Ukrainan oranssi vallankumous

Wikipedia
Ohjattu sivulta Oranssi vallankumous
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oranssi nauha

Oranssi vallankumous oli tapahtumasarja, jossa Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalien toisen kierroksen uusinnassa länsimielisten konservatiivien, liberaalien ja kansallisten sosiaalidemokraattien koalitio voitti ETYJin ja muiden vaalitarkkailijoiden valvomat presidentinvaalit. Itä-Ukrainan raskasteollisista ja venäjänkielisiltä alueilta tukensa saaneet kokivat vaalitappion. Oranssi koalitio pyrki voittamaan myös vuoden 2006 parlamenttivaalit, mutta ajautui pian erimielisyyksiin ja hajosi. Ukrainan presidentti ja hallitus pyrkivät edelleen Ukrainan NATO-jäsenyyden ja EU-jäsenyyden suuntaan, mikä katsottiin Ukrainan irrottautumiseksi Venäjän vaikutuspiiristä ja länteen liittymisenä.


Ukrainan oranssin vallankumouksen kaltaisia tapahtumia olivat sitä edeltänyt Georgian samettivallankumous ja sitä seurannut Kirgisian tulppaanivallankumous.

Venäjä oli huolissaan siitä, että länsi kannustaa ihmisoikeuksia korostamalla oppositioita demokratialiikkeisiin sekä tällä tavalla muuttaa Itsenäisten valtioiden yhteisön (IVY) jäsenmaiden luonnetta länsimieliseen suuntaan. Joulukuussa 2005 Ukrainan ulkoasianministeriö ilmoitti, ettei se aio kutsua Itsenäisten valtioiden yhteisön vaalitarkkailijoita tarkkailemaan Ukrainan parlamenttivaaleja, mutta Ukrainan keskusvaalilautakunta kutsui 2006 myös IVY:n vaalitarkkailijoita.

Ukrainan ja Georgian vallankumoukset valtiollistettiin 2. joulukuuta 2005 perustamalla Demokraattisen valinnan yhteisö. Yhteisön tarkoituksena on edistää rauhanomaisia vallansiirtoja Ukrainan ja Georgian kokemuksen perusteella myös muissa neuvostotasavalloissa. Ukrainan ja Georgian ulkopoliittiseen linjaukseen kuuluu lisäksi GUUAM, Georgian, Ukrainan, Uzbekistanin, Azerbaidžanin ja Moldovan talousyhteistyö.

Oranssimielenosoittajat yöpyivät pääkadulla mielenosoitusten aikana 2004. Kuva on otettu alkuvaiheessa ennen kamiinoilla lämmitettävän telttaleirin rakentamista Kuva: Oleksandr Novitskyi

Oranssin koalition pysyvyys ja kyky valtansa vakiinnuttamiseen näkyi Ukrainan parlamenttivaaleissa 26. maaliskuuta 2006. Niihin menessä Julija Tymošenkon hallitus joutui eroamaan, ja sen jälkeen nimitetty hallitus sai epäluottamuslauseen Ukrainan ja Venäjän käymän maakaasuriidan johdosta, joka miltei kaksinkertaisti maakaasun hinnan Ukrainassa. 10. tammikuuta 2006 Ukrainan parlamentti antoi epäluottamuslauseen hallitukselle, joka jatkoi kuitenkin runsaat kaksi kuukautta toimitusministeristönä siksi, ettei presidentti Viktor Juštšenko pitänyt epäluottamuslausetta mahdollisena. 1. tammikuuta 2006 voimaan astunut parlamentaarisempi perustuslaki ei koskenut hänen mukaansa hänen vanhan perustuslain mukaan nimittämiään ministereitä, vaan ainoastaan lakitekstin mukaisesti Korkeimman radan nimittämäksi ehdottamia ministereitä, mikä mahdollistui maaliskuun 2006 parlamenttivaalien jälkeen. Asiasta oli erimielisyyttä, kuten perustuslakituomioistuimen joidenkin jäsenten nimityksestäkin.

Heti vaalien jälkeen Julija Tymošenkon ryhmittymän ja Meidän Ukrainamme -ryhmittymän välille syntyi maaliskuussa 2006 kiistaa ministeripaikkojen jaosta. Kolmantena hallituskoalitiossa oli Ukrainan sosialistinen puolue, jonka puheenjohtajaa ei aiottu valita Korkeimman radan puhemieheksi. Julija Tymošenko ilmoitti oranssin koalition kuolleen ja vaati presidentti Juštšenkolta uusia parlamenttivaaleja. Meidän Ukrainamme oli jo väläyttänyt mahdollisuutta sen ja Alueiden puolueen hallituskoalitioon.

Kun Ukrainan sosialistinen puolue joutui uusien vaalien kolmen prosentin äänikynnyksen riskin alaiseksi noin viiden prosentin kannatuksella, se vaihtoi Alueiden puolueen puolelle, jolloin muodostui uusi 238 kansanedustajan yksinkertainen enemmistö 450-paikkaiseen Ukrainan radaan.

Julija Tymošenko vaati uusia parlamenttivaaleja, kun taas Meidän Ukrainamme pohti mahdollisuutta liittyä kriisinvastaiseen koalitioon, jonka muodostivat nyt Alueiden puolue, Ukrainan kommunistinen puolue ja oranssista koalitiosta siirtynyt Ukrainan sosialistinen puolue.

Alueiden puolue tarjosi pääministeriehdokkaaksi yksinkertaisella enemmistöllään Viktor Janukovytšia, kun taas Ukrainan presidentillä Viktor Juštšenkolla oli oikeus uuden perustuslain mukaan nimittää radan parlamenttiryhmiltä kysymättä vain ulkoasiainministeri ja puolustusministeri.

Julija Tymošenko järjesti kesällä 2005 valtiollisen poliisin avulla pääministerinä rikostutkinnan, joka koski Ukrainan välitysyhtiön kautta Unkarista tekemiä maakaasuostoja. Tämän arveltiin kohdistuvan myös presidentti Viktor Juštšenkon lähipiiriin.