Arnold J. Toynbee

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arnold Joseph Toynbee (14. huhtikuuta 188922. lokakuuta 1975) oli englantilainen historiantutkija ja historianfilosofi. Toynbee tunnetaan parhaiten 12-osaisesta sivilisaatiohistoriastaan A Study of History, (1934–1961), jossa tekijä tavoittelee synteesiä maailmanhistoriasta sivilisaatioiden synnyn, kukoistuksen, luhistumisen ja hajoamisen kautta tarkasteltuna. Teoksesta on D. C. Sommervell laatinut lyhennetyn version, joka on ilmestynyt myös suomeksi.[1]

Hän toimi Lontoon yliopiston professorina vuosina 19251955. Arnold Joseph Toynbeen setä Arnold Toynbee oli taloushistoroitsija.

Ajattelu ja historianfilosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toynbeen työtä verrataan usein Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato -teoksen tuloksiin. Hän itse kuitenkin torjui Spenglerin deterministisen käsityksen historiallisesta kehityksestä luontaisena ja vastustamattomana kiertokulkuna.

Toynbeen mukaan maailmassa on nykyisin kuusi suurta kulttuuria, joista länsimainen kulttuuri on vain yksi, joskin sen vaikutusvalta on tullut maailmanlaajuiseksi. Muut ovat ortodoksinen, islamilainen ja intialainen kulttuuri sekä Kaukoidän kulttuurin kiinalainen ja japanilainen haara.[2] Nykyinen länsimainen kulttuuri syntyi hänen mukaansa Rooman valtakunnan hajoamista seuraavien vuosisatojen aikana, ja sitä edelsi eri kulttuuriksi katsottava antiikin kreikkalainen eli helleeninen kulttuuri.[3] Kadonneet ja nykyiset kulttuurit yhteenlaskettuina hän tunnisti maailmanhistoriasta 21 kulttuuria, joista varhaisimpia olivat egyptiläinen, sumerilainen ja minolainen kulttuuri. Lisäksi hän mainitsi kirjassaan muutamia "surkastuneita" ja "kivettyneitä" kulttuureja. Surkastuneisiin kulttureihin hän luokitteli esimerkiksi viikinkiajan skandinaavisen kulttuurin, joka jo varhaisessa vaiheessa syrjäytyi länsimaisen kulttuuripiirin laajetessa. Toynbee myös arvosteli ankarasti aikansa useimpien historioitsijoiden tapaa samaistaa länsimaisen kulttuurin historia maailmanhistoriaan.

Kulttuurien kehitysvaiheet Toynbeen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toynbeen mukaan eri kulttuurien vaiheet niiden kasvun ja kukoistuksen aikana ovat olleet hyvinkin erilaiset ja eri pituiset.[4] Toisin kuin Spengler, hän ei siis katsonut niiden eliniän olevan mitenkään ennalta määrätty. Useimmat kulttuurit ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tehneet jonkin ratkaisevan virheen, jonka vuoksi ne ovat "luhistuneet" ja kääntyneet tuhon tielle. Tämän kohtalokkaan käänteen jälkeen eri kulttuurien vaiheet ovat hänen mukaansa kuitenkin olleet silmiinpistävän samankaltaisia. Ensin on tullut levottomuuksien kausi, jonka aikana kulttuuriin kuuluvat valtiot käyvät toistuvasti verisiä sotia keskenään.[5] Yleensä tämä kausi on kestänyt noin 400 vuotta[6] ja päättynyt siihen, että jokin valtio (joko samaan tai muutamissa tapauksissa toiseenkin kulttuuriin kuuluva) on valloittanut koko kulttuuripiirin ja tullut yleisvaltioksi.[7] Täten on vihdoin seurannut muutamia vuosisatoja kestänyt rauhan kausi, joka kuitenkin on tullut niin myöhään, ettei se kyennyt enää estämään kulttuurin syvenevää rappiota ja lopullista tuhoa.[8] Tämä vaihe on useimmissa tapauksissa päättynyt joko vieraasta kulttuurista tulleiden valloittajien maahantuloon tai yleisvaltion hajoamiseen, minkä jälkeen sen raunioille on saattanut syntyä uusi kulttuuri. Vanhan kulttuurin loppuvaiheessa on vallalle yleensä päässyt myös jokin uusi uskonto, joka sitten "jälkeläiskulttuureissa" on ollut vallitsevana alusta lähtien.

