Jooga

Joogaava nainen natarajasana-asennossa eli asanassa

Jooga on Intiassa tuhansien vuosien aikana syntynyt monimuotoinen menetelmä. Alun perin jooga on kokoelma Intian uskontojen pelastusopillisia ja maagisia menetelmiä. Nykymuotoinen jooga kehittyi 1800-luvulla fyysiseksi harjoitukseksi, se levisi Intiasta länsimaihin, ja nykyään sitä harjoitetaan myös vailla maagisuskonnollista merkitystä. Joogaan kuuluu nykyisin asentoharjoituksia ja meditaatiota, ja sen harjoittaminen on monille kehollista terapiaa ja rentoutumista. Intiassa joogaan suhtaudutaan tärkeänä kansanperinteenä, jonka merkitystä hindujen identiteettiin on viime aikoina alettu korostaa.

Etymologia

Sana yoga (sanskritiksi योग yoga), suomalaistetussa muodossaan jooga, on johdettu sanskritin verbijuuresta yuj (युज्). Sana tarkoittaa iestämistä, vaunujen eteen valjastamista, yhteen saattamista ja yhdistämistä. Miespuolista joogan harjoittajaa kutsutaan joogiksi ja naispuolista jooginiksi.

Tarkoitus

Ihmiset harjoittavat joogaa monista erilaisista syistä. Joogaa voi harjoittaa pehmeänä tai vaativana liikuntamuotona, terapiana, eettisenä elämäntapana, hengellisenä kokemuksena tai keinona saavuttaa tyytyväisyys. Joogassa keskitytään ihmisen kokonaisuuteen: kehoon, mieleen ja oletettuun sieluun, ja siinä tavoitellaan tilaa, jossa ne joogaopettajien mukaan eheytyvät. Joogassa pyritään vapautumaan häiriötekijöistä ja saavuttamaan sisäinen rauha. Kun tämä tila on saavutettu, mielen katsotaan joogaopettajien mukaan olevan seesteinen ja aistien toimivan selkeästi ja ihminen kokevan yhtenäisyyden ja autuuden tunnetta. Tila pyritään saavuttamaan painotuksista riippuen esimerkiksi fyysisillä harjoituksilla eli jooga-asennoilla, hallitulla hengityksellä, meditaatiolla ja vanhojen kirjoitusten lukemisella.

Merkitys ja tyylit

Jooga on monimuotoinen, ja joogan merkitykset ovat muuttuneet sen pitkän historian aikana huomattavasti. Joogan opetukset, harjoitukset ja päämäärä on ymmärretty uudella tavalla kussakin kulttuurisessa ja maailmankuvallisessa kontekstissa, jossa joogaa on harjoitettu.

Esimodernissa viitekehyksessä jooga oli yleisnimitys Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymisen kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen.

Moderniin joogaan kuuluvat ne joogamuodot, jotka ovat syntyneet 1800-luvun puolivälin jälkeen intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Nykyisin käytännössä kaikki harjoitettavat joogamuodot kuuluvat modernin joogan kategoriaan.

Moderni jooga voidaan jakaa tunnustukselliseen joogaan ja psykosomaattiseen joogaan. Tunnustuksellista joogaa ovat suuntaukset, joissa joogaa harjoitetaan osana laajempaa uskonnollista maailmankuvaa ja elämäntapaa. Tällaisia ovat useimmat karismaattisten gurujen ympärille muodostuneet liikkeet, kuten Hare Krishna -liike, sahajajooga ja Oshon seuraajat.

Psykosomaattisessa joogassa painopiste on tiettyjen tekniikoiden harjoittamisessa eivätkä harjoittajat yleensä sitoudu minkään liikkeen oppeihin joogaharjoitusta laajemmassa mielessä. Psykosomaattinen jooga jaetaan edelleen asentojoogaan ja meditaatiojoogaan. Asentojoogassa tehdään kehollisia harjoituksia (asana) ja hengitysharjoituksia (pranayama), ja siihen kuuluvat useimmat nykyisin länsimaissa suositut joogatyylit. Meditaatiojoogassa keskipisteenä ovat erilaiset rentoutumis-, keskittymis- ja visualisaatioharjoitukset. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi transsendenttinen meditaatio ja kundaliinijooga. Nämä kaksi tyyppiä saattavat joskus limittyä keskenään, ja joissakin suuntauksissa voi esiintyä myös tunnustuksellisille liikkeille ominaista gurun palvontaa.

