Teuvo Hakkarainen
|
|
|
|---|---|
Teuvo Hakkarainen elokuussa 2011. |
|
| Syntynyt | 12. huhtikuuta 1960 (ikä 53) Viitasaari |
| Puolue | Perussuomalaiset |
| Asema | Kansanedustaja (2011–) |
| Vaalipiiri | Keski-Suomen vaalipiiri |
| Kotipaikka | Viitasaari |
| Uskonto | helluntailainen |
| Kotisivu | www.teuvohakkarainen.fi |
Teuvo Mauno Kalervo Hakkarainen (s. 12. huhtikuuta 1960 Viitasaari) on suomalainen perussuomalaisten kansanedustaja ja aiempi saha-alan yrittäjä. Hänet valittiin vuoden 2011 vaaleissa Keski-Suomen vaalipiiristä 3 371 äänellä.[1] Hän on talousvaliokunnan jäsen ja maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsen.[2]
Sisällysluettelo |
Henkilöhistoria [muokkaa]
Hakkarainen on käynyt kahdeksan luokkaa peruskoulua.[3][4] Ennen kansanedustajaksi valintaansa Hakkarainen oli yrittäjä ja työskenteli perheyritys Oy Haka-Wood Ab:n omistamalla sahalla Viitasaarella.[5][6] Uskonnolliselta vakaumukseltaan Hakkarainen on helluntailainen.[7]
Hakkarainen on tuomittu vuonna 1986 Suomussalmen kirkon ehtoollishopeiden törkeästä varastamisesta[8][9], haaskauksesta[10] ja kulkuneuvon juopuneelle luovuttamisesta[11]. Vuonna 1987 Hakkarainen oli matkustajana autonsa takapenkillä, kun juopunut kuljettaja törmäsi puuhun aiheuttaen etupenkillä istuneen matkustajan kuoleman. Hakkarainen oli jäänyt kiinni myös edellisenä vuonna autonsa luovuttamisesta juopuneelle henkilölle.[12] Hän on myös itse saanut tuomion rattijuopumuksesta 1980-luvulla.[13]
Nykyisin Hakkarainen kertoo harrastavansa moottoripyöräilyä, moottorikelkkailua, lenkkeilyä ja kuntosalilla käymistä.[14]
Poliittiset näkemykset [muokkaa]
Hakkarainen on kertonut vastustavansa velkaantuneiden euromaiden tukemista, kannattavansa pikakäännytyslakia "turvapaikkaturisteille" ja haluavansa päätösvallan EU:lta takaisin Suomelle. Hän haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden ja kansalaisten turvallisuuden vuoksi riittävät poliisin palvelut koko maan alueella.[14]
Hakkarainen myi vanhan sahansa 90-luvun alkupuolella Hondurasiin ja kävi kouluttamassa paikallisia pyörösahojen käyttäjiä ja teroittajia. Tämä on vaikuttanut hänen kritiikkinsä perinteistä kehitysapua kohtaan. Hakkaraisen mukaan kehitysavun nimissä annetaan kehitysmaihin kalliita koneita, jotka ruostuvat kuin "venäläiset panssarit". Hänen mukaansa paikallisia ihmisiä pitää kouluttaa laitteiden käyttöön, etteivät "poppaukot" pilaa niitä ja etteivät kehitysrahat hukkuisi korruptoituneisiin koneistoihin. [15]
Hakkarainen teki hallitukselle 16. helmikuuta 2012 kehitysavun myöntämisestä Etiopialle kirjallisen kysymyksen, jossa hän kertoi maan huonosta ihmisoikeustilanteesta ja vilpillisistä vaaleista ja kysyi onko hallitus selvittänyt Etiopian ihmisoikeustilanteen riittävän laajasti ja aikooko hallitus jatkaa kehitysavun antamista Etiopialle. Hän myös vertasi Etiopiaa Nicaraguaan, jolle kehitysapu oli lakkautettu vedoten maan ihmisoikeuksien huonoon tilaan, korruptioon ja hallinnon läpinäkyvyyden puutteeseen.[16]
Kohua herättäneet tapaukset [muokkaa]
Huhtikuussa 2011, heti eduskuntaan valituksi tultuaan Hakkarainen herätti keskustelua sanavalinnoillaan ja ulkomaalaisiin kohdistuneilla lausunnoillaan Helsingin Sanomien videohaastattelussa. Hän puhui muun muassa ”neekeriukoista” ja imitoi muslimien rukouskutsua.[17][18] Perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini otti Hakkaraisen puhutteluun kommenttien johdosta ja toivoi ettei vastaavanlainen kielenkäyttö toistu.[19] Hakkarainen pisti maahanmuuttopuheensa maaseutulaisen suorapuheisuuden piikkiin.[20] Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kommentoi tätä sanomalla, että puolirasististen puheiden perustelu maalaisuudella on pahimpia loukkauksia mitä maalaisille ja maalla syntyneille voi keksiä.[21] Hakkarainen sanoi myös, että hänet oli käsitetty väärin: ”Olen maahanmuuton kannalla, jos maahanmuuttajat tulevat tänne tekemään töitä. Sitä en kuitenkaan hyväksy, että he tulevat Suomeen elämään sosiaaliturvalla.”[22]