Tyypillisimpänä esimerkkinä edellä mainitusta Toynbee piti antiikin kreikkalaisen kulttuurin kehitystä. Se itse oli aikoinaan syntynyt noin 1100 eaa. minolaisen kulttuurin hajottua. Sen suurinta kasvun aikaa oli Ateenan suuruuden aika 400-luvulla eaa. Kohtalokas käänne tapahtui kuitenkin jo peloponnesolaissodan alkaessa 431 eaa.[8] Tällöin alkanut levottomuuksien kausi päättyi vasta, kun Augustus tasan 400 vuotta myöhemmin, 31 eaa., sai vihdoin aikaan pitkäaikaisen rauhan, Pax Romanan. Rooman valtakunnan loppuvaiheissa kristinusko tuli valtauskonnoksi, ja sen perivät myös ne molemmat jälkeläiskulttuurit, länsimainen ja ortodoksinen, jotka valtakunnan lopullisen hajoamisen jälkeen syntyivät sen entisten alueiden eri osissa.

Kaikkien historiallisten kulttuurien osalta nämä vaiheet eivät kuitenkaan ole yhtä helposti tunnistettavissa. Muutamien, esimerkiksi minolaisen ja maya-kulttuurin historia tunnetaan niin huonosti, ettei päätelmiä juuri voida tehdä.[9] Toisinaan taas eri kulttuurien väliset kosketukset vaikeuttavat vaiheiden tunnistamista. Näin on laita varsinkin hänen "syyrialaiseksi" nimittämänsä kulttuurin, jonka ajalliset ja paikalliset rajat Toynbee määritteli varsin omintakeisesti, mutta sai tällöin siinäkin tunnistetuksi samat vaiheet.[10][11]. Hänen mukaansa syyrialainen kulttuuri sai alkunsa Välimeren itärannikolla 2. vuosituhannen lopulla eaa, ja alkuvaiheessa siihen kuuluivat ennen kaikkea juutalaiset ja foinikialaiset naapurikansoineen, myöhemmin useat muutkin Lähi-idän kansat. Tämän kulttuurin varsinainen kasvun kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sen levottomuuksien kausi alkoi jo 900-luvulla eaa, kun muinainen Israel kuningas Salomonin kuoleman jälkeen jakautui kahtia.[12] Levottomuuksien kausi päättyi, kun Kyyros II Suuri nelisensataa vuotta myöhemmin perusti Persian suurvallan, jota Toynbee pitää tämän kulttuurin yleisvaltiona. Persialaiset kuitenkin valloittivat myös Egyptin ja Babylonian, minkä jälkeen myös nämä vanhat, mutta kauan aikaisemmin rappeutuneet kulttuurit sulautuivat vähitellen syyrialaiseen.[13] Mutta kun ensin Aleksanteri Suuri ja sittemmin roomalaiset valloittivat lähes koko Lähi-Idän, syyrialainen kulttuuri itsekin vain juuri ja juuri välttyi sulautumasta kreikkalaiseen. Kuitenkin se onnistui säilyttämään identiteettinsä ja nousi tuon tuostakin kapinaan valloittajia vastaan.[14] Lopulta Muhammedin ajan jälkeen ensimmäiset kalifit perustivat arabien valtakunnan, jonka alueelliset rajat olivat yllättävän tarkoin samat kuin muinaisen Persian. Toynbee tulkitsikin tämän valtakunnan eräänlaiseksi muinaisen Persian myöhäiseksi uudelleensyntymäksi.[10] Syyrialainen kulttuuri hajosi hänen mukaansa lopullisesti vasta, kun arabien kalifikunta 900-luvulla hajosi. Tämän jälkeen sen alueelle syntyi nykyinen islamilainen kulttuuri, joka peri edeltäjältään tämän loppuvaiheessaan omaksuman islamin uskon. Alkuvaiheessaan se oli Toynbeen mukaan jakautuneena kahdeksi erilliseksi kulttuuriksi, iranilaiseksi ja arabialaiseksi, jotka kuitenkin sulautuivat yhteen sen jälkeen, kun Osmanien valtakunta vuonna 1517 valloitti Egyptin.[15]

