Michelangelo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michelangelo
Michelangelo BuonarrotiJacopino del Conten maalaus (n. 1535)
Michelangelo Buonarroti
Jacopino del Conten maalaus (n. 1535)
Syntynyt 6. maaliskuuta 1475
Caprese, Firenzen tasavalta
Kuollut 18. helmikuuta 1564 (88 vuotta)
Rooma
Kansallisuus Italia
Ala kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti, runoilija
Taidesuuntaus renessanssin taide, manierismi
Kuuluisimpia töitä Pietà, Daavid, Sikstuksen kappelin freskot
Signeeraus Michelangelo Signature2.svg

Michelangelo di Lodovico Buonarroti Simoni (6. maaliskuuta 1475 Caprese18. helmikuuta 1564 Rooma) oli italialainen renessanssitaiteen yleisnerokuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä Italian täysrenessanssin suurena nerona Leonardo da Vincin ja Rafaelin ohella.[1] Michelangelo vaikutti myös taiteilijan yhteiskunnallisen aseman nousuun.[1]

Michelangelon huomattavimpia töitä ovat muun muassa Sikstuksen kappelin freskot ja Pietà-veistos Vatikaanissa, sekä Medicien hautakappeli ja Daavid-patsas Firenzessä. Pietarinkirkon keskeisimmät osat ja kupoli ovat hänen suunnittelemiaan.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daavid (1501–1504) on yksi Michelangelon kuuluisimpia töitä. Ilman jalustaakin yli viisimetrisessä[2] marmoriveistoksessaan Michelangelo murtaa sovinnaisuuden kahleet kuvaamalla Daavidin ilman suojavarustusta alastomana urheilullisena nuorukaisena, vain linko olallaan. Patsas sijoitettiin Firenzen Palazzo Vecchion eteen, mistä se siirrettiin vuonna 1873 Galleria dell'Accademiaan ja korvattiin vuonna 1910 jäljennöksellä.[3]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelon isä Lodovico kuului vanhaan firenzeläiseen kauppiassukuun.[4] Suku oli ylpeä mutta jo köyhtynyt: Lodovicon omaisuuteen kuului enää yhdessä veljensä kanssa peritty talo Firenzessä sekä maatila. Lodovico sai vuonna 1474 Chiusin ja Capresen kaupunginjohtajan määräaikaisen viran kuudeksi kuukaudeksi ja lähti raskaana olevan vaimonsa ja poikansa kanssa muuttomatkalle nykyisen Itä-Toscanan alueella sijaitsevaan Capresen kylään. Siellä he asettuivat Lodovicon uuteen virka-asuntoon. Michelangelo syntyi Capresessa 6. maaliskuuta 1475. Alueen vuorilta alkaa niin Firenzeen virtaava Arnojoki kuin Roomaan virtaava Tiberkin; näissä kahdessa kaupungissa Michelangelo loi myöhemmin suurimman osan taiteestaan. Pian Michelangelon syntymän jälkeen Lodovicon virkakausi päättyi ja perhe palasi Firenzeen. Siellä perheeseen syntyi vielä kolme poikaa.[5]

Michelangelon äidillä oli heikko terveys, joten poika annettiin hoidettavaksi Settignanon kylään louhoksella työskennelleen kivenhakkaajan perheeseen. Äiti kuoli kun Michelangelo oli kuusivuotias. Poika asui kymmenvuotiaaksi saakka suurimman osan ajastaan ottovanhempiensa luona ja oppi samalla käsittelemään kivenhakkaajan työkaluja.[6]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelo pääsi kouluun vasta kymmenvuotiaana ja oppi siellä lukemaan ja kirjoittamaan italiaa. Hän oli innokas piirtäjä ja vietti aikaansa taiteilijaopiskelijoiden seurassa mieluummin kuin koulussa. Lopulta hän päätti ryhtyä itsekin taiteilijan uralle ja jätti koulun kesken.[7] Buonarrotien suvussa ei ollut ollut taiteilijoita ennen Michelangeloa.[8] Isä ei ymmärtänyt taidetta eikä hyväksynyt poikansa uravalintaa, mutta ei onnistunut kääntämään poikansa päätä ja antoi lopulta periksi. Vuonna 1488 Michelangelo pääsi 13-vuotiaana maalari Domenico Ghirlandaion oppipojaksi.[9] Kolmen vuoden oppisopimus katkesi vuoden jälkeen, mutta Michelangelon lahjakkuus oli jo alkanut näkyä hänen töissään, jotka jättivät mestarin työt varjoonsa. Ghirlandaiolta Michelangelo oppi paitsi piirtämistä, myös freskomaalauksen perusteet.[10] Michelangelo piirsi oppipoika-aikoinaan tutkielmia etenkin Giotton ja Masaccion freskoista.[1][11] Hän ihaili myös kuvanveistäjä Donatelloa.[12]

Ghirlandaion suosituksesta Michelangelo pääsi Firenzen kaupunkiruhtinaan ja taiteentukijan Lorenzo de’ Medicin suojatiksi ja pääsi asumaan Medicien palatsiin. Lorenzo antoi hänelle kuukausirahan ja täyden ylläpidon.[13] Medicien hovissa kaupungin lupaava nuori taiteilijapolvi pääsi Bertoldo di Giovannin johdolla tutustumaan kuvanveistoon, Italian tunnetuimpiin oppineisiin ja Firenzen taiteellisen perintöön. Michelangelo loi vuosien 1489–1492 välillä myös ensimmäiset veistoksensa, marmorireliefit Madonna della Scala ja Kentaurien taistelu.[14]

Michelangelon nenä murtui hänen opiskeluaikanaan Lorenzon hovissa, mikä näkyy selkeästi hänen jokaisessa omakuvassaan.[15] Teräväkielinen Michelangelo suututti taideopiskelija Pietro Torrigianon, joka iski nyrkillään Michelangeloa nenään.[16]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lorenzo de’ Medici kuoli vuonna 1492 ja hänen poikansa Piero karkotettiin Firenzestä 1494. Medicien jouduttua epäsuosioon Firenzestä tuli Michelangelollekin vaarallinen paikka, ja kun samalla sen kulttuuri-ilmapiiri muuttui ahtaammaksi, hän muutti vuonna 1494 jo ennen Pieron karkotusta Bolognaan vuodeksi. Siellä hän asui kuvataiteesta kiinnostuneen aatelisen Gianfrancesco Aldovrandin talossa puolen vuoden ajan. Aldovrandin kautta hän sai ensimmäisen julkisen tilaustyönsä, pienoisveistoskoristelun Pyhän Dominicuksen haudalle.[17]

Michelangelon varhainen marmoriveistos Pietá vuodelta 1499. Jeesus on laskettu ristiltä ja hän lepää kuolleena äitinsä sylissä. Michelangelo kuvasi Marian nuorempana kuin hänet yleensä kuvattiin. Veistosta pidetään mestariteoksena niin sen sommittelun kuin yksityiskohtiensakin taidokkuuden ansiosta. Pietà on Michelangelon ainoa signeerattu työ.[18]

Michelangelo muutti väliaikaisesti Roomaan ensimmäisen kerran vuonna 1496. Siellä hän veisti ensimmäiset merkittävät teoksensa, viininjumalaveistoksen Bacchus (1496–1497) ja Mariaa sekä Jeesusta kuvaavan veistoksen Pietà (1499). Ranskan kardinaalin omaan hautakappeliinsa tilaama Pietà nosti Michelangelon maineeseen.[19]

Pyhä perhe ja Johannes Kastaja, 1504–1505, on Michelangelon ainoa tunnettu paneelimaalaus. Teos esittää Jeesusta, Mariaa ja Joosefia pyramidimaisessa sommitelmassa, plastisesti maalattuina kuin veistokset. Heidän takanaan on nuori Johannes Kastaja. Taustalla on alastomia mieshahmoja, joiden merkitys ei ole selvä.[20]

Michelangelo palasi vuonna 1501 Firenzeen, missä taide-elämä oli jälleen alkanut kukoistaa. Hän sai paljon julkisia tilauksia, joista kuuluisin oli kankurien killalle tehty Daavid-veistos. Hän teki myös sopimuksen 15 veistoksen tekemisestä Sienan tuomiokirkkoon ja 12 apostolin patsaan tekemisestä Firenzen tuomiokirkkoon, mutta kumpikin projekti jäi kesken. Hänen yksityisistä tilauksistaan tunnetaan muun muassa kaksi Neitsyt Mariaa esittävää pyöreää reliefiä eli tondoa (1502–1503), Agnolo Donille tekemänsä paneelimaalaus Pyhä perhe (1504–1505), Johannes Kastaja (1504–1506) ja Bruggen Neitsyt Maria (1498–1501). Michelangelon töissä herätti paljon huomiota paitsi niiden tekninen täydellisyys, myös niissä käytetyt epäsovinnaiset kuvalliset ratkaisut.[21]

Vuonna 1503 Michelangelo sai tilaisuuden työskennellä yhdessä ajan toisen taiteilijaneron Leonardo da Vincin kanssa. Firenzen johto tilasi kummaltakin taiteilijalta sota-aiheisen maalauksen Palazzo Vecchion suureen saliin. Kumpikaan työ ei kuitenkaan toteutunut, ja vaikka alkuperäiset luonnokset ovatkin kadonneet, niistä on säilynyt paljon jäljennöksiä. Michelangelon luonnos esitti Arnojoessa peseytyneitä sotilaita, jotka saavat pikaisen hälytyksen taisteluun.[22]

Vuonna 1505 paavi Julius II kutsui Michelangelon Roomaan ja tilasi tältä hautamuistomerkin. Hanke kuitenkin keskeytyi toistuvasti seuraavien paavien omien töiden vuoksi, ja muistomerkki valmistui vasta vuonna 1545 Michelangelon tehtyä sitä yli 40 vuoden ajan.[23] Veistosten Kuoleva orja ja Kapinoiva orja oli määrä sisältyä hautamuistomerkkiin, johon oli suunniteltu 40 figuuria. Vuonna 1508 aloitetusta työstä valmistui orjahahmojen lisäksi Mooses, joka on sijoitettu San Pietro in Vincoliin Roomaan.[1] Julius menetti nopeasti kiinnostuksensa hautamuistomerkkiin ja alkoi samalla suhtautua torjuvasti Michelangeloon. Tästä tuohtuneena Michelangelo lähti välittömästi Firenzeen. Julius vaati häntä palaamaan Roomaan, ja viestien uhkaava sävy huolestutti jopa Firenzen gonfalonierea Piero Soderinia, joka ei halunnut joutua sotaan paavin kanssa. Soderinin kehotuksesta Michelangelo palasi vuoden 1506 lopulla Rooman, missä paavi armahti hankalaksi luonteeksi tuntemansa taiteilijan. Michelangelo sai pian tehtäväkseen Juliuksen yli kolmimetrisen pronssiveistoksen: hän sai veistoksen valmiiksi vuonna 1508, mutta se tuhoutui jo kolme vuotta myöhemmin.[24]

Aatamin luominen 1511, osa Sikstuksen kappelin kattofreskoa. Michelangelo kuvasi Jumalan poikkeuksellisesti vaaka-asennossa; myös Jumalan ja Aatamin sormenpäiden kosketus oli uusi ajatus, jonka ansiosta maalauksesta on tullut yksi tunnetuimmista luomisaiheen kuvauksista.[25]

Vuonna 1508 Julius II antoi Michelangelolle tehtäväksi Vatikaanin Sikstuksen kappelin freskojen maalaamisen, vaikka Michelangelo pitikin itseään tuolloin ensisijaisesti kuvanveistäjänä. Michelangelo laajensi paavin alkuperäistä suunnitelmaa. Hän teki mittavan, raskaan työn kokonaan itse ja kirjoitti veljelleen vuonna 1509: ”Minä elän täällä murheiden painamana ruumiillisesti ponnistellen, ilman ainuttakaan ystävää – tosin en heitä kaipaakaan – eikä minulla ole aikaa edes syödä.” Hän sai työnsä valmiiksi vuonna 1512. Freskoihin kuuluu monta Michelangelon kuuluisinta ja vallankumouksellisinta maalausta, kuten Aatamin luominen sekä Auringon ja Kuun luominen.[26] Freskot keräsivät seuraavien vuosisatojen aikana likaa pintaansa, ja ne entisöitiin alkuperäiseen väriloistoonsa 1990–1994.[27]

Vuonna 1516 medicisukuinen paavi Leo X tilasi Michelangelolta julkisivun San Lorenzon kirkkoon Firenzeen. Paavi perui projektin kolme vuotta myöhemmin Michelangelon tyrmistykseksi, mutta taiteilija sai pian tehtäväkseen Medicien hautakappelin ja Biblioteca Laurenziana -kirjaston. Kirjastosta tunnetaan etenkin sen eteishallin portaikko, sekä manierismia enteilleet sisäseinät.[28] Myös Medicien hautakappeli San Lorenzon kirkossa jäi keskeneräiseksi. Kokonaisuudesta valmistuivat Giuliano ja Lorenzo de’ Medicin hautamonumentit sekä niiden yötä, päivää, aamua ja iltaa kuvaavat allegoriset hahmot.[1] Michelangelon ainoa nykyisin tunnettu muotokuva on tuolta ajalta (n. 1532) hänen firenzeläisestä lapsuudenystävästään Andrea Quaratesista.[29]

Leonardo kuoli vuonna 1519 ja Rafael vuonna 1520 jättäen Michelangelon ainoana jäljelle renessanssin ajan kolmesta suuresta taiteilijanerosta.[30]

Viimeinen tuomio Sikstuksen kappelissa, 1535–1541. Maalauksessa on yli 390 figuuria, joiden alastomuutta kirkko ei suvainnut.[31]

Michelangelo muutti vuonna 1534 Roomaan, missä hän eli elämänsä viimeiset 30 vuotta tekemällä töitä useille paaveille. Vuonna 1535 Michelangelon vanha ihailija Paavali III nimitti Michelangelon ”Vatikaanin ylimmäksi arkkitehdiksi, kuvanveistäjäksi ja taidemaalariksi”. Seuraavana vuonna Michelangelo aloitti Viimeisen tuomion freskon maalaamisen Sikstuksen kappeliin: teos paljastettiin vuonna 1541. Trenton kirkolliskokous määräsi Michelangelon kuoltua hahmojen alastomuuden osin peitettäväksi.[32]

Michelangelon suunnittelema Pietarinkirkon kupoli.

Michelangelo keskittyi 1540-luvulla arkkitehtuuriin. Hän suunnitteli muun muassa Capitolium-kukkulan aukion Piazza del Campidoglion uuteen uskoon, ja hänet nimitettiin vuonna 1547 Pietarinkirkon rakennusmestariksi. Kirkkoa oli siihen mennessä rakennettu jo neljä vuosikymmentä, ja Michelangelo purki joitain aikaisemmin rakennettuja osia ja keskittyi erityisesti suunnittelemaan kirkolle suuren kupolin. Kupoli valmistui vasta 26 vuotta Michelangelon kuoleman jälkeen.[33]

