Viktor Juštšenko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viktor Andrijovytš Juštšenko
Віктор Андрійович Ющенко
Viktor Yushchenko crop.jpg
Ukrainan 3. presidentti
23. tammikuuta 200525. helmikuuta 2010
Pääministeri Julija Tymošenko
Juri Jeh’anurov
Viktor Janukovytš
Julija Tymošenko
Edeltäjä Leonid Kutšma
Seuraaja Viktor Janukovytš
Ukrainan pääministeri
22. joulukuuta 199929. toukokuuta 2001
Presidentti Leonid Kutšma
Edeltäjä Valeri Pustovoitenko
Seuraaja Anatoli Kinah’
Ukrainan kansallisen pankki puheenjohtaja
tammikuuta 199322. joulukuuta 1999
Edeltäjä Vadym Hetman
Seuraaja Volodymyr Stelmah’
Tiedot
Syntynyt 23. helmikuuta 1954 (ikä 60)
Neuvostoliiton lippu H'oruživka, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto (nykyään Ukraina)
Puolue Neuvostoliiton kommunistinen puolue (1980–1991)
Meidän Ukrainamme-kansan itsepuolustusblokki (2001 ennen)
Meidän Ukrainamme (2005 ennen)
Puoliso Svetlana Kolesnyk (eroon)
Kateryna Juštšenko-Tšumatšenko
Uskonto Ortodoksi
Arvonimet kapteeni
Allekirjoitus Viktor Yushchenko's signature.svg

Viktor Andrijovytš Juštšenko (ukr. Ві́ктор Андрі́йович Ю́щенко Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?, s. 23. helmikuuta 1954 H'oruživka) on entinen Ukrainan presidentti. Hän toimi Meidän Ukrainamme -ryhmän johtajana ja pää-oppositioehdokkaana loka-marraskuussa vuonna 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa. Ukrainan keskusvaalilautakunta julisti hänet vaalien voittajaksi 26. joulukuuta uudelleenjärjestetyn vaalien toisen kierroksen jälkeen, jossa Juštšenko sai 52 % ja Viktor Janukovytš 44 % äänistä. Aikaisemmin Juštšenko oli toiminut muun muassa Ukrainan pankin pääjohtajana vuosina 19931999 ja pääministerinä vuosina 1999–2001.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Andrijovytš Juštšenko syntyi Horuživkan kylässä Sumyn alueella opettajan perheeseen. Hän opiskeli taloustieteitä Ternopolissa ja myöhemmin työskenteli tilintarkastajana Ivano-Frankivskin alueella. Vuosina 19751976 hän oli armeijan palveluksessa.

Vuonna 1976 Juštšenko valittiin Sumyn alueen edustajaksi Neuvostoliiton valtionpankkiin, jossa hän työskenteli vuoteen 1988 saakka. Myöhemmin hän sai johtavan viran maatalous- ja teollisuuspankissa Kiovassa, ja hän toimi pankin hallintoneuvoston ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuoteen 1993 saakka.

Ukrainan keskuspankissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 ukrainanjuutalainen valtiomies ja merkittävä pankkiiri Vadym Hetman kutsui Juštšenkon töihin uudelleenmuodostettuun Ukrainan keskuspankkiin, ja Hetmanin erottua hän nousi pankin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ja 1997 pääjohtajaksi parlamentin päätöksellä.

Johtajana Juštšenkolla oli merkittävä vaikutus Ukrainan uuden rahayksikön hryvnjan luomisessa ja uudenlaisen liikepankkijärjestelmän luomisessa. Hän myös onnistui vastustamaan maata uhannutta Venäjän talouskriisiä seurannutta hyperinflaatiota vuonna 1998.

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 1999 Juštšenko valittiin melko yllättäen uudeksi pääministeriksi, kun edeltäjä Valeri Pustovoitenko jäi yhden äänen päähän parlamentin hyväksynnästä. Juštšenko valittiin tehtävään äänin 296–12.

