Abbasidit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abbasidien dynastia vuosina 750 - 1258

Abbasidien dynastia (arab. العبّاسيون‎, al-‘Abbāsiyyūn) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, umaijadien dynastian jälkeen toiselle suurelle islamilaisen maailman sunnidynastialle. Se syöksi umaijadit vallasta voitettuaan taistelun vuonna 750. Dynastia hallitsi arabien valtakuntaa 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua mamelukkiarmeijan voiman kasvaessa. Abbasidikalifien valta loppui vuonna 1258, kun mongolikenraali Hülegü-kaani tuhosi Bagdadin. Abbasidit tosin jatkoivat vielä mamelukkien alaisina nukkehallitsijoina Kairossa vuoteen 1517.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta Muhammadin sedästä Abbasista polveutuva Abu al-Abbas alki kapinoida arabien kalifaattia hallinneita omaijadeja vastaan. Hän lähetti agenttinsa Abu Muslimin Khorasaniin, jossa Abu Muslim julisti Abbasidien vallankumouksen alkaneeksi kesäkuussa 747. Kaksi vuotta myöhemmin hän julisti itsensä kalifiksi ja tammikuussa 750 Abu Muslim löi umaijadikalifi Merwan II:n joukot Tigriin sivujoen Zabin rannalla käydyssä ankarassa taistelussa. Myöhemmin samana vuonna Merwan II murhattiin Egyptissä, ja Abu al-Abbas nousi kalifaatin valtaistuimelle.

Valtansa varmistaakseen Abu al-Abbas ryhtyi säälimättä vainoamaan umaijadidynastian miespuolisia jäseniä, ja lopulta vain yksi heistä, Abderrahman, onnistui pakenemaan Tunisian emiirin suojaan. Sieltä Abderrahman jatkoi matkaansa Iberian niemimaalle, joka säilyi sittemmin omaijadien hallinnassa vuoteen 1031 saakka. Abu al-Abbas kuoli vuonna 754, ja hänen seuraajakseen tuli hänen veljensä Abu al-Mansur. Hänen setänsä, Syyrian emiiri Abdullah ibn Ali nousi pian tämän jälkeen kapinaan, jonka Abu Muslim joukkoineen kuitenkin tukahdutti. Kalifi Abu al-Mansur pelkäsi Abu Muslimin vallan kasvua ja murhautti hänet vielä saman vuoden kuluessa. Abu al-Mansurilla oli tämän jälkeenkin vastuksia voitettavanaan. Vuonna 762 puhkesi Medinassa kapinaliike, ja kaupungin asukkaat julistivat profeetta Muhammadin tyttären Fatiman ja tämän puolison Alin jälkeläisen Muhammedin vastakalifiksi. Samalla tämän veli Ibrahim nostatti Alin suvun kannattajat eli alidit vastarintaan Basrassa. Abu al-Mansurin joukot kykenivät kuitenkin kukistamaan kapinoinnin sekä valtaamaan Medinan, ja tuossa yhteydessä vastakalifi Muhammad sai surmansa. Seuraavana vuonna al-Mansur teki tuolloin pienestä Bagdadista valtakuntansa pääkaupungin. Mansurin pojanpojan, Tuhannen ja yhden yön tarinoissa mainitun Harun ar-Rašidin aikana Bagdadista kasvoi Aasian ja Välimeren alueen välisen kaupan keskus ja suurkaupunki, jota isompi oli vain Konstantinopoli. Abbasideihin yhdistetty kulttuurin kukoistuskausi huipentui Harun ar-Rasidin pojan Al-Mamudin kaudelle. Harun ar-Rasidin kuoleman jlkeen hänen kaksi poikaansa Amin ja Al:Mamud kilpailivat vallasta, mikä johti sisällissotaan. Iranilaiset tukivat Al-Mamunia, irakilaiset Aminia. Iranilaiset pettyivät, kun Al-Mamun voitostaan huolimatta ei siirtänyt pääkaupunkia Iraniin. Al-Mamunkuitnekin laski, että itse sunnimuslimeina abbasidit eivät voisi hallita shiialaisia irakilaisia muualla olevasta pääkaupungista käsin.[1]

Hajaannus alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifaatin sisäinen hajaannus kasvoi valtaistuinkiistojen myötä, ja vuonna 785 profeetta Muhammedin sedän Alin jälkeläinen, Idris ibn Abdullah, muodosti nykyisen Marokon alueelle oman kalifaattinsa, jota idrisidien dynastia hallitsi vuoteen 985 saakka. Musa al-Hadid ehti hallita arabien kalifaattia vain vajaan vuoden, kun eräs hänen äitinsä orjattarista tukehdutti hänet ja joukko upseereita pakotti hänen poikansa Džofarin tunnustamaan Harun ar-Rašidin kalifiksi. Vuonna 787 kalifin sotapäällikkö Ibrahim ibn al-Aghlab kukisti berbereiden kapinan Tunisiassa ja sai palkkioksi nykyisen Tunisian ja Libyan rannikkoalueet perinnölliseksi läänitykseksi suvulleen.

Espanja irtosi abbasidien vallasta vuonna 756, Marokko vuonna 788, Tunisia vuonna 800 ja Egypti vuonna 868. Iraniin syntyi joukko paikallisia dynastioita, ja Irakin eteläosassa nousi kilpaileva mustien orjien Zanj-valtio jonka abbasidit kuitenkin kukistivat.[1]

Abbasidien vallan heiketessä turkkilaiset työntyivät lähi-itään. Erilaiset turkkilaisten heimot etsivät alueelta laidunmaita. Monet värväytyivät alueen armeijoihin palkkasotureiksi eli mamelukeiksi. 900-luvuln lopulla tuli toinen aalto turkkilaisia. He valtasivat Bagdadin ja alensivat abbasidi-kalifin nukkehallitsijaksi. Turkkilaisten jälkeen mongolit hyökkäsivät Lähi-Itään, ja surmasivat viimeisen abbasidi-kalifin Bagdadissa vuonna 1258.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Abbasid Caliphate, 750-1258 Iraq: A country study. Library of Congress
  2. The Mamluks, 1250-1517 Country Study Egypt Library of Congress