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelo kirjoitti runoja koko elämänsä ajan. Hän ei pitänyt itseään varsinaisena runoilijana eikä antanut runojaan koskaan painettavaksi; ne järjesteltiin ja julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hän kirjoitteli runojaan käteensä sattuviin paperinpalasiin ja jätti usein runonsa kesken tai heitti ne pois. Osan runoistaan hän kirjoitti itselleen, osan ihailemilleen ystäville, naisille ja miehille. Viimeisinä vuosinaan hän kuvasi runoissaan myös yksinpuheluaan Jumalan kanssa.[34] Hänen muutakin myöhäistuotantoaan sävyttävä pessimismi on läsnä hänen runoissaankin.[1]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisinä vuosinaan Michelangelo palasi tekemään veistoksia: näistä tunnetuimpia ovat kaksi keskeneräistä ja osittain taiteilijan itsensä tuhoamaa pietà-aiheista.[35] Michelangelo kuoli Roomassa 18. helmikuuta 1564 lyhyen sairauden jälkeen.[36] Hänet haudattiin toiveensa mukaisesti Firenzeen, Basilica di Santa Croceen.[35]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelon elämäntapa oli askeettinen: työprojektien aikana hän söi vähän ja myös nukkui vähän, usein vaatteet päällään. Hän valitti myös kärsivänsä kivuista nukkuessaan. Luonteeltaan hän oli äkkipikainen mutta toisaalta ujo ja epäluuloinen. Ystävilleen hän oli kuitenkin ystävällinen ja antelias.[37] Hän antoi suurimman osan suuresta omaisuudestaan sukulaisilleen Firenzeen. Roomassa Michelangelo asui vaatimattomassa talossa Macello dei Corvilla Trajanuksen forumin lähellä. Hän viihtyi suurimman osan elämästään omissa oloissaan ja eli pelkästään taiteelleen. Elämänsä loppupuolella hän kuitenkin solmi useita merkityksellisiä ihmissuhteita. Hänen tärkeimpiä ystäviään oli nuori roomalainen aatelismies Tommaso de’ Cavalieri, johon hän tutustui vuonna 1532. Michelangelo teki Cavalierille lukuisia piirroksia ja veistoksia sekä omisti hänelle kirjoittamiaan sonetteja, joissa julisti ihailevansa Cavalieria.[38][39] Miehen homoseksuaalisen rakkauden tunnustus miehelle on tulkittu Michelangelon sankarillisuudeksi, koska tuohon aikaan saattoi tulla tuomituksi poltettavaksi sodomian harjoittamisesta. Michelangelo väitti elävänsä selibaatissa ja että hänen suhteensa Tommaso de’ Cavalieriin oli platoninen.[39]

Toinen Michelangelolle läheinen henkilö oli leskeksi jäänyt markiisitar Vittoria Colonna. Sivistynyt markiisitar kirjoitti itsekin runoja ja tunsi monia aikansa kuuluisia henkilöitä. Vittoria Colonna tutustutti uskonasioista kiinnostuneen Michelangelon hengelliseen liikkeeseen, joka pyrki uudistamaan Italian katolisuutta. Michelangelo lahjoitti Vittoria Colonnalle useita uskonnollisaiheisia töitään.[38] Michelangelon uskonnollisuuteen vaikuttivat koko hänen elämänsä ajan paljon myös Firenzessä 1490-luvulla vaikuttaneen synkän dominikaanimunkin Girolamo Savonarolan apokalyptiset saarnat.[40]

Taidekäsitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bacchus, 1496–1497, joka ilmentää Michelangelon ottamia vaikutteita antiikin taiteesta. Humalainen viininjumala seisoo horjuvassa asennossa jalkojensa juuressa pieni satyyri, joka tukee pääfiguuria.[41]

Michelangelo perehtyi hyvin antiikin taiteeseen ja otti siitä vaikutteita. Hän omaksui siitä yksittäisiä aiheita, kuten Bacchuksen, mutta tulkitsi ne uudella tavalla.[42]

