Armo

Armo (latinaksi gratia) on kristinuskon peruskäsitteitä. Se merkitsee anteeksiantamista tai muuta hyvyyttä. Kristinuskon mukaan Jumala antaa ihmiselle armon, joka tarkoittaa useinkin pahojen tekojen eli syntien antamista anteeksi ja sitä, että sielu pelastuu kuoltuaan kadotukselta tai ikuiselta tuskalta. Kristillinen traditio tuntee monia Jumalan armon määritelmiä. Erilaiset määritelmät aiheuttavat helposti käsitteellisiä sekaannuksia ja teologisia väärinkäsityksiä. Armo määritellään kirkon piirissä usein Jumalan rakkaudeksi ja hyvyydeksi.

Eräs armon määritelmä on, että se on Jumalan ansaitsematon suosio, joka ei riipu sen saajasta mitenkään. Room 11 mukaan armo ja teko ovat toisensa pois sulkevia asioita (suhteessa ihmisen pelastukseen) Ef 2 mukaan ihminen pelastuu armosta, uskon kautta, ei tekojen kautta

Ihmisen hyvyys ei ole uhka Jumalan päätäntävallalle klassisessa katolisessa teologiassa. Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä, ei ihminen itse. Ansiosuhde ei ole voimassa Jumala-suhteessa luterilaisessa teologiassa. Kenenkään ei tarvitse yrittää ansaita Jumalan lahjoja itselleen. Luterilaisessa teologiassa ihminen ottaa Jumalan lahjat vastaan uskomalla kristinuskon perustaviin oppeihin.

Armo ilmenee monella eri tavalla kristinuskossa. Jumalan rakkaus ja hyvyys näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).

Katso myös

• Sola gratia

Aiheesta muualla

• Armo suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)