Juštšenko pääministerikaudella Ukrainan talous koheni, vaikkakin kriitikot ovat todenneet sen johtuneen talouden yleisestä kehityksestä eikä Juštšenkon toimenpiteistä. Myöhemmin hänen hallituksensa (erityisesti silloinen varapääministeri Julija Tymošenko) ajautui erimielisyyksiin johtavien hiilikaivos- ja maakaasujohtajien kanssa. Tämä johti vuonna 2001 parlamentin hallitukselle antamaan epäluottamuslauseeseen pääasiassa kommunistien, jotka vastustivat Juštšenkon talouspolitiikkaa, ja maan oligarkkien kanssa läheisissä väleissä olevien keskustalaisten ryhmien toimesta äänin 263–69.

Juštšenkon hallituksen kaatuminen oli pettymys monille ukrainalaisille. Häntä tukevaan vetoomukseen kerättiin neljä miljoonaa nimeä, ja Kiovassa pidettiin 10 000 hengen mielenosoitus.

Meidän Ukrainamme -ryhmän johtajana ja poliittinen muotokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 Juštšenko nousi Meidän Ukrainamme (fraktsija "Naša Ukrajina", фракція "Наша Україна) -nimisen poliittisen liiton johtajaksi. Saman vuoden parlamenttivaaleissa liitto saavutti lähes puolet paikoista, vaikkakaan he eivät saaneet enemmistöä eivätkä neuvottelut muiden oppositioryhmien kanssa tuottaneet tulosta. Juštšenkoa pidettiin laajalti presidentinvastaisen opposition johtohahmona.

Pääministerikautensa lopulla Juštšenkosta kehittyi karismaattinen poliittinen hahmo, ja hän nautti erityistä suosiota läntisen ja keskisen Ukrainan ukrainankielisen väestön keskuudessa. Vuosina 2001–2004 hänen suosionsa oli erinäisissä mittauksissa suurempi kuin istuvan presidentin Leonid Kutšman.

Poliittisilta näkemyksiltään Juštšenko on enemmän länsi- kuin Venäjän-mielinen, uudistusmielinen, mutta myös maltillinen kansallismielinen ukrainalainen. Hän kannattaa talouden yksityistämistä. Toisinaan hänen vastustajansa ja myös kannattajansa ovat kritisoineet häntä epäröinnistä päätöksenteossa ja epäonnistumisista asemansa hyödyntämisessä. Puolustajat pitävät näitä merkkeinä Juštšenkon omistautumisesta ryhmätyöhön, yksimielisyyteen ja neuvotteluihin. Häntä syytetään myös kyvyttömyydestä muodostaa yhtenäinen ja voimakas joukko, jossa ei olisi sisäpiirejä. Yksi Juštšenkon läheisimmistä poliittisista liittolaisista on Julija Tymošenko, joka Kutšman hallintokaudella tuomittiin, mutta myöhemmin vapautettiin petossyytteistä kaasuyhtiöiden yksityistämistä koskien hänen toimiessaan Juštšenkon hallituksen varapääministerinä.

Vuoden 2004 presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Kutšman presidenttikauden tullessa päätökseen, Juštšenko osallistui vaaleihin itsenäisenä ehdokkaana. Hänen päävastustajansa oli Kutšman ja Venäjän voimakkaasti tukema Viktor Janukovytš. Pääministerikaudesta lähtien Juštšenko oli uudistanut poliittisia näkemyksiään, joiden pääasiallinen teema oli länteen päin suuntautuminen, muun muassa Ukraina osana Euroopan yhdentymistä, liittyminen Naton jäseneksi ja korruption kitkeminen. Juštšenkon kannattajat olivat järjestäytyneet Meidän Ukrainamme -liiton johdolla Syla Narodu (”Kansan voima”) -nimiseksi poliittiseksi liittoumaksi.

Juštšenkon kampanjointi tapahtui hyvin pitkälle katutasossa äänestäjien keskuudessa, kun hallitus oli estänyt ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun suurimmilla televisiokanavilla. Sen sijaan Janukovytš esiintyi tiuhaan tiedotusvälineissä, ja muun muassa syytti Juštšenkoa natsiksi.

Dioksiinimyrkytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalikampanja Juštšenkon ja Janukovytšin välillä oli monin paikoin hyvin likainen, eikä iskuja vyön alle säästelty puolin eikä toisin. Syyskuun alussa Juštšenko sairastui vakavasti, ja hänet lennätettiin Wieniin Rudolfinerhaus-klinikalle tutkimuksiin. Ihomuutoksia sekä veri- ja kudosnäytteitä tutkittuaan Juštšenkoa hoitanut lääkäri Michael Zimpfer totesi sairauden aiheuttajaksi dioksiinimyrkytyksen, joka todennäköisesti oli aiheutettu suun kautta.[1] Klinikan ylilääkäri Lothar Wicke kuitenkin kiisti teorian dioksiinimyrkytyksestä, ja kertoi Juštšenkon avustajien yrittäneen väkivallalla uhkailemalla saada häntä dioksiiniteorian tueksi.[2][3]

Juštšenko itse syytti myrkytyksestä hallituksen agentteja. Hän epäilee saaneensa myrkkyä aterialla ukrainalaisten korkeiden virkamiesten, muun muassa Ukrainan turvallisuuspalvelun johtajan Ihor Smeškon, kanssa. Monet asiantuntijat pitävät tätä kuitenkin epätodennäköisenä, sillä myrkytyksen oireet alkavat näkyä vasta noin 3–14 päivän kuluttua, kun tässä tapauksessa siihen olisi mennyt vain muutama tunti.

Myrkytyksen seurauksena Juštšenkon ulkonäkö muuttui, kun hänen kasvonsa turposivat ja muuttuivat rokonarpisiksi.

Vaalien kolme äänestyskierrosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 31. lokakuuta 2004 Juštšenko sai 39,87 % ja Janukovytš 39,32 % äänistä. Kun kumpikaan ei saavuttanut yli puolia äänistä, järjestettiin heidän välillään vaalien toinen kierros 21. marraskuuta. Äänioikeutetuista 75 % käytti äänioikeuttaan.

Toisella kierroksella Janukovytš sai 49,46 % ja Juštšenko 46,61 % äänistä, mikä oli täysin ristiriitainen tulos verrattuna vaaleja edeltäneisiin ovensuukyselyihin. Tarkkailijat raportoivatkin monista väärinkäytöksistä ja vilpeistä Janukovytšin hyväksi. Juštšenko tukijoineen kieltäytyi tunnustamasta vaalitulosta. Tapahtumien seurauksena monissa kaupungeissa käynnistyivät yhteensä 13 päivää kestäneet suurmielenosoitukset, suurin Kiovassa Itsenäisyyden aukiolla, jotka saivat nimen ”oranssi vallankumous” Juštšenkon tukijoiden käyttämien oranssien väristen tunnushuivien mukaan. Pitkällisten protestointien jälkeen Ukrainan korkein oikeus päätti 3. joulukuuta julistaa vaalitulokset mitättömiksi ja järjestää toisen kierroksen uusinnan 26. joulukuuta. Juštšenko uhosi voittavansa vaalit kymmenen prosenttiyksikön erolla.

Vaalien toisen kierroksen uusinta ei myöskään täyttänyt täysin Etyj:n tarkkailijoiden normeja, vaikka tarkkailijaryhmän päällikkö Bruce George pitikin vaaleja edellisiä demokraattisempia. Juštšenko voitti vaalit 54 prosentin ääniosuudella.

Ukrainan presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juštšenko astui presidentin virkaan 12. tammikuuta 2005 Kiovan aikaan kello 12.

Presidenttikautensa alkuaikana Juštšenko erotti ja nimitti lukuisia henkilöitä hallinnon eri aloilta ja tasoilta. Pääministerikseen hän nimitti toisen vallankumouksen johtohahmoista, Julija Tymošenkon. Ulkoministerin tittelin sai Oleksandr Zintšenko ja puolustusministeriksi nimitettiin Petro Porošenko.