Kysymykseen, onko myös länsimainen kulttuuri jo kääntynyt tuhon tielle, Toynbee ei katsonut voivansa antaa varmaa vastausta. Teoksesta on kuitenkin pääteltävissä, että hän ajatteli länsimaiden "levottomuuksien kauden" alkaneen jo 1500-luvun uskonsodista[16][17] ja jatkuneen ainakin toiseen maailmansotaan saakka, minkä vuoksi enteet ovat huonot. Kuitenkin hän piti vielä mahdollisena, että länsimainen kulttuuri saattaisi vielä oppia edeltäjiensä virheistä ja täten välttää lopullisen tuhon.[18][17]

Luettelo kulttuureista Toynbeen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri Syntyaika ja -paikka Edeltäjä Levottomuuksien kausi Yleisvaltio Seuraajat Huomautus[19]
Nykyisin elävät kulttuurit
Länsimainen Länsi-Eurooppa
ennen vuotta 700
Helleeninen alkoi 1500-luvulla (?)
Ortodoksinen, päähaara Anatolia|ennen vuotta 700 Helleeninen 977–1372 Osmanien valtakunta
1372–1768
Ortodoksinen, venäläinen haara Venäjä 900-luvulla Helleeninen 1075–1478 Venäjän keisarikunta
1478–1917
Iranilainen Anatolia, Iran, Keski-Aasia ennen vuotta 1300 Syyrialainen Sulautuneet yhteen nykyiseksi islamilaiseksi kulttuuriksi vuoden 1517 jälkeen
Arabialainen Arabia, Irak, Syyria, Pohjois-Afrikka ennen vuotta 1300 Syyrialainen
Hindulainen Pohjois-Intia, ennen vuotta 800 Intialainen 1175–1572 Suurmogulien valtakunta
1572–1707,
Brittiläinen Intia
1818–1947
Kaukoidän, kiinalainen haara Kiina, ennen vuotta 500 Muinaiskiinalainen 878–1280 Mongolikeisarikunta
1280–1351,
mantšukeisarikunta
1644–1853
Kaukoidän, japanilainen haara Japani, ennen vuotta 500 Muinaiskiinalainen 1185–1597 Tokugawa-shōgunaatti
1597–1863
Kuolleet kulttuurit
Egyptiläinen Egypti, ennen 4000 eaa. n. 2424–2060 eaa Keskivaltakunta
2070–1660 eaa,
Uusi valtakunta
1580–1175 eaa.
Sumerilainen Mesopotamia, ennen 3500 eaa. n. 2677–2298 eaa. Sumerin ja Akkadin valtakunta
2298–1905 eaa.
Heettiläinen,
babylonialainen
Toynbee ei pitänyt Indus-kulttuuria itsenäisenä kulttuurina vaan sumerilaisen kulttuurin sivuhaarana
Babylonialainen Mesopotamia, ennen 1500 eaa. Sumerilainen  ? - 610 eaa. Uus-Babylonia
610–539 eaa
Toynbeen mukaankin on kyseenalaista, voidaanko tätä pitää eri kulttuurina vai ainoastaan sumerilaisen kulttuurin loppuvaiheena
Heettiläinen Anatolia, ennen 1500 eaa Sumerilainen Nämä vaiheet eivät tunnistettavissa hävinnyt noin 1200 eaa.
Minolainen Aigeianmeren saaristo, ennen 3000 eaa -  ? – 1750 eaa "Minoksen merivalta"
1750–1400 eaa
Helleeninen,
syyrialainen
Helleeninen Aigeianmeren rannikot ja saaristo, ennen 1100 eaa Minolainen 431–31 eaa Rooman keisarikunta
31 eaa–378 jaa.
Länsimainen,
ortodoksinen (päähaara ja venäläinen haara)
Syyrialainen Välimeren itärannikko, ennen 1100 eaa 937–525 eaa Minolainen Akhemenidien Persia
525–332 eaa,
Abbasidien kalifaatti
640–969 jaa
Iranilainen, arabialainen
Intialainen Induksen ja Gangeksen laaksot, n. 1500 eaa Sumerilainen (Indus-kulttuuri)  ? – 322 eaa Maurya-valtakunta
322–185 eaa,
Gupta-valtakunta
390–475 jaa
Hindulainen
Muinaiskiinalainen Keltaisenjoen laakso, n. 1500 eaa - 634–221 eaa Qin- ja Han-dynastiat
221 eaa–172 jaa.
Kaukoidän, kiinalainen ja japanilainen haara
Mayakulttuuri Keski-Amerikka, n. 500 eaa -  ? – 300 jaa Mayojen "ensimmäinen keisarikunta"
300–690
Jukatanilainen, meksikolainen
Jukatanilainen Jukatanin niemimaa, n. 630 Mayakulttuuri  ? – 1521 Espanjan siirtomaavalta
1521–1821
Sulautuivat varhaisessa vaiheessa yhteen; atsteekit olivat perustamaisillaan yleisvaltion espanjalaisten saapuessa
Meksikolainen Meksiko, n. 630 Mayakulttuuri
Andilainen Andit, ajanlaskumme alun vaiheilla  ? – 1430 Inkavaltakunta
1430–1533
Surkastuneet kulttuurit
"Äärimmäisen lännen kristillinen kulttuuri" Irlanti 400-luvulla Helleeninen Sulautui viimeistään 1100-luvulla länsimaiseen kulttuuriin
Skandinaavinen kulttuuri Skandinavia 500-luvulla Helleeninen Sulautui viimeistään 1000-luvulla länsimaiseen kulttuuriin
Itäinen kristikunta Amudarjan ja Syrdarjan laakso 500-luvulla Syyrialainen Tuhoutui arabialaisen kalifikunnan laajentuessa alueelle

