Paikallisvaluutta
 |
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Rinnakkaisvaluutta kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
Paikallisvaluutoiksi kutsutaan paikallisia vaihtoehtoisia "rahoja". Verotuksen näkökulmasta paikallisrahan käyttö on vaihtotyötä.
Suomen Toholammella on ollut käytössä paikallisvaluutta Toho.[1] Lisäksi ainakin Ouluun[2] ja Pohjois-Karjalaan[3] on ehdotettu käyttöönotettavaksi paikallisvaluuttoja.
Ehkä kuuluisin paikallisen eli lokaalin rahan kokeilu tapahtui 1930-luvun Itävallassa Wörglin kaupungissa. Pula-ajan kirvoittama kokeilu edisti paikallisrahan kiertoa soveltamalla demurrage-veroa eli negatiivista korkoa (negative interest money). Lopulta Itävallan keskuspankki kielsi paikalliseksi menestykseksi osoittautuneen kokeilun.[4]
Sveitsin WIR-frangi on länsimaiden vanhin edelleen käytössä oleva paikallis- tai rinnakkaisvaluutta jota käyttää noin 65 000 yritystä, eli noin neljäsosa sveitsiläisistä yrityksistä, erityisesti silloin kun Sveitsin frangin arvo laskee lama-aikana.[5] Se toimii siis eräänlaisena paikallisena vastavoimana talouden laskusuhdanteille.
Englannin Bristolissa otettiin vuonna 2012 käyttöön Bristolin punta, Englannin laajimmin käytössä oleva paikallisvaluutta.[6]
Paikallisia valuuttoja on 1900-luvun lopulla laskettu liikkeelle ainakin Meksikossa.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen Saksassa ja Itävallassa on käynnistetty 16 uutta paikallista valuuttaa ja 49 muusta on suunnitelmia. Esimerkiksi Hampurissa niitä toimii kaksi: Alto ja Hansemark. Baijerilaisen Chiemgauer-valuutan kuukausittainen liikevaihto on 135 000 euroa.[7]
Nämä paikallisvaluutat eivät ole viranomaisten hallinnassa, vaan hankkeita ajavat aktivistit, maanviljelijät, ympäristönsuojelijat, globalisaation vastustajat ja kansalaistoimikunnat.[7]
Professori Gerhard Rösl kuvailee niitä paikallisia kulttuureita suojelevien idealistien esittämäksi vastalauseeksi kapitalistiselle globalismille. Hänen mukaansa uudet paikallisvaluutat ovat "käyttäjiensä statusta kohottava ylellisyystuote", joka kukoistaa taloudellisesti menestyvillä seuduilla.[7]
Bundesbankin peruskirja kieltää "näennäisvaluutat", mutta näitä kokeiluja kohdellaan harmittomana erikoisuutena.[7]
Monesti valuuttakriisit ovat antaneet vauhtia kokeiluihin. Rahan spekulatiivinen luonne on pyritty minimoimaan ja korostamaan sen tehtävää vaihdon välineenä. Tietotekniikan kehitys on helpottanut lokaalirahojen käyttöä, ja nämäkin rahat ovat nyttemmin monesti merkkejä tietokoneen ruuduilla, verkoissa ja muisteissa. Paikallisiin rahaprojekteihin viranomaiset eivät yleensä ole puuttuneet.
Niissä Yhdysvaltain vankiloissa, joissa maan valuutan käyttö vankien keskuudessa on kiellettyä, toimii vaihdannan välineenä jokin muu hyödyke, kuten savukkeet.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kaleva: Toho jää, vaikka euro kaatuisi kaleva.fi.
- ↑ Yle Oulu: Ouluun halutaan oma valuutta - markka takaisin käyttöön yle.fi.
- ↑ Teppo Eskelinen - Esitys Pohjois-Karjalan markan käyttöönottamiseksi vasemmistofoorumi.fi. Arkistoitu 2.4.2016.
- ↑ The Wörgl Experiment: Bernard Lietaerin kotisivut lietaer.com.
- ↑ Kun raha ei lopu - Savon Sanomat savonsanomat.fi. Arkistoitu 24.9.2015.
- ↑ Bristol Pound. Our City. Our Money. bristolpound.org.
- ↑ a b c d Germans get by without the euro. Telegraph 18.1.2007 http://www.telegraph.co.uk/money/main.jhtml?xml=/money/2007/01/18/cneuro18.xml