Heikki Kokko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansanedustaja Heikki Kokkoa. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu täsmennyssivulla.

Heikki Sakarias Kokko (6. heinäkuuta 1926 Lappee3. marraskuuta 2013 Lappeenranta) oli suomalainen poliitikko ja kansanedustaja. Hänen puolueensa oli Suomen Keskusta.[1]

Kokko toimi kahden vaalikauden ajan Kymen läänin vaalipiirin kansanedustajana vuosina 1983–1991. Hän ei enää asettunut ehdolle vuoden 1991 eduskuntavaaleihin. Kokko oli varsinaisena jäsenenä kahdessa eduskunnan valiokunnassa, puolustusasiainvaliokunnassa ja laki- ja talousvaliokunnassa, ja toisella kansanedustajakaudellaan hän toimi jälkimmäisen puheenjohtajana.[1][2]

Poliittisella urallaan Kokko toimi myös presidentin valitsijamiehenä vuoden 1982 presidentinvaalissa sekä Lappeen ja Lappeenrannan kunnallispolitiikassa. Vuosina 1978–1982 hän oli Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja.[1]

Kokko syntyi maanviljelijäperheeseen ja oli itsekin varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Hän toimi vuosina 1982–1991 MTK:n johtokunnan jäsenenä. Hänen muihin politiikan ulkopuolisiin luottamustehtäviinsä kuuluivat muun muassa Eläkeliiton hallituksen jäsenyys ja varapuheenjohtajuus sekä Kirkkohallituksen jäsenyys. Kokko sai vuonna 1981 kunnallisneuvoksen arvonimen.[1]

Kokko oli kahdesti naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Heikki Kokko Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 12.2.2011.
  2. Suuret jylläävät Kymen läänissä. Helsingin Sanomat, 9.3.1991.