Michelangelon koko tuotannolle on luonteenomaista eräänlainen paatoksellisuus ja suurisuuntaisuus, mikä korostui uran edetessä. Michelangelo kirjoitti: ”Ylevä tyyli, vakava ja arvokas, on välttämätön suurelle teokselle.”[43] Michelangelon veistotyyli oli omaperäistä, ja se irtautui varhaisrenessanssin aikana arvostetuista säännöistä. Aluksi Michelangelo pyrki kilpailemaan parhaiden tuolloin tunnettujen antiikin veistosten kanssa, mutta uran loppuvaiheessa hän siirtyi uusiin tavoitteisiin ja tuotanto sai manieristista ilmettä.[44] Hän olikin tulevan tyylikauden manierismin ehkä tärkein tiennäyttäjä.[1] Viimeinen tuomio oli käännekohta hänen taiteellisessa tyylissään. Sikstuksen kappelin katon freskojen (1508–1512) sommittelu on avara ja seesteinen, mutta Viimeinen tuomio (1536–1541) on sommiteltu ahtaasti ja rauhaton, hahmojen vääristymiseen asti manieristisen liioiteltu.[45]

Michelangelolle ihmisen anatomia oli erottamaton osa hänen taidekäsitystään: hän kuvasi alastoman mallin kautta kaiken kokemuksen sisäistä olemusta.[46] Hän kirjoitti arkkitehtuurista: ”Arkkitehtonisen rakenteen osat noudattavat ihmiskehon lakeja. Se joka ... ei hallitse alastonmallia ... ei voi ymmärtää arkkitehtuurin periaatteita.” Taidehistorioitsija James S. Ackermanin mukaan Michelangelon nerous arkkitehtina kumpuaa siitä, että hänen rakennuksensa ikään kuin liikkuvat: elävät ja hengittävät.[47] Leonardon tavoin Michelangelo tutkikin koko ikänsä ihmisen anatomiaa ja leikkeli itse ruumiita jo 18-vuotiaana.[48] Sen mahdollisti Santo Spiriton luostarin priori, joka salli hänen käydä luostarin ruumishuoneella tutkimassa ihmiskehon lihasten ja luiden yhteyksiä toisiinsa, vaikka ruumiiden asiaton leikkely olikin laissa ankarasti kielletty.[49]

Työtapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelo peri opettajaltaan Ghirlandaiolta arvostuksen piirustustaitoa kohtaan ja osoitti siinä suurta lahjakkuutta jo nuorena. Hän korostikin myöhempinä vuosinaan useasti piirtämisen merkitystä, mikä myös näkyi hänen voimakkaassa ja elävässä viivankäytössään.[50] Hän kirjoitti: ”Luonnostelun tiede, tai viivapiirroksen jos sitä niin halutaan kutsua, on maalauksen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin lähde ja koko olemus.”[43]

Michelangelo käytti usein miesmalleja maalaustensa ja veistostensa naishahmoja luonnostellessaan, ja hänen naishahmonsa olivat aina miehekkään rotevia toisin kuin aikalaisillaan Botticellilla, Leonardolla ja Rafaelilla.[51][52]

Michelangelo aloitti veistoksen piirtämällä nopein ja karkein vedoin pienikokoisen luonnoksen. Myöhemmin hän piirsi uusia luonnoksia, jotka olivat tarkempia ja eri suunnista. Seuraavaksi hän valmisti pieniä karkeita kolmiulotteisia malleja ja myöhemmin lopullisen kokoisiakin. Hän käytti yleensä marmoria, jonka hän valitsi itse louhokselta. Michelangelo aloitti veistämisen yleensä figuurin etupuolelta ja eteni vähä vähältä syvemmälle marmoriin, kuin korkokuvaa tehden; hänen tyylinsä oli epätavallinen, sillä tuohon aikaan kuvanveistäjillä oli tapana kiertää marmoria kehässä.[53]

