Ensio Laine

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ensio Laine
Ensio Laine Turun kirjamessuilla 2008.
Ensio Laine Turun kirjamessuilla 2008.
Syntymäpäivä 2. marraskuuta 1927 (ikä 84)
Syntymäpaikka Turku
Puolue Vasemmistoliitto
Entiset puolueet Suomen Kansan Demokraattinen Liitto
Demokraattinen vaihtoehto
Asema kansanedustaja (1968–1995), kaupunginvaltuutettu (1954–2000)
Vaalipiiri Turun läänin eteläinen vaalipiiri
Kotipaikka Turku

Volmar Into Ensio Laine (2. marraskuuta 1927 Turku –) on suomalainen poliitikko, joka toimi Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL), Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) ja Vasemmistoliiton kansanedustajana yhteensä 27 vuotta (1968–1995).

Raunistulan demokraattisissa nuorissa karaistunut Suomen demokraattisen nuorisoliiton (SDNL) aktiivi Laine valittiin 1954 Turun kaupunginvaltuustoon, jossa hän vietti seuraavat 46 vuotta. Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa Laine sai SKDL:n listoilla 3 277 ääntä, joilla irtosi varapaikka. Kansanedustajaksi hän nousi 24. toukokuuta 1968 Pekka Silanderin menehdyttyä Eduskuntatalon edessä. Laine kuitenkin puolusti mandaattiaan menestyksekkäästi kaikissa seuraavissa eduskuntavaaleissa, joihin osallistui. Eduskunnassa Laine tunnettiin tunnollisena ja yhteistyökykyisenä parlamentaarikkona. Laineelle myönnettiin valtiopäiväneuvoksen arvonimi 1995.

Laine liittyi Suomen kommunistiseen puolueeseen (SKP) vuonna 1946. 1960-luvulla alkaneissa kiistoissa Laine oli puolueopposition yksi johtohenkilöistä ja 1969 hänet valittiin keskeisen Tiedonantaja-yhdistyksen johtoon. Osapuolineuvotteluissa Laine oli neuvottelukykyisimpiä omiensa joukosta. SKDL:n eduskuntaryhmän jakauduttua kesällä 1986 Laine siirtyi perustetun Demokraattisen vaihtoehdon ryhmään. Laine valittiin Devan listoilta eduskuntaan vaaleissa 1987. 1980-luvun lopussa hän kuului Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) poliittiseen toimikuntaan.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Muu toiminta

Raittiusasiat olivat lähellä Laineen sydäntä jo varhain. Hän toimi Kansan raittiusliiton (KRL) puheenjohtajana 1969–1986. Laine on osallistunut myös osuus- ja ystävyysseuratoimintaan. Laine on Turun vapaa-ajattelijoiden jäsen ja sai vuonna 2008 Vapaa-ajattelijain liiton kultaisen ansiomerkin.[1]

Laine oli aktiivinen Suomi–Neuvostoliitto-Seuran (SNS) jäsen ja hän havaitsi herkästi neuvostovastaisuuksia. Helmikuussa 1985 Laine tovereineen teki eduskuntakyselyn Raid Over Moscow -tietokonepelistä, joka tulkinnan mukaan vahingoitti "naapuriystävyyttä ja lasten rauhankasvatustavoitteita".[2] Aloitteellisuus huomattiin tiedotusvälineissä ja kohun seurauksena kyseinen – "sinänsä keskinkertaiseksi" luonnehdittu – peli nousi myyntilistojen kärkeen.[3]

[muokkaa] Yksityiselämä

Ensio Laine syntyi Maariassa Kaerlanmäessä. Hän vietti nuoruutensa Turussa Raunistulan alueella. Käytyään kansakoulun Laine siirtyi sähköasentajan töihin jatkaen ammatissa vuoteen 1959. Urheilua ja erityisesti jalkapalloa aktiivisesti harrastanut Laine valittiin Työväen urheiluliiton (TUL) Varsinais-Suomen toiminnanjohtajaksi 1959. Laine avioitui 1955 Terttu Tukkisen kanssa.

[muokkaa] Lähteet

  1. Sundström, Kimmo: Liittokokous pidetty (PDF) 12.7.2008. Helsinki: Pääkaupunkiseudun ateistit. Viitattu 7.6.2009.
  2. Ensio Laineen ym. kirjallinen kysymys n:o 40 amerikkalaisten CBM-pelien maahantuonnista. Valtiopäivät 1985.
  3. Petri Saarikoski: Jyrki J.J. Kasvin haastattelu: Mikrosukupolven kansanedustaja. Wider Screen 2–3/2003. linkki

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut