Sari Baldauf
Sari Maritta Baldauf (o.s. Niiranen, s. 10. elokuuta 1955 Kotka) on Nokia Oyj:n entinen varatoimitusjohtaja.
Baldauf on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi[1] Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1979. Hän toimi Nokian palveluksessa vuodesta 1983 vuoden 2004 joulukuuhun. Johtokunnan jäseneksi hän tuli vuonna 1994.
Amerikkalainen talouslehti Fortune valitsi Baldaufin Euroopan tärkeimmäksi naisjohtajaksi vuonna 1998. Sama lehti on parhaimmillaan arvostanut hänet maailman naisjohtajien joukossa sijalle 14. Wall Street Journal antoi Baldaufille Euroopan menestyksekkäimmän naisjohtajan tittelin vuonna 2002. Talouselämä-lehti on valinnut Baldaufin Suomen vaikutusvaltaisimmaksi naisjohtajaksi vuosina 2004 ja 2011[2]. Baldauf sijoittui kuudenneksi Suomen Thinkers 20 -listalla Nordic Business Report -lehden valitessa Suomen suurimpia bisnesajattelijoita elokuussa 2012.[3]
Baldauf erosi tammikuussa 2006 Nokian palveluksesta henkilökohtaisista syistä.[4] Vuonna 2011 hänet valittiin Fortumin hallituksen puheenjohtajaksi kevään yhtiökokouksessa.
Sisällysluettelo |
Hallitusjäsenyydet yrityksissä [muokkaa]
- Fortum Oyj. hallituksen puheenjohtaja
- Sanoman hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2005, hallituksen jäsen vuosina 2003-2008
- F-Secure Oyj, 2005 alkaen
- CapMan Oyj. hallituksen jäsen
- Hewlett-Packard Company (USA), 2006 alkaen
- Savonlinnan Oopperajuhlat Oy (pj.) 2005 lähtien
- Daimler, hallintoneuvoston jäsen vuoden 2008 alusta alkaen
- Elinkeinoelämän Valtuuskunta, hallituksen jäsen
- Kansainvälinen lasten ja nuorten säätiö, hallituksen pj.
- YIT-Yhtymä Oyj., 2006-2008
Hallitusjäsenyydet säätiöissä [muokkaa]
- International Youth Foundation (USA)
- Liikesivistysrahasto
- Suomen Kulttuurirahasto (hallintoneuvosto)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Fortum.fi, viitattu 25.3.2011
- ↑ Hs.fi, viitattu 25.3.2011
- ↑ Suomen Thinkers 20 – listaus maamme 20 suurimmasta bisnesajattelijasta. Nordic Business Report, , nro Elokuu 2012, s. 42–54. Jyväskylä: Nordic Business Forum, Serus Media. Lehden verkko- ja tablettiversiot Viitattu 10.8.2012.
- ↑ Talouselämä.fi, viitattu 25.3.2011