Kleitofon (dialogi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kleitofon
eli Kehotus
Κλειτοφῶν
ἢ Προτρεπτικός
Dialogin alku ensimmäisessä painetussa laitoksessa (editio princeps) vuodelta 1513.
Dialogin alku ensimmäisessä painetussa laitoksessa (editio princeps) vuodelta 1513.
Alkuperäisteos
Kirjailija Platon
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre filosofia
Julkaistu 390-luvun loppu
Aitous mahdollisesti epäperäinen
Tetralogia VIII tetralogia
Numerointi 406a–410e
Suomennos
Niteessä Teokset VII
Suomentaja A. M. Anttila
Kustantaja Otava
Julkaistu 1999
ISBN 951-1-15898-8
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kleitofon (muinaiskreikaksi Κλειτοφῶν; lat. Clitophon) on Platonin nimiin laitettu dialogi. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Kehotus (Προτρεπτικός, Protreptikos).[1] Dialogissa Sokrates ja Kleitofon keskustelevat Sokrateen tavasta filosofoida. Monet tutkijat pitävät dialogia epäperäisenä.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dialogi on ajoitettu 390-luvulle. Se luettiin Platonin teosten joukkoon antiikin aikana. Nykyään sen aitous on yleisesti kyseenalaistettu. Holger Thesleffin mukaan dialogin kirjoittaja saattaa olla joku Platonia lähellä ollut sokraatikko, ja teos on saattanut säilyä tämän teosten korpuksessa siksi, että Platon on ollut samaa mieltä kirjoittajan kanssa.[3]

Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu VIII tetralogiaan yhdessä dialogien Valtio, Timaios ja Kritias kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin eettisten teosten joukkoon.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dialogissa keskustelevat Sokrates sekä Kleitofon, Aristonymoksen poika. Keskustelu alkaa tilanteesta, jossa Kleitofon on keskustellut Lysiaan kanssa ja todennut Sokrateen opetukset virheellisiksi. Sen sijaan Kleitofon ylistää Thrasymakhoksen opetuksia. Kleitofon valittaa, että Sokrateen puheet ovat vain kehottavia; ne synnyttävät halun oikeudenmukaisuuteen ja hyveeseen, mutta eivät kerro, miten tullaan oikeudenmukaisiksi tai mitä oikeudenmukaisuus on. Näin dialogi asettaa Sokrateen filosofoimisen tyylin Kleitofonin odotuksia vastaan ja tuo samalla esille Sokrateen itsekin mainostaman tietämättömyyden. Sokrates ei kumoa Kleitofonin syytteitä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Diogenes Laertios (DL): Merkittävien filosofien elämät ja opit III.58–60.
  2. Thesleff, Holger: "Esittelyjä ja selityksiä". Teoksessa Platon 1999, s. 359–360.
  3. a b Thesleff, Holger: Platonin arvoitus, s. 241–242. Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta yhteistyössä tekijän kanssa suomentanut Pinja Riikonen. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 978-952-495-200-2.
  4. Platon: Kleitofon 406a–410e.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Platon: Kleitofon. Teoksessa Teokset VII. Toinen painos. Suom. A. M. Anttila. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15898-8.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Plato: Clitopho. Teoksessa Burnet, J. (toim.): Opera. Volume IV: Clitopho, Respublica, Timaeus, Critias. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145448. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Plato: Cleitophon. Teoksessa Plato's Works. Volume IX: Timaeus. Critias. Cleitophon. Menexenus. Epistles. Loeb Classical Library. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99257-1. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]