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet huolestui Hakkaraisen kommenteista ja pyysi valtakunnansyyttäjältä arviota Hakkaraisen mahdollisesta syyllistymisestä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Biaudet'n mukaan kommentit eivät olleet asiallista maahanmuuttokritiikkiä, vaan ”rasistisia ja ihmisarvoa loukkaavia”.[23] Helsingin poliisin mukaan asiassa ei tapahtunut rikosta eikä aihetta esitutkintaan ole.[24]
Toukokuussa 2011 sanomalehti Jämsän Seutu kertoi Hakkaraisen sanoneen haastattelussa, että ”Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina” ja että pakolaiset tulisi laittaa metsätöihin. Hakkaraisen mielestä pakolaisten tulo Suomeen lakkaisi tällöin luonnollisesti. Hakkarainen totesi, että hän on toiminut konsulttina Hondurasissa, Nicaraguassa, Guatemalassa ja El Salvadorissa, ja että näissä maissa eurooppalaista alkuperää olevat asukkaat tekevät enemmän töitä kuin paikalliset ihmiset. Hakkarainen totesi, että Suomeen pakolaisena tulevat eivät oikeasti tarvitse turvapaikkaa, koska ovat terveen ja hyvin ravitun näköisiä.[25] Hakkarainen kiisti aluksi käyttäneensä neekeri-sanaa, mutta sanoi myöhemmin muistavansa ehkä väärin.[26] Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi Hakkaraiselle huomautuksen.[27]
Vaalikampanjansa aikana Hakkarainen oli ilmoittanut olevansa absolutisti. Toukokuussa 2011 kuitenkin uutisoitiin, että Hakkarainen oli esiintynyt humalassa vesantolaisessa ravintolassa ja heinäkuussa Hakkaraisen väitettiin sammuneen ravintolaan Konnevedellä.[28]
Lokakuussa 2011 Hakkarainen herätti huomiota esitettyään lehtihaastattelussa, että homot, lesbot ja somalit tulisi laittaa Ahvenanmaalle keskenään asumaan ja katsoa, millainen malliyhteiskunta siitä rakentuisi.[29][30] Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi tämän seurauksena Hakkaraiselle varoituksen.[31]
Vierailu Bandidos-moottoripyöräkerhossa [muokkaa]
Helmikuussa 2012 Hakkarainen päätyi omien sanojensa mukaan tietämättään moottoripyöräjengi Bandidosin tiloihin, missä hänelle tarjottiin maksullista seksiä. Hakkarainen kertoo kieltäytyneensä tarjouksesta ja jättäneensä prostituoidulle 100€ säälistä.[32] Seurueeseen kuulunut nainen kuitenkin väitti tiedotusvälineille että Hakkarainen oli itse ehdottanut hänelle ja toiselle naiselle seksiä rahasta, mutta naiset olivat kieltäytyneet.[33] Timo Soini totesi tapauksen jälkeen Hakkaraisen tarvitsevan apua alkoholiongelmaansa. Hakkarainen myöntyi apuun, mikäli puolue sitä hänelle tarjoaa, mutta ei itse koe alkoholinkäyttönsä haittaavan kansanedustajan työtä.[34] Maaliskuussa 2012 Hakkarainen ilmoitti hakeutuneensa hoitoon alkoholiriippuvuuden vuoksi, mutta jatkaa yhä työtään kansanedustajana.[35]
Huhtikuussa 2012 Iltalehti uutisoi poliisilähteisiin perustaen, että Hakkarainen on vieraillut vuodenvaihteessa myös Varkauden Bandidos-kannattajakerhon kerhotiloissa. Iltalehden mukaan yhteys Varkauden Bandidos-kannattajakerhoon perustunee siihen, että eräs kerhon perustajista on Perussuomalaisten paikallistason poliitikko.[36] Hakkarainen itse kiistää yhteydet moottoripyöräkerhoon ja paheksuu perussuomalaisten yhdistämistä niihin.[37]
EU-kriittisyys [muokkaa]
Yksi Hakkaraisen eduskuntakampanjan pääteemoista vuoden 2011 eduskuntavaaleissa oli EU-kriittisyys. Vaalien jälkeen lehdistö toi esille, että Hakkaraisen osittain omistama perheyritys Oy Haka-Wood Ab oli saanut EU-tukea Työ- ja elinkeinokeskuksen kautta haettuna 461 000 euroa investointikuluihin uuden lajittelulinjan rakentamiseksi. Hakkarainen vastasi uutisointiin, että Euroopan unioniin ”maksetaan ja sieltä otetaan”.[38] Kaikkiaan erilaisia tukia yritys on saanut viimeisen 10 vuoden aikana yli 830 000 euroa, mukaan lukien EU-tuet.[39] Hakkarainen myi piakkoin Haka-Woodin osakkeensa.[40]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Valitut ehdokkaat Keski-Suomen vaalipiiri 20.4.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 28.4.2011.
