Justinos Marttyyri

Wikipedia

Ohjattu sivulta Justinus Marttyyri
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Justinos Marttyyri

Pyhä Justinos Marttyyri (n. 100/114 – n. 162/168) oli varhainen kristitty filosofi, apologisti ja pyhimys. Hänen teoksensa olivat ensimmäisiä laajempia kristillisen uskon puolustuksia.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

Suurin osa siitä, mitä Justinoksen elämästä tiedetään, tulee hänen omista kirjoituksistaan. Hän syntyi Flavia Neapoliksessa, eli Vanhan testamentin Shechemissä, nykyisessä Palestiinan Nablusissa. Kaupungin perusti Vespasianus Jerusalemin vuonna 70 tapahtuneen tuhon jälkeen. Justinos kutsuu itseään samarialaiseksi, mutta hänen isänsä ja isoisänsä olivat todennäköisesti kreikkalaisia tai roomalaisia. Hän kasvoi pakanana.

Vaikuttaa siltä, että hänellä oli jonkin verran omaisuutta, ja että hän opiskeli filosofiaa, kääntyi kristinuskoon ja omisti lopun elämästään sen opettamiseen, mitä hän piti todellisena filosofiana. Hän piti kuitenkin edelleen filosofin viittaansa osoituksena siitä, että hän oli löytänyt totuuden. Hän todennäköisesti matkusti laajalti ja asettui lopulta Roomaan ja toimi kristinuskon opettajana.

Justinos kärsi marttyyrikuoleman Roomassa Marcus Aureliuksen aikana, kun Junius Rusticus oli kaupunginprefektinä eli vuosien 162 ja 168 välillä.

[muokkaa] Kirjoitukset

  • Ensimmäinen apologia, osoitettu Antoninus Piukselle, hänen pojilleen ja Rooman senaatille
  • Toinen apologia, osoitettu Rooman senaatille
  • Esitelmä kreikkalaisille, keskustelu kreikkalaisten filosofien kanssa heidän jumaliensa luonteesta
  • Kehotus kreikkalaisille
  • Jumalan kaikkivaltiudesta, jossa hyödynnetään sekä pakanallisia että kristillisiä lähteitä
  • Psalmisti
  • Sielusta, tutkielma skolastisessa muodossa
  • Keskustelu Tryphon kanssa

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Justinos Marttyyri: Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suomentanut Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu, toimittanut Matti Myllykoski. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-035-0.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Kristillisen teologian ja filosofian historia
Merkittävimmät apostoliset isät ja kirkkoisät

Klemens I | Ignatios | Polykarpos | Papias | Hermas | Justinos Marttyyri | Irenaeus | Klemens Aleksandrialainen | Tertullianus | Origenes | Cyprianus | Eusebios Kesarealainen | Atanasios Suuri | Basileios Suuri | Gregorios Nazianzilainen | Gregorios Nyssalainen | Epifanios | Johannes Krysostomos | Ambrosius | Hieronymus | Augustinus | Leo Suuri | Pseudo-Dionysios Areopagita | Gregorius Suuri

Henkilökohtaiset työkalut