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Historia uudessa valossa. (A study of history, 1946.) Vuosina 1934 ja 1939 ilmestyneestä kuusiosaisesta teoksesta toimittanut D. C. Somerwell. Suomentanut Kai Kaila. Porvoo Helsinki: WSOY, 1950.
  • Kristinusko ja maailman uskonnot. (Christianity among the religions of the world, 1957.) Suomentanut Elvi Saari. Hämeenlinna: Karisto, 1959.
  • Kulttuurimme koetuksella. (Civilization on Trial, 1948.) Suomentanut J. A. Hollo. Helsinki: Pellervo-seura, 1950.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toynbee, Arnold J.: Historia uudessa valossa. Porvoo: WSOY, 1950.
  2. Toynbee, s. 10
  3. Toynbee, s. 13-14
  4. Toynbee, s. 432
  5. Toynbee, s. 15-16, 291-292
  6. von Wright, Georg Henrik: ”Spengler ja Toynbee”, Tieto ja ymmärrys, s. 357. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15733-7.
  7. Toynbee, s. 15, 209, 291, 314
  8. a b Toynbee, s. 310
  9. Toynbee, s. 322
  10. a b Toynbee, s. 19-24
  11. Wright, s. 346-348
  12. Toynbee, s. 313
  13. Toynbee, s. 316
  14. Toynbee, s. 173-175
  15. Toynbee, s. 20-21
  16. Toynbee, s. 643
  17. a b Wright, s. 358-359
  18. Toynbee, s. 301-302, 644
  19. Historia uudessa valossa, taulukot sivuilla 650–656

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]