- ↑ Teuvo Hakkarainen Suomen kansanedustajat. 30.9.2011. Eduskunta. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ Kallioniemi, Eila & Simola, Sami & Masalin, Satuliina & Kervinen, Elina: Kohukansanedustaja Hakkarainen lähti kesken yläasteen – katso todistus tästä! Ilta-Sanomat. 4.5.2011. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ IS: Teuvo Hakkaraiselta jäi peruskoulu kesken Iltalehti. 4.5.2011. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Teuvo Hakkarainen – perussuomalainen kansanedustaja kansan riveistä Teuvohakkarainen.fi. Viitattu 23.4.2011.
- ↑ Paananen, Arja: Persukansanedustaja paljastaa: Kotona ei tv:tä, ei radiota Ilta-Sanomat. 21.4.2011. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Koskinen, Anssi: Teuvo Hakkarainen eduskuntavaalien toiseksi suosituin helluntailainen Keskisuomalainen. 2.5.2011. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Persu-Hakkarainen varasti kirkosta hopeat, viinit ja kolehtirahat! 7 päivää. 26.5.2011. Viitattu 27.5.2011.
- ↑ Teuvo Hakkarainen varasti ehtoollishopeat kirkosta Savon Sanomat. 26.5.2011. Viitattu 26.5.2011.
- ↑ AL: Kohu-Hakkarainen kaatoi humalassa puita Iltalehti. 5.5.2011. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ Lehdet löysivät uudesta eduskunnasta värikästä rikostaustaa Iltalehti. 5.5.2011. Viitattu 5.5.2011.
- ↑ Teuvo Hakkarainen avautuu KSML:lle: Häpeän kännitörttöilyjäni Ilta-Sanomat. 16.6.2011. Viitattu 23.6.2011.
- ↑ Teuvo Hakkaraisen "krapula-ajelu" 80-luvulla: 1,13 promillea Keskisuomalainen. 28.3.2012. Viitattu 20.4.2012.
- ↑ a b Määritä nimeke! Viitattu 28.2.2012.
- ↑ Ismo Vornanen: Hakkarainen on kulttihahmo Hondurasissa Iltalehti. Viitattu 28.2.2012.
- ↑ Suomen Etiopialle myöntämän kehitysavun eettiset perusteet ottaen huomioon maan jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset Eduskunta.KIRJALLINEN KYSYMYS 63/2012 vp. Viitattu 28.2.2012.
- ↑ Saako kansanedustaja sanoa mitä tahansa? Iltalehti. 28.4.2011. Viitattu 28.4.2011.
- ↑ Uusi kansanedustaja: ”Neekeriukko tulee ja sanoo turvapaikka ja heti ollaan sisällä” Aamulehti. 27.4.2011. Viitattu 24.5.2011.
- ↑ Soini puuttui Hakkaraisen puheisiin Yle Uutiset. 28.4.2011. Viitattu 28.4.2011.
- ↑ Yle: Soini otti Hakkaraisen puhutteluun Ilta-Sanomat. 28.4.2011. Viitattu 6.5.2011.
- ↑ Laaninen: Teuvo Hakkarainen loukkasi maalaisia pahimmalla tavalla Helsingin Sanomat. 1.5.2011. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ Ranta, Jarno: ”Neekeriukolla” kuohuttanut kansanedustaja: Video käsitettiin väärin! Ilta-Sanomat. 28.4.2011. Viitattu 29.4.2011.