Michelangelo halusi tehdä mahdollisimman paljon itse, ja hän vaihtoi apulaisia tiheään. Hän maalasi Sikstuksen kappelin kattofreskot hankalassa asennossa: nelivuotinen urakka heikensi hänen terveyttään, ja hän kärsi sen seurauksena silmävaivoista sekä kulumista niskassa ja selässä. Hänen oli vaikea lukea vielä monta vuotta urakan jälkeen.[54]

Merkitys nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michelangelon arvostus monipuolisena ja nerokkaana taiteilijana on säilynyt nykyaikaan saakka. Hänen kuolemansa jälkeisinä vuosisatoina hänen teoksiaan jäljennettiin ja tutkittiin ahkerasti. Innostus Michelangelon töitä kohtaan puhkesi uudelleen 1800-luvun romantiikan ajalla, jolloin hänestä kirjoitettiin ja hänen töistään otettiin maalaustaiteeseen aiheita. Kuvanveistäjä Auguste Rodin otti nuoresta asti ihailemansa Michelangelon omaksi taiteelliseksi esikuvakseen 1800-luvun lopulla.[55] Michelangelon työt pidetään edelleen hyvässä kunnossa: Daavid puhdistettiin viimeksi vuosina 2003–2004[56] ja Sikstuksen kappelin freskot entisöitiin 1990–1994.[57]

Luettelo tärkeimmistä töistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veistokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoleva orja, 1513–1515, osa Julius II:n hautamuistomerkin suunnitelmaa.
  • Madonna della Scala, marmoria, Firenze, 1489–1492[58]
  • Kentaurien taistelu, marmoria, Firenze, 1492[58]
  • Kynttiläenkeli, marmoria, Bologna, 1494–1495[58]
  • Pyhä Proculus, marmoria, Bologna, 1494–1495[58]
  • Bacchus, marmoria, Firenze, 1496–1497[58]
  • Pietà, marmoria, Pietarinkirkko, Rooma, 1499[58]
  • Bruggen Neitsyt Maria, marmoria, Notre Dame, Brugge, 1498–1501[58]
  • Maria, lapsi ja Johannes Kastaja – Tondo Taddei, marmoria, Firenze, 1502[58]
  • Maria, lapsi ja Johannes Kastaja – Tondo Pitti, marmoria, Firenze, 1503[58]
  • Daavid, marmoria, Firenze, 1501–1504[58]
  • Kuoleva orja, marmoria, Pariisi, 1513[58]
  • Kapinoiva orja, marmoria, Pariisi, 1513[58]
  • paavi Julius II:n hautamuistomerkki, Rooma, 1505–1545[58]
  • Neitsyt Maria ja lapsi, marmoria, Firenze, 1521–1534[58]
  • Voittaja, marmoria, Firenze, 1520–1525[58]
  • Medici-suvun hautamuistomerkit, Firenze, 1526–1531, kesken jääneitä[58]

Maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikstuksen kappelin kattofreskot, 1508-1512.

Rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grömling, Alexandra: Michelangelo Buonarroti, elämä ja tuotanto. New Haven: Könemann, 2001 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-5715-6.
  • Coughlan, Robert et al.: The World of Michelangelo, 1475–1564. Amsterdam: Time-Life Books, 1966. ISBN 900658-54-1.
  • Rácz, István: Michelangelo – kuvanveistäjä, maalari, runoilija. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05523-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h ”Michelangelo”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  2. Marc Levoy: We finish scanning the David 28.3.1999. Stanford-yliopisto. Viitattu 2.6.2013.
  3. Grömling 2001, s. 36–37
  4. Grömling 2001, s. 8
  5. Coughlan 1966, s. 11–12
  6. Coughlan 1966, s. 12–13
  7. Coughlan 1966, s. 13
  8. Coughlan 1966, s. 11
  9. Coughlan 1966, s. 13–14
  10. Grömling 2001, s. 10–11
  11. Coughlan 1966, s. 28–29
  12. Rácz 1980, s. 11
  13. Coughlan 1966, s. 40, 45
  14. Grömling 2001, s. 12–13
  15. Things you didn't know about Michelangelo 19.7.2010. Smithsonian Journeys. Viitattu 15.6.2013.
  16. Jonathan Jones: Bust of Henry VII, Pietro Torrigiano (c1509-11) 4.10.2003. The Guardian. Viitattu 15.6.2013.
  17. Grömling 2001, s. 17–18
  18. Grömling 2001, s. 22–23
  19. Grömling 2001, s. 20–23
  20. Grömling 2001, s. 28–29
  21. Grömling 2001, s. 25–31
  22. Grömling 2001, s. 34–35
  23. Grömling 2001, s. 53–55
  24. Coughlan 1966, s. 109–111
  25. Grömling 2001, s. 47
  26. Grömling 2001, s. 39–49
  27. Grömling 2001, s. 50–51
  28. Grömling 2001, s. 61–67
  29. Grömling 2001, s. 77
  30. Coughlan 1966, s. 151
  31. Grömling 2001, s. 72–73
  32. Grömling 2001, s. 71–72
  33. Grömling 2001, s. 79–87
  34. Rácz 1980, s. 19–21
  35. a b Grömling 2001, s. 88–89
  36. Coughlan 1966, s. 179
  37. Coughlan 1966, s. 87
  38. a b Grömling 2001, s. 76–79
  39. a b Jonathan Jones: Secret histories: sex lives of the Renaissance artists – interactive The Guardian. 27.5.2013. Guardian News and Media Limited. Viitattu 28.5.2013. (englanniksi)
  40. Rácz 1980, s. 8
  41. Grömling 2001, s. 20–21
  42. Grömling 2001, s. 74–75
  43. a b Coughlan 1966, s. 174
  44. ”Renessanssin taide”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5.
  45. Coughlan 1966, s. 175
  46. Coughlan 1966, s. 172
  47. Coughlan 1966, s. 176
  48. Eknoyan, Garabed: Michelangelo: Art, anatomy, and the kidney 12.10.1999. Kidney International. Viitattu 28.5.2013.
  49. Coughlan 1966, s. 66–67
  50. Coughlan 1966, s. 40–41
  51. Coughlan 1966, s. 115, 145
  52. Rácz 1980, s. 8
  53. Grömling 2001, s. 56–57
  54. Puukka, Päivi: Freskot tuhosivat Michelangelon terveyden 15.2.2013. Yle Uutiset. Viitattu 28.5.2013.
  55. Grömling 2001, s. 90–91
  56. Michelangelo statue clean-up ends 24.5.2004. BBC News. Viitattu 31.5.2013.
  57. Grömling 2001, s. 50–51
  58. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Grömling 2001

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hirst, Michael: Michelangelo. Volume 1: The Achievement of Fame, 1475–1534. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-11861-2.
  • Michelangelo: Michelangelon runoja. Suomentanut ja valikoinut Yrjö Kaijärvi. Delfiinikirjat. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01937-6.
  • Molesworth, H. D.: Euroopan veistotaidetta romaniikasta Rodiniin. Suomentaneet Raija Mattila ja Pekka Suhonen. Helsinki, Otava. (European Sculpture from Romanesque to Rodin, Thames and Hudson 1965)
  • Stone, Irving: Michelangelo. Suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari. WSOY, Porvoo 1963.
  • Salinger, Margaretta: Michelangelo – Viimeinen tuomio. WSOY. Pieni taidekirjasto nro 26.
  • Vasari, Giorgio: Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon. (Le vite dé piú eccellenti pittori, scultori e architettori nelle redazioni del 1550 e 1568.) Pia Mänttärin suomennoksen pohjalta toimittaneet Altti Kuusamo ja Raija Petäjäinen. Esipuhe ja huomautukset: Altti Kuusamo. 3. painos 2001. Helsinki: Taide, 1994. ISBN 951-608-006-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]