Giovanni Pico della Mirandola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giovanni Pico della Mirandola, Uffizi.

Giovanni Pico della Mirandola (s. 24. helmikuuta 146317. marraskuuta 1494) oli firenzeläinen humanisti ja renessanssifilosofi, joka tuli tunnetuksi vuoden 1486 tapahtumien johdosta. 23 vuoden iässä Pico astui julkisuuteen aikoen järjestää tilaisuuden, jossa puolustaisi 900 väitettään koskien uskontoa, filosofiaa, eettistä naturalismia ja magiaa. Pico della Mirandola vaikutti Firenzen Akatemiassa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pico della Mirandola oli syntyisin Fossasta, läheltä Modenaa. Picon äiti toivoi pojastaan pappia jonka vuoksi Pico vietti lähes koko elämänsä opiskellen saaden silloisen ajan huippukoulutuksen. 14-vuotiaana hän opiskeli kaanonia Bolognassa. Äidin yllättävä kuolema sai Picon luopumaan pappiuden tavoittelusta ja hän ryhtyi opiskelemaan filosofiaa Ferraran yliopistossa. Lyhyellä matkalla Firenzeen hän ehti tutustua Angelo Polizianoon, aikansa merkittävimpään italialaisen kulttuurin opettajaan, sekä ylhäisön runoilijana tunnettuun Girolamo Benvieniin. Hän luultavasti tapasi tällöin myös askeettisen dominikaanimunkin, radikaalin ihmisvihaajan nimeltä Girolamo Savonarola. Hänen ystävyytensä heihin kesti lopun iän. Vuosina 1480-1482 Pico opiskeli Padovan yliopistossa. Latinan ja kreikankielen taitaja opiskeli nyt hepreaa ja arabiaa, sekä tutustui myös aramealaisiin ja juudealaisiin kirjoituksiin Elia del Medigon ohjauksessa. Seuraavien vuosien aikana Pico asui kotonaan, vieraillen humanismin keskuksissa ympäri Italiaa, kunnes 1485 matkusti silloisen Euroopan merkittävimmän skolastisen filosofian ja teologian keskukseen, Pariisin yliopistoon. Tänä aikana hänen oletetaan aloittaneen työnsä 900 teesiään koskien ja saaneen idean puolustaa sitä julkisessa väitöstilaisuudessa. Vuonna 1486 hän palasi Firenzeen, jossa teki suuren vaikutuksen Lorenzo de' Medicin sekä Marsilio Ficinoon, joka oli tehnyt käännöstyötä Lorenzon opetuksessa. Lorenzo de' Medici tuli olemaan hyvin merkittävä Picon tukija ja onkin todennäköistä, että ilman Lorenzon apua Picon saavutukset olisivat tuhoutuneet tyystin.

Pico lähti Roomaan aikomuksenaan järjestää "kongressi" jossa eurooppalaisten oppineiden kesken käsiteltäisiin 900 teesiä. Matkalla Roomaan Pico pysähtyi Arezzossa, jossa rakastui Lorenzo de' Medicin serkun vaimoon ja yritti karata tämän kanssa. Pakomatka päättyi kun pari tavoitettiin, Pico pahoinpideltiin ja heitettiin tyrmään petetyn aviomiehen toimesta. Pico vapautettiin vasta itse Lorenzo de' Medicin käytettyä vaikutusvaltaansa. Hän vietti useita kuukausia Perugiassa toipuen vammoistaan. Tällöin hän omin sanoin "taivaan lahjana" hän sai käsiinsä tiettyjä kaldealaisia kirjoituksia. Esdrasin, Zoroasterin ja Melchiorin kirjat, jotka käsittävät kaldealaisten filosofiaa, oraakkelien ja maagien mystisiä kirjoituksia. Perugiassa Pico tutustui myös heprealaiseen Kabbalaan, sekä Hermes Trismegistoksen nimiin laitettuihin klassisen hermetismin teksteihin. Molemmat olivat Picon mielestä kiehtovia, sillä niiden oletettiin olevan samalta aikakaudelta Vanhan testamentin kanssa. Picon lähestymistapa tutkimukseen oli synkretismi, tarkkailla kohdetta kaikilta näkökannoilta, jolloin perimmäisen totuuden mahdollisuus ilmenisi useimmiten eri perspektiiveissä. Hänen ajatuksensa perustuivat pääosin Platoniin, mutta Pico kunnioitti suuresti myös Aristotelesta. Vaikka hän oli opiskellut humanistisissa kouluissa, hän itse oli ehdottomasti eklektikko ja hänen työnsä katsotaankin oleva reaktio aikakauden puristiselle humanismille. Pico halusi aina luoda sovun Platonin ja Aristoteleen koulukuntien välille, sillä katsoi filosofien käsittelevän samoja aiheita käyttäen erilaisia ilmaisuja. Yhtä lailla hän uskoi, että oppineiden tulisi opiskella myös Talmudia ja Hermeticaa Vanhan testamentin ohella, sillä nämä kaikki sisälsivät "Jumalan sanan", vain eri kielillä ilmaistuna.

Pico viimeisteli kirjansa ja jatkoi suunnitelmaansa järjestää julkinen debatti 900 teesiä koskien. Hän julkaisi kirjan joulukuussa 1486 nimellä Conclusiones philosophicae, cabalasticae et theologicae, ja tarjoutui kustantamaan niiden oppineiden kulut jotka olivat valmiita saapumaan tilaisuuteen Roomassa. Helmikuussa 1487 paavi Innocentius VIII kielsi mahdollisen debatin ja muodosti komission tutkimaan teesien oikeaoppisuutta. 13 teesiä tuomittiin, Picon puolustusyrityksistä huolimatta, minkä johdosta hän kirjeitse suostui poissulkemaan kyseiset teesit. Hän kuitenkin kieltäytyi muuttamasta vakaumustaan, ja päätti kirjoittaa puolustuspuheen (Apologia J. Pici Mirandolani, Concordiae comitis, 1489) jonka omisti ystävälleen ja tukijalleen Lorenzo de' Medicille. Kun paavi kuuli Picon uudesta kirjasta, hän järjesti inkvisition oikeudenkäynnin, joka tuomitsi Picon kirjan levityskieltoon. Pico alistui jälleen. Paavi kommentoi teesejä osittain vääräuskoisiksi, vääräuskoisuuden tuotoksiksi, useita skandaaleiksi siveiden korvissa ja suurimman osan vain toistavan pakanafilosofien virheitä. Juutalaismielisiä, "luonnon filosofiaa" ja muita katolisen uskon ja ihmiskunnan vastaisia aatteita. Eräs syyttäjistä uskoi Kabbalan olevan Jeesusta Kristusta parjaavan kirjailijan nimi.

Pico oli 1488 paennut Ranskaan, jossa Savoijin herttua Filip II pidätti hänet paavin kehotuksesta. Pico vangittiin Vincennesissä. Lukuisten Italian aatelisten painostuksesta, jonka Lorenzo de' Medici organisoi, Pico vapautettiin Kaarle VIII:n toimesta, ja sai muuttaa Firenzeen, jossa hän asui Lorenzon suojeluksessa. Paavin julistamassa pannassa Pico oli vuoteen 1493, kunnes Aleksanteri VI nimettiin uudeksi paaviksi. Kaiken tapahtuneen jälkeen Pico oli poissa tolaltaan ja hän otti yhteyden Savoranolaan, muttei vieläkään kieltänyt vakaumustaan. Lorenzo järjesti Savonarolan matkan Firenzeen. Hän asettui Fiesolen lähellä huvilaan, jonka Lorenzo oli järjestänyt. Siellä hän kirjoitti kirjat Heptaplus id est de Dei creatoris opere (1489) ja De Ente et Uno (1491). Täällä ollessaan hän kirjoitti myös toiseksi tunnetuimman teoksensa Disputationes adversus astrologiam divinicatrium, joka kuitenkin julkaistiin vasta Picon kuoleman jälkeen. Siinä Pico tulisesti tuomitsee aikansa astrologit, väittäen astrologian olevan vailla minkäänlaista älyllistä perustaa. Hän uskoi korkeaan magiaan, joka kohotti ihmisen itsetuntoa ja kehitti yksilön tahdonvoimaa. Hänen maailmassaan ei ollut tilaa tähtien johdatukselle.

Lorenzo de' Medicin kuoltua 1492 Pico muutti Ferraraan, josta hän usein teki matkoja Firenzeen. Poliittisten levottomuuksien vaivaamassa Firenzessä Savoranolan vaikutusvalta oli kasvanut. Renessanssin vastustajat polttivat kirjoja ja taideteoksia. Kaikesta huolimatta Pico ryhtyi Savonarolan seuraajaksi hyläten kiinnostuksensa Egyptin ja Kaldean kirjoituksiin. Hän tuhosi runokokoelmansa ja luopui omaisuudestaan, aikoen ryhtyä munkiksi.

Picon kuoltua hämärissä olosuhteissa 1494 huhuttiin hänen apulaisensa myrkyttäneen isäntänsä. Syyksi epäiltiin liian läheisiä suhteita Savonarolaan. Vasta äskettäin on vahvistunut, että Picon ja hänen ystävänsä Polizianon tähän päivään asti säilyneistä jäänteistä löytyi arsenikkia.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pico della Mirandolan tunnetuin teos on Ihmisen arvokkuudesta (Oratio de Hominis Dignitate, 1488), jota on kutsuttu renessanssin manifestiksi. Se käsittelee sitä miten Jumala luomakunnan luotuaan jäi kaipaamaan ajattelevaa olentoa joka arvostaisi luomakunnan kauneutta. Jumala ei kuitenkaan olemisen ketjusta löytänyt paikkaa ihmiselle valmiissa maailmassa ja antoi ihmiselle kyvyn oppia tarkkailemalla imitoimaan mitä tahansa elämän muotoa. Tämän pohjalta Pico pohtii ihmisen elämän lähtökohtia ja tarkoitusta. Picon maailmankuvaa kutsutaan ihmiskeskiseksi eli antroposentriseksi. Picon filosofian lähtökohtana on, että ihminen eroaa muista luojanluomista olennoista siinä, että ihmisellä on vapaa tahto ja omatunto.

Muita teoksia:

  • Conclusiones philosophicae, cabalasticae et theologicae (Rooma, 1486)
  • Apologia J. Pici Mirandolani, Concordiae comitis (1489)
  • Heptaplus id est de Dei creatoris opere (1489)
  • De ente et uno (1491)
  • Carmina
  • De omnibus rebus et de quibusdam aliis
  • Disputationes adversus astrologiam divinatricem

Kirjallisuutta suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pico della Mirandola, Giovanni: Ihmisen arvokkuudesta. (Oratio de hominis dignitate, 1488.) Suomentanut ja toimittanut Tapio Martikainen. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 951-796-176-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]