Kateus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giotto Scrovegni: Kateus

Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta.[1] Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.[2] Se ei vaadi uhriltaan välttämättä mitään erityistä.

Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä.[3] Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä.[1]

Kateus on epämiellyttäviin ajatuksiin liittyvää oloa, joka voi ilmetä inhona, panetteluna ja vastoinkäymisistä iloitsemisena. Kateellinen ihminen ahdistuu muiden menestyksestä ja saattaa vaipua itsesääliin. Kateellinen kadehtii, vaikkei toisen onni olekaan itseltä pois ja rakastaa sitä, mitä muilla on.[4]

Jopa kaikkein primitiivisimmissä kulttuureissa on ollut tarpeen keksiä määritelmä ihmisille, jotka eivät kestä sitä, että toisella on jotakin, mikä itseltä puuttuu. Kateus on moottori, joka asustelee ihmisen sosiaalisen olemuksen ytimessä ja joka alkaa toimia heti, kun ihminen oppii vertaamaan itseään muihin. Vertailuntarvetta esiintyy myös joillakin eläimillä, mutta ihmisillä se on saanut aivan erityisen aseman. Ilman kateutta sosiaalinen kontrolli ei voisi toimia.[5]

Vanhan määritelmän mukaan kateutta on amerikkalaista ja venäläistä (tai esimerkiksi irlantilaisen perimätiedon mukaan amerikkalaista ja irlantilaista). Kademielinen venäläinen (irlantilainen) tuhoaa rikkaan varallisuuden. Amerikkalainen puolestaan työskentelee vimmatusti saavuttaakseen rikkaan elintason. Todellisuudessa yhteiskunnallisen aseman paraneminen ei suinkaan poista kateutta. Päinvastoin, yleensä se lisää sitä. Kateus on voimakkaimmillaan silloin, kun se kohdistuu vain vähäsen parempiin.[4]

Kateuden sanotaan myös liittyvän itsetuntoon. Itsetunnolla tarkoitetaan jäsentynyttä käsitystä omasta olemassaolosta sekä yksilön ja ympäristön välisen suhteen tasapainoa. Itsetuntonsa vahvistamiseksi ihminen arvioi ja vertaa itseään, tavoitteitaan ja odotuksiaan ympäristön odotuksiin. Itsetunnon vahvuuden sanotaan vaikuttavan kateudesta aiheutuvasta ahdistuksesta selviämiseen.[5] Kun ihmisen mielenkiinto kohdistuu liikaa itseen, puhutaan narsismista. Kateudessa ja narsismissa on samankaltaisia piirteitä, koska molemmissa ihminen tunnistaa itsessään voittamattomana alemmuuden ja riittämättömyyden tunteet. Narsistiselta ihmiseltä puuttuu terve itsekunnioitus, koska hän yliarvioi omia kykyjään.[6]

Poliittisessa filosofiassa kateus on kiistelty aihe. Eniten kiistoja aiheuttava väite lienee se että kateus aiheuttaisi egalitaristiset näkökulmat.[7] Yhteiskunnallisesti kateus on hyödyllistä niin kauan kuin kadehtija ja kadehdittu kokevat kuuluvansa samaan yhteiskuntaan.[4] Kateus voi toimia myös oikeudenmukaisuutta puolustavana tunnevoimana ja epäkohtien paljastajana. Se ei siis ole yksiselitteisesti tai yksinomaan vain kielteinen ja tuhoava tunne. Yhteiskunnalliset uudistusliikkeet voivat hyödyntää positiivisella tavalla taloudellisen eriarvoisuuden ja siitä johtuvan tyytymättömyyden aiheuttamia tunteita, mikä estää näitä jähmettymästä katkeruudeksi. Kateudesta syntyvien mielipiteiden ilmaiseminen edistää täten demokratian toteutumista.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Schalin Lars-Johan, 1993, Narsismin kohtaloita. Psykoanalyyttisia tutkimuksia kateudesta, isättömyydestä ja vanhenemisesta. Psykiatrian tutkimussäätiön kirjasarja. Yliopistopaino, Helsinki. ISBN 978-951-570-187-9
  2. Nykysuomen sanakirja (1966)
  3. Foster George M.: The Anatomy of Envy, 1972
  4. a b c Aviisi 16/2001: Kellä onni on, se onnen kätkeköön linkki
  5. a b Helmut Schoeck: Envy. A Theory of Social Behaviour (Der Neid. Eine Theorie der Gesellschaft, 1969)
  6. Joseph H. Berke, Pahan voima: ihmisen ja kulttuurin yöpuoli. Otava 1991. ISBN 951-1-11116-7
  7. Envy Stanford Encyclopedia of Philosophy. 2009-01-22.
  8. Perheentupa, Antti-Veikko: Emotiologiaa journalisteille, Kanava 1/2007, s.65

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alberoni, Francesco: Kateus. Otava, 1993.
  • Lundell, Susanna: Kateus työyhteisössä. [1]. Työterveyslaitos, 2008. ISBN 9789518027914.
    • Kateus syö menestyksen eväät. Työ Terveys Turvallisuus, 2008, nro 5. Työterveyslaitos. Artikkelin verkkoversio.