Juštšenko ja Tymošenko eivät kyenneet toteuttamaan lupaamiaan uudistuksia parlamentin hajanaisuuden vuoksi. Tymošenkon aikomus aloittaa uudelleen yksityistämisprosessi synnytti ankaran taistelun maan johdossa. Hallituksen kannatus alkoi pudota nopeasti huhtikuun 47 %:sta, elokuussa se oli enää 31 %.[4]

Juštšenko lausui heinäkuussa 2005, ettei ole varma, kannattiko Ukrainan luopua ydinaseista.[5]

Talousvaikeuksiin haettiin helpotusta korottamalla Ukrainan läpi kulkevan Venäjän maakaasun siirtomaksuja. Vastineeksi Venäjän Gazprom ilmoitti nostavansa Ukrainalle myytävän kaasun hinnan lähemmäs maailmanmarkkinahintaa, kolminkertaiseksi.[6]

Juštšenko erotti koko Tymošenkon hallituksen 8. syyskuuta 2005. Tymošenko ilmoitti 12. syyskuuta vievänsä oman puolueen maaliskuun 2006 vaaleihin ja osallistuvansa haastajana vuoden 2009 presidentinvaaleihin. Juštšenko syytti Tymošenkoa seuraavana päivänä pääministerin asemansa väärinkäytöstä omien 8 miljardin hryvnjan velkojensa mitätöimiseksi.[7]

Syyskuun 14. päivänä 2005 entinen presidentti Leonid Kravtšuk esitti syytöksiä Juštšenkoa vastaan. Hänen mukaansa Juštšenkon vaalikampanjaa rahoitti venäläinen suurliikemies Boris Berezovski, joka on saanut poliittisen turvapaikan Englannissa. Kravtšukin mukaan Berezovski on antanut Juštšenkolle 15 miljoonaa dollaria. Ukrainan perustuslaki kieltää rahallisen avun ottamisen muista maista.[8] Kriittisimpien arvioiden mukaan Oranssi vallankumous vaihtoi ainoastaan edellisen valtaeliitin toiseen.[9]

Närää aiheutti myös Juštšenkon opiskelijapojan, 19-vuotiaan Andri Juštšenkon, ajama BMW M6 -urheiluauto ja platinainen Vertu-kännykkä. Hän omistaa Oranssin vallankumouksen tavaramerkit.[10][11]

Tymošenkon hallituksen jälkeen vuoden 2006 vaalien jälkeen entinen pääministeri Viktor Janukovytš nousi jälleen pääministeriksi elokuussa 2006.

Juštšenko ilmoitti 2. huhtikuuta 2007 televisiossa hajottaneensa maan parlamentin ja määränneensä ennenaikaiset vaalit.[12] Parlamentin hajotus haastettiin perustuslaillisessa oikeudessa, mutta Juštšenko erotti sen tuomareita valansa rikkomisesta syytettynä, joten päätöksen lainmukaisuudesta ei saatu päätöstä.[13] Vaalit järjestettiin syyskuun 2007 lopussa, jonka jälkeen Tymošenkosta tuli uudelleen pääministeri joulukuussa.

Hallitus hajosi syyskuussa 2008 Tymošenkon ja Juštšenkon riitelyyn, jonka jälkeen Juštšenko ilmoitti 8. lokakuuta 2008 hajottavansa parlamentin uusia vaaleja varten. Presidentti syytti tuolloin parlamenttia vallankaappauksen juonimisesta.[14] Päätös kuitenkin peruttiin myöhemmin. Huhtikuussa 2009 puolestaan parlamentti päätti pitää presidentinvaalit ennenaikaisesti jo saman vuoden lokakuussa[15]. Myös tämä päätös kaatui, ja vaalit järjestettiin normaalisti tammikuussa 2010.

Venäjän-Georgian elokuun 2008 viisipäiväisen sodan aikana Juštšenko tuki Georgian presidentti Mikheil Saakašvilia, jopa asetoimituksin.[16] Venäjän presidentti Medvedev syytti Juštšenkoa ”venäläisvastaisesta asenteesta”.[16] Pääministeri Tymošenkon mukaan Juštšenko yritti estää Ukrainan kaasulaskujen maksamista Venäjälle.[17]

Sekä Tymošenko että Juštšenko syyttelivät toisiaan korruptoituneiksi, maanpettureiksi ja Venäjän agenteiksi. Juštšenkon mukaan Tymošenko keskeytti markkinatalousuudistukset ja luotti valtion otteeseen taloudesta, populismiin, korruptioon ja kansanedustajien lahjontaan.[16] Somalialaisten merirosvojen MV Faina -aluksen kaappaus 25. syyskuuta 2008 aiheutti Ukrainassa poliittisen skandaalin, koska laiva kuljetti T-72-panssarivaunua Keniaan (väitetysti Etelä-Sudaniin) ja Ukrainan turvallisuuspalvelun on tiedetty myyvän aseita presidentti Juštšenkon suojeluksessa. Pääministeri Tymošenko vaati asiasta tutkimusta, minkä uskottiin liittyvän valtataisteluun Juštšenkon kanssa.[18]

Yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan Juštšenko piti lähentymistä NATO:n kanssa.[16] Juštšenkon tukena tässä oli entinen Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, joka tuki sekä Georgian että Ukrainan liittymistä NATO:on. Tosin ukrainalaisista NATO-jäsenyyttä tuki vain 30 %.[19] Loppuvuodesta 2008, hiukan ennen kautensa päättymistä, Bush oli jopa valmis ottamaan Ukrainan ja Georgian NATO:on, joka ilman jäsenyyteen valmistavaa MAP-ohjelmaa (Membership action plan).[20]

Toukokuussa 2009 Ukrainan suurlähetystö Helsingissä joutui ilkivallan kohteeksi. Iskun takana olleet antifasistit syyttivät Juštšenkoa yhteistyöstä äärioikeiston kanssa.[21]

Vuoden 2010 presidentinvaalien lähestyessä Juštšenkon kannatuslukemat olivat joulukuussa 2009 noin 5 %:ssa. Vaalikampanjassa hän kampanjoi avoimen nationalistisesti, kun vielä vuonna 2004 oli luottanut keskustalaiseen patriotismiin.[22] Juštšenkoa oli tosin jo 2002 syytetty yhteyksistä antisemitistisiin ja nationalistisiin liikkeisiin, kuten heinäkuussa 2004 Meidän Ukrainamme -parlamenttiryhmästä erotettu Oleh Tjahnybokin Vapaus-puolue.[23][24]

Venäjän ja Ukrainan suhteet painuivat Juštšenkon kauden lopulla jopa niin huonoiksi että kun Venäjän Ukrainan-lähettiläs Viktor Tšernomyrdin jäi eläkkeelle kesäkuussa 2009, Venäjän presidentti Dmitri Medvedev ilmoitti ettei hänen seuraajansa Mihail Zurabov saavu maahan ennen kuin maiden suhteet paranevat, käytännössä 2010 vaalien jälkeen, joissa Juštšenko näytti varmalta häviäjältä.[25]

Vuoden 2010 presidentinvaaleissa Juštšenko sai ensimmäisellä kierroksella vajaan kuutisen prosenttia äänistä. Toiselle kierrokselle pääsivät kilpakumppanit Viktor Janukovitš ja Julia Tymošenko. Juštšenko on syyttänyt molempia Venäjän agenteiksi.[26]

22. tammikuuta 2010 Juštšenko myönsi Ukrainan sankarin arvonimen toisen maailmansodan aikaiselle nationalistijohtaja Stepan Banderalle.[27][28] Alueiden puolue tuomitsi päätöksen, jota tehtiin Ukrainan yhtenäisyyden päivänä.[29]

Venäjän viimein lähettäessä presidentinvaalien jälkeen uuden lähettiläänsä maahan, Juštšenko hylkäsi tämän nimityksen, koska hänen mukaansa nimitysasiakirjoissa piti olla nykyisin valtionpäämiehen, eli hänen nimensä.[26]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viktor Juštšenko on naimisissa amerikanukrainalaisen Kateryna Juštšenko-Tšumatšenkon kanssa. Hän on syntynyt Chicagossa ja ollut töissä monissa Yhdysvaltain valtiollisissa laitoksissa kuten Valkoisessa Talossa, valtionvarainministeriössä ja ulkoministeriössä.

