoi koota genealogisia tietoja 1800-luvun papistosta ja heidän jälkeläisistään. Piispana ollessaan Colliander julkaisi aineistostaan papiston ja seurakuntien matrikkelin Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan I–II (1910–1918). Teoksen ensimmäisessä osassa on tietoja seurakunnista, niiden papeista ja kirkkorakennuksista. Kesken jääneessä toisessa osassa on genealogisia tietoja papistosta. Julkaistussa osassa on sukunimet A–E. Tämä matrikkeli on edelleen keskeinen 1800-luvun papistoa käsittelevä lähdeteos. Sen julkaisematon osa on tutkijoiden käytettävissä.[1]

O. I. Collianderin julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kolme Wiidettä Elias Lönnrot'in kääntämää Uutta Suomalaista Wirttä, jotka saksalaisesta wirsiaarteesta walitsi ja alkuparäisillä rythmillisillä nuoteilla warusti O. I. Colliander. Filos. Maisteri. Helsinki 1874.
  • Kysymys uudesta koraalikirjasta Suomen kirkolle. Historiallisesti ja periaatteellisesti valaistu. Kuopio 1898.
  • Koralbok, ny, för de evangelisk-lutherska församlingarna i storfurstendömet Finland, sammanstäld enl. den af andra allmänna finska kyrkomötet år 1886 tillsatta koralkomiténs nya finska o. svenska koralpsalmböcker, samt lämpad äfven till de gamla finska o. svenska psalmböckerna.Helsinki, Edlund 1888.
  • Skolans nya koralbok. Några utvalda psalmer och liturgiska sångstycken för blandad kör till begagnande vid sångundervisningen samt morgon- och aftonbön äfvensom fester och andaktsstunder i skolan. Helsinki 1889.
  • Eksegeetillis-homileetillinen käsikirja. Suomen kirkon evankeliumi-tekstein selityksiä. 1-2, Jouluaika–Pääsiäisaika. Kuopio 1891–1894.
  • Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan. Ensimmäinen osa. I. Suomen kirkon hiippakunnat ja niiden tuomiokapitulit. II. Suomen kirkon seurakunnat ynnä niiden kirkkorakennukset ja papisto. XI s. + 1132 palstaa + 3 s. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia 8:1 (myös Otava). Helsinki. Ilm. vihkoina 1907-1910.
  • Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan. Toinen osa. Suomen kirkon papisto yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ensimmäinen nide A–E ynnä henkilöhakemisto laatinut Arvid Colliander. VIII s. + 1156 palstaa + 141 s. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia 8:2 (myös Otava). Helsinki (hakem. Sortavala). Ilm. vihkoina 1911-1918.
  • Yleiskatsaus nykyajan johtaviin aatteihin kristikunnan, teoloogisen tieteen ja kristillisen elämän alalta sekä kertomus Savonlinnan hiippakunnan vaiheista ja tilasta vuosina 1907-1912. Savonlinna 1913.
  • Nykyinen murrosaika Pyhän Raamatun ilmoittaman jumalanvaltakunnan historian valossa. Tekijän kustantama. Savonlinna 1922.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun hiippakunta: Piispojen muotokuvat
  • Toiviainen, Kalevi: Colliander, Otto Immanuel. Suomen kansallisbiografia 2. Helsinki: SKS, 2003.
  • Toiviainen, Kalevi: Kaakonkulman hiippakunta 1897–1945. Mattila, Ouri & Mäkitalo, Tuula & Peura, Esa-Matti (toim.): Kaakonkulman kapituli: Savonlinnan, Viipurin ja Mikkelin hiippakunta 1897–2004, 2004, s. 13–81. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-607-135-X.
  • Murtorinne, Eino: Suomalainen teologia autonomian kautena. Gaudeamus, 1986.
  • Sentzke, Geert: Die Theologie Johann Tobias Becks und ihr Einfluss in Finnland II. Helsinki: Luther-Agricola Gesellschaft, 1957.
  • Vapaavuori, Hannu: Virsilaulu ja heräävä kansallinen kulttuuri-identiteetti. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1997.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Toiviainen 2003.
  2. a b c Murtorinne 1986, s. 166–169.
  3. Toiviainen 2004, s. 22
  4. a b Sentzke 1957, s. 156–157.
  5. a b Murtorinne 1986, 169–171.
  6. Vapaavuori 1997, 43–44
  7. Vapaavuori 1997, 71–73
  8. Vapaavuori 1997, 276–277
  9. Vapaavuori 1997, 85–86, 220–223
  10. Vapaavuori 1997, 280–281
  11. Vapaavuori 1997, 304–307


Edeltäjä:
Gustaf Johansson
Kuopion piispa
18971899
Seuraaja:
Juho Koskimies
Edeltäjä:
Gustaf Johansson
Savonlinnan piispa
18991924
Seuraaja:
Erkki Kaila (Viipurin piispa)