Heikki Järvenpää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikki Mikael Järvenpää (s. 11. joulukuuta 1948 Lappeenranta) on suomalainen yritysjohtaja ja kokoomuslainen poliitikko. Hän toimi kansanedustajana Kymen läänin vaalipiiristä vuosina 1979–1991 ja 1998–1999.[1]

Järvenpää valmistui ylioppilaaksi vuonna 1967 ja valtiotieteiden maisteriksi 1975. Hän työskenteli Oy Kaukas Ab:n hallinnollisen johtajan assistenttina Lappeenrannassa 1977–1978 ja tiedotuspäällikkönä 1978–1986, minkä jälkeen hän oli apulaisjohtaja Kymmene Oy:ssä 1986–1991. Järvenpää toimi vuodesta 1992 johtajana UPM-Kymmene Oyj:ssä.[1]

Eduskuntaan Järvenpää valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1979 vaaleissa, ja hän jatkoi kansanedustajana kunnes putosi vuoden 1991 vaaleissa. Hän toimi kansanedustajana uudelleen vuosina 1998–1999 Kari Häkämiehen siirryttyä Kuopion kaupunginjohtajaksi.[1][2] Järvenpää on toiminut Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa vuosina 1976–1992[1] sekä vuodesta 2005 eteenpäin, ja ollut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1985 ja 1987–1992[1] sekä vuodesta 2005 eteenpäin. Hän on Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja.[3]

Vuonna 2000 Järvenpää perusti International Youth Foundation -verkostoon kuuluvan Suomen Lasten ja Nuorten Säätiön, jonka toiminnanjohtajana hän toimi vuosina 2000–2004.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Heikki Järvenpää Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Häkämies suostuu Kuopion johtoon Verkkouutiset.fi. 9.3.1998. Viitattu 30.3.2016.
  3. Piirihallits Kaakkois-Suomen Kokoomus. Viitattu 30.3.2016.