Perisynti
Wikipedia
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tarkenna korjauspyyntöä tai poista tarpeeton korjauspyyntö |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Perisynti on kristinuskoon liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen olotilaa syntiinlankeemuksen jälkeen, erossa Jumalasta. Termi ei sinällään esiinny Raamatussa, mutta perisyntioppi pohjautuu pitkälti Paavalin kirjeisiin roomalaisille ja efesolaisille sekä Psalmeihin. Tärkeimpänä raamatullisena lähtökohtana perisyntiopille pidetään Roomalaiskirjeen 5. luvun jaetta 12.[1]
Raamatun alkukertomusten mukaan Aatami ja Eeva lankesivat Paratiisissa syntiin rikkomalla Jumalan käskyä vastaan, ja rangaistuksena heidän päälleen lankesi kuolema.[2] Kristityt tulkitsevat kuoleman tarkoittavan tässä yhteydessä ihmisen Jumala-yhteyden katkeamista ja hänen joutumistaan syntiseen tilaan. Tämä perisynti saa ihmisen tekemään tekosyntejä. Perisyntiopin mukaan tekosynnit ovat siis seurausta Jumalan ja ihmisen välirikosta, eivät syy siihen.
Perisynnin olemuksesta on kiistelty koko kirkkohistorian ajan. Monet alkukirkon ajattelijat, kuten Origenes ja Pelagius, hylkäsivät perisyntiopin Jumalan rakkauden dogmin vastaisena. Sen sijaan Augustinus kannatti perisyntioppia, ja protestanttikirkkojen perisyntidogmi on alun perin häneltä peräisin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Protestanttisia käsityksiä
Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin). Luterilaisessa teologiassa katsotaan, että perisynnistä ei ole mahdollista vapautua omin teoin, vaan ainoastaan uskomalla Kristuksen sovitustyö ristillä ja omistamalla siitä seuraava syntien anteeksiantamus. Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta.[3]
Kalvinistisen perisyntikäsityksen mukaan jokainen ihminen on automaattisesti Jumalan vihollinen, ja perisynnin ansiosta Jumala vihaa koko ihmiskuntaa, paitsi niitä, jotka hän on kaikkivaltiudessaan predestinoinut pelastukseen. Kalvinismiin kuuluu lisäksi partikularismi: eli perisynti on anteeksiantamaton kaikkien muiden kuin pelastukseen predestinoitujen osalta, eikä Kristuksen sovitustyö koske heitä.
[muokkaa] Katolinen käsitys
Katolisuus kuitenkin hylkäsi augustinolaisen perisyntikäsitteen. Pelagiuksen ja myöhemmin semipelagiolaisuuden vaikutuksesta perisynti ei ole katolisuudessa varsinainen synti, vaan sieluntila, joka poistuttuaankin saa ihmisen tekemään syntiä. Synti on katolisuudessa aina Jumalan tahdon vastainen teko, ei tila. Jeesuksen eettiset periaatteet ilmaisevat Jumalan tahtoa. Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja luontoon sekä kultaista sääntöä. Niinpä syntiä voidaan pitää kirkkoisä Augustinuksen tavoin rakkaudettomuutena Jumalaa, lähimmäistä ja luontoa kohtaan. Rakkaudettomuus omaa itseä kohtaan on sairaus, ei syntiä. Kohtuuton itsekkyys on syntinä itserakkautta muiden kustannuksella rikkoen lähimmäisenrakkauden käskyä.
Katolisessa teologiassa kaste antaa anteeksi perisynnin ja hoitaa ihmistä.
