Kritias (dialogi)
| Platonin teokset | |
| I tetralogia | |
| II tetralogia | |
| III tetralogia | |
| IV tetralogia | |
| V tetralogia | |
| VI tetralogia | |
| VII tetralogia | |
| VIII tetralogia - Kleitofon - Valtio - Timaios - Kritias |
|
| IX tetralogia | |
| Epäperäiset | |
Kritias (lat. Critias) on yksi Platonin dialogeista. Sen toinen nimi Thrasylloksen ryhmittelyssä on Atlantiksen tarina. Nimensä mukaisesti se kertoo tarinan Atlantiksesta. Kritias kertoo dialogissa, että 9000 vuotta aiemmin Ateena oli ollut ihannevaltio, joka oli hyvinjärjestäytyneen yhteiskuntansa ansiosta kyennyt voittamaan mahtavan Atlantiksen valtion. Atlantis oli saari tai niemimaa, joka oli "vahvempi kuin Aasia ja Afrikka" ja sijaitsi lähellä Gibraltarin salmea.
Kritias seuraa ajallisesti Platonin Timaiosta, joka oli samojen henkilöiden dialogi: kummassakin esiintyvät Sokrates, Timaios Lokrilainen, Hermokrates ja Kritias. Näistä kaikki ovat historiallisia henkilöitä, paitsi Timaioksen olemassaolosta ei ole dialogien ulkopuolisia todisteita. Kritias muodostaa trilogian yhdessä Timaioksen ja Hermokrateen kanssa,[1] joskin viimeksi mainittu on kuitenkin vain hypoteettinen dialogi, jota ei todennäköisesti koskaan kirjoitettukaan. Näin Kritias jäi keskeneräiseksi.
Sisällysluettelo |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Eberz, J.: Die Bestimmung der von Platon entworfenen Trilogie Timaios, Kritias, Hermokrates. Philologus, 1910, 69. vsk, s. 40-50.
Kirjallisuutta [muokkaa]
Suomennos [muokkaa]
- Platon: Kritias. Teoksessa Teokset 5. Suomennos A. M. Anttila. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15896-1.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia [muokkaa]
- Plato: Critias. Teoksessa Burnet, J. (toim.): Opera. Volume IV: Clitopho, Respublica, Timaeus, Critias. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145448. Teoksen verkkoversio. Kreikankielinen alkuteksti.
- Plato: Critias. Teoksessa Plato's Works. Volume IX: Timaeus. Critias. Cleitophon. Menexenus. Epistles. Loeb Classical Library. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99257-1. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Plato: Critias. MIT Classics (englanniksi)
- Plato: Critias. Project Gutenberg (englanniksi)