- ↑ Vähemmistövaltuutettu pyytänyt tutkintaa Hakkaraisen puheista YLE Uutiset. 29.4.2011. Viitattu 29.4.2011.
- ↑ Poliisi: Hakkaraisen puheita ei tutkita 10.5.2011. Nelonen. Viitattu 10.5.2011.
- ↑ Palmu, Ilkka: ”Neekeriukot metsiä raivaamaan” (Internet Archive) Jämsän Seutu. 23.5.2011. Viitattu 24.5.2011.
- ↑ Toimittaja:"Kysy Hakkaraiselta pakolaisista, ja neekeriukko on kehissä" Iltalehti. 25.5.2011. Viitattu 28.2.2012.
- ↑ Hakkarainen sai huomautuksen – ja vaikeni Iltalehti. 25.5.2011. Viitattu 26.5.2011.
- ↑ IL: Teuvo Hakkarainen sammui pöytään ja talutettiin taksiin Iltasanomat cit. Iltalehti. 12.7.2011. Viitattu 12.7.2011.
- ↑ Homojen suosikki? Teuvo Hakkarainen ihmeissään. Ilta-Sanomat, 22.10.2011. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.10.2011.
- ↑ Hakkarainen IS:lle: Vähemmistöt Ahvenanmaalle asumaan. Turun Sanomat, 22.10.2011. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.10.2011.
- ↑ Ahokas, Peppiina: Perussuomalaisten Hakkarainen sai ryhmältään varoituksen Helsingin Sanomat. 27.10.2011. Viitattu 27.10.2011.
- ↑ Teuvo Hakkaraiselle tarjottiin Bandidos-kerholla maksullista seksiä: "Annoin satasen säälistä" Ilta-Sanomat. 28.02.2012. Viitattu 1.3.2012.
- ↑ Hakkaraisen Bandidos-reissu: Nyt puhuu seurueeseen kuulunut nainen Ilta-Sanomat. 29.02.2012. Viitattu 1.3.2012.
- ↑ Hakkarainen valmis ottamaan apua, jos puolue tarjoaa Helsingin Sanomat. 4.3.2012. Viitattu 4.3.2012.
- ↑ Hakkarainen hakeutuu hoitoon Helsingin sanomat. 6.3.2012. Viitattu 6.3.2012.
- ↑ IL: Hakkarainen vieraili moottoripyöräjengin tiloissa myös Varkaudessa Helsingin Sanomat. Viitattu 5.4.2012.
- ↑ Hakkarainen kiistää välit moottoripyöräjengiin Iltalehti. 8.4.2012. Viitattu 8.4.2012.
- ↑ Hautamäki, Jaakko: Edustaja Hakkarainen EU-tuista: Sinne maksetaan ja sieltä otetaan Helsingin Sanomat. 29.4.2011. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ Hakkaraisten tulipalojen koettelema saha hoipertelee konkurssin partaalla 19.7.2011. Nelonen. Viitattu 27.12.2011.
- ↑ IS: Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen luopui sahan osakkeista Aamulehti. 27.5.2011. Viitattu 27.12.2011.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Teuvo Hakkarainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Teuvo Hakkaraisen kotisivu
- Hs.fi - Video: Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle kaikki eduskunnassa oli uutta
- Oy Haka-Wood Ab
Juho Eerola | Ritva ”Kike” Elomaa | Teuvo Hakkarainen | Jussi Halla-aho | Lauri Heikkilä | James Hirvisaari | Reijo Hongisto | Olli Immonen | Ari Jalonen | Anssi Joutsenlahti | Johanna Jurva | Arja Juvonen | Pietari Jääskeläinen | Pentti Kettunen | Kimmo Kivelä | Osmo Kokko | Laila Koskela | Jari Lindström | Maria Lohela | Anne Louhelainen | Pirkko Mattila | Lea Mäkipää | Hanna Mäntylä | Martti Mölsä | Mika Niikko | Jussi Niinistö | Pentti Oinonen | Tom Packalén | Pirkko Ruohonen-Lerner | Vesa-Matti Saarakkala | Timo Soini | Ismo Soukola | Maria Tolppanen | Reijo Tossavainen | Kaj Turunen | Kauko Tuupainen | Pertti ”Veltto” Virtanen | Ville Vähämäki | Juha Väätäinen