Pirkko Ruohonen-Lerner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pirkko Ruohonen-Lerner elokuussa 2011.

Pirkko Ruohonen-Lerner (s. 6. helmikuuta 1957 Hyvinkää) on porvoolainen toimittaja, joka valittiin ensi kertaa 2007 eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi Perussuomalaisten vaalilistalta. Ruohonen-Lerner valittiin uudelleen 2011 vaaleissa ja toimii Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana.[1] Eduskuntatyössään Ruohonen-Lerner on kuulunut useisiin työryhmiin, muun muassa oikeusministeriön 2008 asettamaan vaali-ja puoluerahoitusta selvittävään Tarastin toimikuntaan.

Ennen kansanedustajaksi valintaansa Ruohonen-Lerner on työskennellyt muun muassa toimittajana, asuntosihteerinä, apulaiskaupunginkamreerina, tilitoimistoyrittäjänä, isännöitsijänä sekä verohallinnon tehtävissä. Koulutukseltaan hän on varanotaari ja ylioppilasmerkonomi, lisäksi hän on opiskellut muun muassa tietokirjoittamista ja journalistiikkaa. Hän on ollut Myrskylän kunnanvaltuutettu 1985–1988 ja Porvoon kaupunginvaltuutettu vuodesta 1996 alkaen.

Ruohonen-Lerner harrastaa liikuntaa, avantouintia, kirjallisuutta, valokuvausta ja puutarhanhoitoa. Hänen perheeseensä kuuluvat aviopuoliso ja kaksi opiskelevaa nuorta.

[muokkaa] Kunnallispoliittinen kokemus

Pirkko Ruohonen-Lerner on toiminut kunnallispoliittisissa luottamustehtävissä 1980-luvun puolivälistä. Vuonna 1996 hänet valittiin Porvoon kaupunginvaltuuston jäseneksi, Porvoon kaupunginhallituksen varajäsen ja henkilöstöjaoston jäsen hän on ollut vuosina 1996–2002. Lisäksi hänellä on ollut useita hallituspaikkoja kunnallisissa osakeyhtiöissä kuten Porvoon A-asunnot Oy:ssä, Kiinteistö Oy Peiponahossa, Asunto Oy Hopearinteessä ja Mustijoen Vesilaitoksessa. Porvoon tarkastuslautakunnassa Ruohonen-Lerner toimi 2005–2008. Itä-Uudenmaan liiton maakuntavaltuustoon hänet valittiin 2005. Tämä tehtävä jatkuu edelleen.

[muokkaa] Lähteet

  1. Pirkko Ruohonen-Lerner Suomen kansanedustajat. 24.8.2011. Eduskunta. Viitattu 31.8.2011.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä