Veikko J. Rytkösen vanhemmat olivat kirvesmies Juho Petter Rytkönen ja Lyydi Kumpulainen. Kansakoulun käytyään hän teki vuodesta 1937 lähtien maa- ja metsätaloustöitä kotiseudullaan. Vuonna 1952 Rytkönen suoritti Sirola-opiston kurssin.[1] Älykkäänä ja hyvänä puhujana tunnettu Rytkönen nousi nopeasti kansandemokraattisessa liikkeessä ja 1958 hänet valittiin kansanedustajaksi.[2]SKP:n keskuskomiteaan Rytkönen kuului vuosina 1969–1970.[3]
Rytkönen istui kansanedustajana yhtäjaksoisesti vuoteen 1975 saakka ja nousi eduskuntaan jälleen helmikuussa 1978 Aarne Pulkkisen kuoltua. Presidentin valitsijamies hän oli vuosien 1962 ja 1968 presidentinvaaleissa. Rytkönen oli myös Iisalmen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja sekä Iisalmen maalaiskunnan kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Lisäksi hän vaikutti muun muassa Osuusliike Ylä-Savon hallintoneuvostossa sekä Pienviljelijäin liiton piiritoimikunnassa.[1]
Lupsakkaaksi ja yhteistyökykyiseksi kuvailtu Rytkönen tunnettiin myös reippaasta alkoholinkäytöstään.[4][5]Lasse Lehtisen kirjan Minä ja Kekkonen mukaan hän toimi rahapulan vuoksi Suojelupoliisin tiedonantajana SKP:n sisällä. Lehtinen väittää KGB:n päässeen asiasta selville ja kuulustelleen Rytköstä vuonna 1972 Moskovassa eduskunnan parlamenttivaltuuskunnan palatessa Pohjois-Koreasta.[2] Vuonna 1982 lehdistö irvaili Rytkösen ahtaasta asunnosta, kun hän oli ilmoittanut kotiosoitteekseen postilokeron saadakseen kahden asuinpaikan kuluihin myönnettävää päivärahaa.[6]
Veikko J. Rytkösen ensimmäinen puoliso oli Martta Kärkkäinen vuosina 1948–1978. Heillä oli kolme poikaa. Avioeron jälkeen Rytkönen meni naimisiin konttoristi Raili Vikmanin kanssa 1979.[1]
↑Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 461–464. Väitöskirja. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37278-5-8.
↑Kumpulainen, Sami: ’’Lehtemme on puolueeton, eikä harrasta politiikkaa’’ : Suomalaisten puolueiden ja niiden poliitikkojen käsittely Uusi Maailma -lehdessä 1963–1979, s. 125–126. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (PDF).
↑Uimonen, Risto: Median mahti : kuinka journalistit käyttävät valtaa ja pakottavat maan mahtavia eroamaan, s. 161. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-03569-4-4.