Kateryna sai Ukrainan kansalaisuuden 31. maaliskuuta vuonna 2005, hänellä on myös Yhdysvaltain kansalaisuus.

Pariskunnalla on 4 lasta, Andrej, Taras, Vitalina, Sopie, Katja. Viktor Juštšenko kuuluu Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon.

Viktor Juštšenko harrastaa perinteistä ukrainalaista kulttuuria, kuten keramiikkaa ja arkeologiaa, vuorikiipeilyä sekä mehiläistenhoitoa.

Juštšenko nauttii maalaamisesta ja antiikin sekä ukrainalaisen kansallispukujen keräilystä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lääkäri: Jushtshenkolla dioksiinimyrkytys. Turun Sanomat.
  2. Pancevski, Bojan: I received death threats, says doctor who denied that Ukrainian leader was poisoned 27.3.2005. The Telegraph. Viitattu 11.11.2012. (englanniksi)
  3. Kiewer Wahlkampf in Wien 12.12.2004 Frankfurter Allgemeine (saksaksi)
  4. Ukraine: Former Prime Minister Tymoshenko To Go It Alone, Radio Free Europe / Radio Liberty
  5. "Yushchenko doubts Ukraine was right to disown nuclear weapon", Ukraijinska Pravda 25.7.2005
  6. "Russia will triple gas prices for Ukraine", Ukraijinska Pravda 4.8.2005
  7. "YUSHCHENKO ACCUSED TYMOSHENKO OF ABUSING HER POSITION, WRITING OFF UAH 8 MILLIARD OF DEBTS", Ukraijinska Pravda 14.9.2005
  8. Businessman says Ukraine leaders asked for his help, UA-Reporter 17.9.2005
  9. "German periodical "Die Tageszeitnung" claims nothing has changed after change of power in Ukraine.", Ukraijinska Pravda 23.7.2005
  10. Orange Revolution Brands Owned by Yushchenko's Son, Moscow News
  11. Is Yushchenko Junior entitled to own the brands of Orange Revolution?, Ukraijinska Pravda 7.8.2005
  12. Presidentti Viktor Jushtshenko hajotti Ukrainan parlamentin 2.4.2007 Ilta-Sanomat
  13. http://www.eng.for-ua.com/news/2007/05/03/103007.html
  14. Ukrainassa järjestetään ennenaikaiset vaalit joulukuussa 9.10.2008 Ilta-Sanomat
  15. Kansa vaati johtajien eroa Ukrainassa 3.4.2009 Ilta-Sanomat
  16. a b c d http://www.spiegel.de/international/world/0,1518,647401,00.html
  17. http://www.jamestown.org/programs/edm/single/?tx_ttnews[tt_news]=35785&cHash=b065d670f9
  18. Looking for the Good Guys off the Somali Coast 10/06/2008. Spielgel.
  19. http://www.rferl.org/content/article/1079716.html
  20. http://www.nytimes.com/2008/12/01/world/europe/01nato.html
  21. http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ukrainan+suurl%C3%A4hetyst%C3%B6%C3%A4+t%C3%B6hrittiin+Helsingiss%C3%A4/1135246211598
  22. http://www.cdi.org/russia/Johnson/2009-229-31.cfm
  23. http://www.jamestown.org/single/?no_cache=1&tx_ttnews[tt_news]=26703
  24. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4215101.stm
  25. http://en.rian.ru/exsoviet/20091207/157145258.html
  26. a b http://www.elpais.com/articulo/internacional/Escandalo/diplomatico/Rusia/Ucrania/elpepuint/20100123elpepuint_7/Tes
  27. http://www.rosbalt.ru/2010/01/22/706218.html
  28. http://www.kyivpost.com/news/politics/detail/57813/
  29. http://www.kyivpost.com/news/politics/detail/57807/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan lippu Edeltäjä:
Leonid Kutšma
Ukrainan presidentti
20052010
Seuraaja:
Viktor Janukovytš