Nord Stream

Wikipedia
Ohjattu sivulta Nordstream
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nord Stream -kaasuputken linja
Venäläinen postimerkki (2012) Nord Stream -kaasuputken valmistumisen kunniaksi

Nord Stream (ennen Pohjois-Euroopan maakaasuputki) on Itämeren pohjassa kulkeva maakaasuputki Venäjän Viipurista Saksan Greifswaldiin. Putken rakennutti ja sen omistaa yhteisyritys Nord Stream AG, jonka osakkaat ovat venäläinen Gazprom (51 %), saksalaiset E.ON Ruhrgas ja BASF:in tytäryhtiö Wintershall (kumpikin 15,5 %) sekä alankomaalainen N.V. Nederlandse Gasunie ja ranskalainen GdF Suez (kumpikin 9 %). Rakentaminen alkoi 2010 ja ensimmäinen putki valmistui käyttöön 2011.[1] Toinen putkilinja otettiin käyttöön vuonna 2012.[2]

Tekniset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nord Stream -kaasuputkilinjan putkia varastoituna Kotkan Mussalon satama-alueella.

Putkilinjaan kuuluu kaksi rinnakkaista putkea. Vedenalainen putkiosuus on 1 224 kilometrin pituinen[2]. Putkeen liittyy Venäjällä 917 kilometriä pitkä maanpäällinen kaksoisputki Grjazovetsista Viipuriin.[3] Suomen talousvyöhykkeellä putkilinja kulkee 40–200 metrin syvyydessä noin 30 kilometrin päässä rannikosta.[4] Kaksi putkea pystyy yhdessä siirtämään 55 miljardia kuutiota maakaasua vuodessa Viipurista Greifswaldiin. Putken käyttöpaine on tällöin 210 Ata.

Kustannukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennushankkeen kokonaishinnaksi arvioitiin vuoden 2008 lopulla 7,4 miljardia euroa.[5] Vedenalaisen osuuden kilometrihinta on noin kaksinkertainen maanpäälliseen verrattuna.

Poliittisia arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastustusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baltialaiset ja puolalaiset ovat esittäneet putkea vastaan kritiikkiä pitäen sitä ympäristönsuojelullisesti kyseenalaisena, jopa vaarallisena. Viron oikeistolaisen Isänmaaliitto-hallituspuolueen puheenjohtaja Tonis Lukas pitää venäläis-saksalaista merenalaista maakaasuputkea iskuna Euroopan unionin kasvoille.

Eesti Päevalehtessä Tarton yliopiston oikeusinstituutin rehtori Heiki Lindpere, kansanedustaja Igor Gräzin, entinen pääministeri Juhan Parts ja Tallinnan entinen kaupunginjohtaja Hardo Aasmäe vaativat 27. joulukuuta 2005 Suomelta aluevesirajan laajentamista todeten, että mikäli Virokin tekisi näin, olisi mahdollista estää maakaasuputken rakentaminen Viipurista. Virolla on velvollisuus ilmoittaa Suomelle aluevesirajansa laajentamisesta 12 kuukautta etukäteen, mutta nopeampikin käsittely on mahdollinen, mikäli parlamentit suostuvat siihen. Maat sopivat aluevesirajasta vuonna 1993, mutta jättivät keskelle Suomenlahtea tilaa kansainväliseen käyttöön.

Kansainvälisen energiajärjestön ekonomisti Faith Birol pitää puolalaisten tapaan maata pitkin kulkevaa maakaasuputkea turvallisempana.[6]

Varsin erikoinen ehdotus on eräiden liikemiesten, joilla kerrotaan olevan kaivosvaltaus Itämeren pohjassa, esitys vaihtaa valtaus Karjalan palautuskysymykseen.[7]

Saksan ja Venäjän riippumattomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa ja Venäjä puolestaan laskevat säästävänsä mahdolliset Virolle, Latvialle, Liettualle tai Puolalle kokonaan maanpäällisestä putkesta koituvat transitomaksut. Gazprom vakuuttaa vedenalaisen putken olevan ekologiset vaatimukset täyttävä. Saksan liittotasavallan entinen liittokansleri Gerhard Schröder edisti pohjoiseurooppalaista maakaasuputkea liittokanslerina ollessaan, ja hänestä tulee yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja 1,5 miljoonan euron vuosipalkalla.

Ekologisia perusteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin pääministeri Göran Persson (sd) sanoi Itämeren maiden yhteistyökokouksen yhteydessä Visbyssä, että kaasuputki on siksi vaarallinen hanke, että se uhkaa kaiken päätteeksi nostaa vielä Itämeren pohjaan upotetut myrkyt esiin. Perssonin mukaan kaasuputken suunnittelijat ovat valinneet linjauksen, jonka matkalla Itämeren pohjakerroksissa makaa miinoja, myrkkyjä ja muuta upotettua ympäristöjätettä. "Putken rakentaminen uhkaa johtaa ympäristötuhoon kaikkien niiden ympäristöongelmien lisäksi, joista Itämeri kärsii", hän sanoi. Perssonin mukaan Suomi ja Ruotsi tekevät yhteistyötä punnitakseen hankkeen perusteellisesti ympäristön näkökulmasta.

Suomen kannanottoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen pääministerin Matti Vanhasen (kesk) mukaan Ruotsin tavoin myös Suomi päättää jatkossa, tukeeko se Venäjän ja Saksan maakaasuputkihanketta.

Ulkoasianministeriön Markus Lyra mainitsi Helsingin Sanomille annetussa haastattelussa, että maakaasuputki tarvitsee Suomen luvan, koska sen reitti kulkee Suomen talousvyöhykkeen kautta.

Ruotsalaiskommentteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Castoro Sei - putkenlaskualus Itämerellä Gotlannin kaakkoispuolella.

Ruotsissa Pohjois-Euroopan maakaasuputkesta nousi kiista, kun osoittautui, että maakaasuputkea tukenut Ruotsin entinen pääministeri ja silloinen ulkoasiainministeri Carl Bildt oli saanut venäläisiä energiayhtiön optioita. Ruotsissa virisi myös keskustelu kansallisesta turvallisuudesta. Maakaasuputki kulkisi Gotlannin itäpuolelta. Eläköitynyt ruotsalaisdiplomaatti Krister Wahlbäck esitti Helsingissä, että Ruotsin pitäisi tutkia ensiksi alue, jolle Pohjois-Euroopan maakaasuputkea ollaan vetämässä, koska esimerkiksi matalikoille Ruotsi voisi rakentaa tuulivoimaa merelle.[8]

Mikäli maakaasuputki olisi tässä mielessä Ruotsin edun vastainen, voisi viedä kiistaksi kehittyneen kysymyksen mahdollisesti Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakaasunsiirtoputkistot

Blue Stream | Jamal-Eurooppa | Jamal-Eurooppa 2 | Nabucco | Nord Stream | South Stream | Transgas