[muokkaa] Ortodoksinen käsitys
Ortodoksinen kirkko ja muu itäinen kristikunta ymmärtää perisynnin ihmiskunnan langenneena olotilana, joka on Aadamin lankeemuksen seurausta. Aadamin syyllisyyden ei kuitenkaan katsota perityvän hänen jälkeläisilleen. Ihmisen katsotaan olevan luonnoltaan osittain turmeltunut mutta periaatteessa vapaa valitsemaan pahan ja hyvän välillä. [4]
[muokkaa] Perisyntikäsitteen kritiikki
Perisyntiä pidetään äärimmäisen ongelmallisena käsitteenä, ja sen on väitetty olevan ristiriidassa sekä Jumalan rakkauden että Jumalan kaikkivaltiuden kanssa. Jos Jumala on universaali Rakkaus ja me olemme Hänen lapsiaan ja pienoisevankeliumin (Joh. 3:16) mukaisesti hän haluaa, ettei yksikään huku, miksi hän ei käytä suvereenia kaikkivaltiuttaan ja poista perisyntiä?. Tällä argumentilla Jumala ei voi olla universaali rakkaus, tai hän ei ole suvereeni. Kalvinistien mukaan Jumalan suvereniteetti on voimakkaampi dogmi kuin Jumalan rakkaus, ja Jumala on Rakkaus vain valituilleen; muille hän on Pyhä Viha, eli Jumalan rakkaus ei ole universaalia.
Paljon pahempi ristiriita kuitenkin havaittiin skolastikkojen toimesta jo 1100-luvulla. Se liittyy synnin olemukseen. Synti on määritelmällisesti sellainen teko, joka rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, ja synti on sieluun liittyvä attribuutti. Kristillisen dogmin mukaan me perimme ruumiimme vanhemmiltamme, mutta emme sieluamme. Sielumme tulee joko suoraan Jumalan luota ja on ollut olemassa jo ennen maailmankaikkeuden luomista (supralapsarianismi) tai se luodaan hedelmöityksen yhteydessä (infralapsarianismi), mutta emme peri sitä vanhemmiltamme. Koska perimme vanhemmiltamme vain ruumiimme ja perimme heiltä perisynnin, tällöin perisynnin tulee olla ruumiillinen tila ja ruumiiseen liittyvä ominaisuus; tai, jos perisynti liittyy sieluun, tällöin Jumalan tulee olla perisynnin lähde. Lutherin vasta-argumentti oli älkää te kuunnelko ihmisviisautta, vaan Raamatun pyhää sanaa. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä argumentum ad auctoritatem yhdistettynä argumentum ad ignorantiamiin. Hyperkalvinismi on ratkaissut tämän ongelman sillä, että Jumala on kaiken synnin ja pahuuden lähde, ja perisynti on Jumalasta lähtöisin. Tämä käsitys käy selkeästi ilmi myös ylläesitetystä luterilaisen kirkon Yksimielisyyden ohjeen perisyntiä koskevasta kohdasta 4.
Kolmas ongelma on juridinen. Mooseksen laki sekä Hesekiel sanovat selkeästi, ettei lapsia voida rangaista heidän isiensä teoista. Jos perisynti oli Aatamin ja Eevan teosta aiheutuva seuraus, niin miksi heidän jälkeläisiään rangaistaan teosta, jonka heidän esivanhempansa tekivät? Kalvinistinen vastaus on, ettei meillä ole lupaa kyseenalaistaa Jumalan oikeuskäsitystä, jota emme edes tunne. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä argumentum ad ignorantiam yhdistettynä argumentum ad baculumiin
Neljäs ongelma liittyy fundamentalismiin itseensä. Ne, jotka ottavat syntiinlankeemuskertomuksen kirjallisena kuvauksena eivätkä vain symbolisena, joutuvat vaikeuksiin yrittäessään selittää sellaista Jumalaa, joka ensin virittää ansan ensimmäisille pahaa-aavistamattomille ihmisille, ja sen jälkeen rankaisee heitä siitä, että he lankeavat tähän ansaan. Tällainen Jumala on hyvin ilkeä, arvaamaton, mielivaltainen ja paha, eikä sovi lainkaan kristinuskon dogmeihin. Samaan hengenvetoon joudutaan vaikeuksiin yritettäessä mieltää tätä varsin oikukasta vanhatestamentillista Jumalaa "kävelemässä Paratiisin puutarhassa lämpimänä kesäpäivänä (1 Moos. 3:8) sekä selitettäessä puhuvia käärmeitä ja maagisia hedelmiä.
[muokkaa] Lähteet
- Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat (verkkoversio) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 30.12.2008.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.
