Vicksburgin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vicksburgin taistelu
Osa Yhdysvaltojen sisällissotaa
Vicksburgin piiritys.
Vicksburgin piiritys.
Päivämäärä:

18. toukokuuta-4. heinäkuuta 1863

Paikka:

Warren County, Mississippi, USA

Lopputulos:

Unionin voitto

Osapuolet

Pohjoisvaltioiden lippu Pohjoisvaltiot

Etelävaltioiden lippu Etelävaltiot

Komentajat

Ulysses S. Grant

John C. Pemberton

Vahvuudet

77 000

33 000

Tappiot

4855

32 697 (joista 29 495 antautui)

Yhdysvaltain sisällissodan taistelut

Bull RunHampton RoadsShilohseitsemän päivääAntietamPerryvilleFredericksburgMurfreesboroChancellorsvilleGettysburgVicksburgChickamaugaChattanoogaWildernessSpotsylvaniaPetersburgNashville

Vicksburgin taistelu tai Vicksburgin piiritys oli yksi viimeisistä merkityksellisistä taisteluista Vicksburgin kampanjan aikana Yhdysvaltain sisällissodassa. Sarjalla taisteluliikkeiltä pohjoisvaltioiden kenraalimajuri Ulysses S. Grant ja hänen Tennesseen armeijansa ylittivät Mississippijoen ja ajoivat kenraaliluutnantti John C. Pembertonin komentaman Etelävaltioiden armeijan puolustuslinjoille, jotka ympäröivät Vicksburgin linnoituskaupunkia Mississippissä.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulysses S. Grant oli vallannut Mississippin pääkaupungin Jacksonin toukokuussa 1863 ja konfederaation kenraalit Pemberton ja Joseph E. Johnston tiesivät etelän joukkojen jäävän William T. Shermanin joukkojen hyökättyä sivustaansa, joten veti joukkonsa Vicksburgiin. Etelän joukot olivat aliravittuja ja sairauksien, kuten keripukin heikentämiä.

Kaupungin piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grant piiritti kaupunkia 18. toukokuuta-4. heinäkuuta 1863. Ensimmäisen kerran Grantin joukot hyökkäsivät kaupunkiin Graveyard Roadia, mutta saivat vastaansa murhaavaa tulta Stockade Redanista, ja Grant menetti yli 900 miestä, ja hänen joukkonsa vetäytyivät takaisin pohjoisvaltioiden puolustuslinjoille. Etelän tappiot tuona päivänä olivat alle 200 miestä. 22. toukokuuta Grant aloitti kaupungin ankaran tykistöpommituksen, joka aiheutti vähän aineellisia vahinkoja, mutta laski puolustajien moraalia. Samaan aikaan pohjoisvaltiot aloittivat uuden hyökkäyksen kenraalien James B. McPhersonin ja John A. McClernadin johtamina. Kaupungin odotettiin pohjoisvaltioiden puolella luhistuvan samana päivänä. Grantin sotilaat huusivat hänelle "Hardtack!", hänen ratsastaessaan ohi, sanalla viitattiin edellisenä yönä joukoille tarjottuun "hardtackiin", kahviin ja papuihin. Unionin joukot olivatkin hyvin syöneitä ja valmiita taisteluun huolimatta ensimmäisen hyökkäyksen verisyydestä. Unionin joukot onnistuivat murtamaan linjat muutamassa kohtaa, mutta etelävaltiot saivat lyhyiltä puolustuslinjoiltaan tuotua nopeasti lisää joukkoja, ja hyökkäykset lyötiin takaisin. 22. päivä pohjoisvaltiot menettivät 4000 miestä haavoittuneina ja kaatuineina.

Grant antoi käskyn joukoilleen kaivautua asemiin, ja unionin tykkiveneet tulivat Missisippi-jokea pitkin pommittamaan kaupunkia. Pohjoisvaltiot käyttivät taktiikkanaan mm. etelän linjojen alle kaivettavia miinoja, joita räjäyttämällä saatiin aukkoja konfederaation puolustuslinjoihin. Etelävaltiolaiset kärsivät veden ja muonan puutteesta ja sairauksista, sairaat eivät saaneet hoitoa ja kuolleita miehiä ja hevosia makasi kaikkialla. Grant ei suostunut aluksi tulitaukoon tai siihen että kaupunki saisi humanitääristä apua, koska piti sitä heikkouden merkkinä.

Loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulta Grant suostui tulitaukoon, jolloin molemmat osapuolet noutivat omia haavoittuneitaan. 2. kesäkuuta pohjoisvaltiot saivat pienen voiton Miliken´s Bendissä, vaikka menettivät 652 kaatunutta, kun etelävaltiolaiset hyökkäsivät kokemattomien pohjoisvaltiolaisten linjoja vastaan. Etelän tappiot olivat hiukan yli 180 miestä. Pohjoisvaltiot kukistivat tämän hyökkäysyrityksen lopulta tykkiveneen avulla, eivätkä etelän joukot saaneet apua kenraali Joseph E. Johnstonin joukoilta. Etelän joukkoja vaivasivat nyt myös malaria, ja monet muut tartuntataudit. Ruoka alkoi myös olla todella vähissä ja ylipäällikkö Johnston näki kaupungin pelastamisen toivottomaksi. Muulit ja hevoset vaelsivat irrallaan kaduilla, ja kaupungin asukkailla oli suuri työ pitää nälkäiset sotilaat poissa kasvimailta. Robert E. Leen armeija oli myös taistelemassa idässä unionin maaperällä, joten siitäkään ei ollut apua.

3. heinäkuuta Grant oli valmis hyökkäämään kaupunkiin, ja seuraavana päivänä hänen tykkinsä vaikenivat oudosti. Kenraali Pemberton tarjosi hänelle ehdotonta antautumista, mutta Grant ei ollut valmis ruokkimaan vankileireillä tuhansia etelävaltioiden nälkiintyneitä sotilaita, vaan tarjosi vangeille täyttä armahdusta, ja nämä saivat palata koteihinsa etelän tappio varmana mielessään. Antautuminen vahvistettiin vanhalla tammipuulla, joka pian hakattiin sotilaiden matkamuistoiksi. Unioni valtasi myös Port Hudsonin 8. heinäkuuta, ja etelä oli näin jaettu kahtia ja Missisippi unionin käsissä.

Toiseen maailmansotaan saakka Vicksburgissa ei juhlittu 4. heinäkuun päivän vapaita, koska se oli sama päivä jolloin kaupunki antautui Grantille.

Vicksburgia pommitetaan