Nabucco (kaasuputki)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaasuputken suunniteltu kulkureitti.

Nabucco on maakaasuputkihanke, jolla on tarkoitus tuoda EU:n alueella maakaasua Kaspianmereltä. Se rakennetaan Venäjän South Stream -hankkeen kilpailijaksi, ja sillä on tarkoitus vähentää Euroopan riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista. Hankkeen suunnitelman mukaan putki valmistuisi 2015. Sen hinnaksi on arvioitu kahdeksan miljardia euroa.[1]

Nabucco-yhtymän maat Turkki, Bulgaria, Romania, Unkari ja Itävalta ovat allekirjoittaneet sopimuksen putken rakentamisesta, ja maakaasun tuottaja Turkmenistan on ilmoittanut kannattavansa rakentamista. Venäjä pyritään saamaan hankkeeseen mukaan.[1][2]

Kaasuputkihanke sai nimensä Giuseppe Verdin oopperan Nabucco mukaan, jota hankkeen alullepanneiden OMV:n, MOL:n, Transgazin, Bulgargazin ja Botasin edustajat olivat olleet vuonna 2002 tapaamisensa yhteydessä kuuntelemassa Wienin valtionoopperassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b EU ja Turkki allekirjoittivat Nabucco-sopimuksen Yle.fi. Viitattu 13.7.2009.
  2. Ayla Albayrak: Nabucco-kaasuputkihanke nytkähti eteenpäin Turkissa. Helsingin Sanomat, 14.7.2009, s. A15.
  3. Nabucco Pipeline, uutiset

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maakaasunsiirtoputkistot

Blue Stream | Jamal-Eurooppa | Jamal-Eurooppa 2 | Nabucco | Nord Stream | South Stream | Transgas

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.