Historiaa

Joogameditaatiota harjoittavaa Shivaa esittävä patsas

Päätyypit

Historiallisten kirjoitusten pohjalta joogaan kehittyi Intiassa kolme suurta perinnettä: uskonnollisesti suuntautunut jooga (n. 800 eaa. alkaen), klassis-filosofinen jooga (n. 200 eaa. – 200 jaa. alkaen) ja hathajooga (n. 800–1200 alkaen). Moderni jooga syntyi 1900-luvulla.

Varhaishistoria

Askeettisen joogan juuret ovat muinaisuudessa, ja tietoa varhaisten askeettien elämäntavoista on säilynyt niukalti. Maailmasta luopuneet askeetit harjoittivat ja harjoittavat edelleen joogaa osana elämäntapaansa ruumiinhallinnan, itsekurin ja jumalaoivalluksen välineenä.

Varhaisimmat tunnetut maininnat joogasta löytyvät esoteerisista upanishadeista, hindulaisuuden mystisistä opetuksista. Niistä Kathaupanishadiin (n. 400–300 eaa.) sisältyy ensimmäinen selkeä kuvaus joogan menetelmästä ja päämäärästä, vaikkakin sitä edeltäneistä upanishadeista löytyy myös myöhemmän joogafilosofian kannalta keskeisiä opetuksia. Joogan kannalta merkittäviä upanishadeja ovat myös Maitriupanishad ja Shvetasvataraupanishad. Muita upanishadeja paljon myöhemmin on lisäksi kirjoitettu erityisiä ”jooga-upanishadeja”, jotka käsittelevät pääasiassa joogaa ja joissa on nähtävissä tantrismin vaikutus.

Intian eeppisissä runoelmissa Ramayanassa ja Mahabharatassa joogiset ideat ja joogin hahmo ovat voimakkaasti läsnä. Mahabharata-eepokseen sisältyy eräs kaikkien aikojen tärkeimmistä joogateksteistä, Bhagavadgita, ’Herran laulu’ (n. 400 eaa. – 150 jaa.). Siihen sisältyvät useimmat aiemmat käsitykset joogasta, ja samalla se esittää kokonaan uudenlaisia näkemyksiä. Bhagavadgitassa esitellyt suuntaukset jaetaan kolmeen kategoriaan: karmajoogaan, bhaktijoogaan ja jnanajoogaan. Ramayanan ja Mahabharatan myötä kaikkien kastien jäsenet pääsivät tutustumaan hengelliseen järjestelmään, joka sitä ennen oli ollut kolmen ylimmän kastin miesten yksinoikeus.

Suuren oppineen Patañjalin noin vuonna 350 jaa. kirjoittamaksi oletettu Joogasutra on filosofisen yoga-koulukunnan keskeinen teos. Siinä kuvattua menetelmää kutsutaan usein ”klassiseksi joogaksi”, ja moni nykyinen joogasuuntaus väittää edustavansa juuri sitä. Teoksen tunnetuin osio käsittelee ”kahdeksanosaista joogamenetelmää”. Sen ydinajatus on siinä, että ruumiin, hengityksen ja tietoisuuden välillä on systemaattinen yhteys. Menetelmä antaa ohjeet ruumiin, hengityksen ja mielen hallitsemiseksi, jolloin joogi pääsee syvän keskittymisen tilaan. Patañjalin harjoitus on meditatiivinen, ja asanojen eli jooga-asentojen kuvaus on vain ylimalkainen.

Keskiaika

Joogan opit sulautuivat ajanlaskun alun jälkeen hindulaisuuden kolmen pääsuuntauksen osaksi. Kunkin kolmen jumalan palvojat alkoivat samastaa joogafilosofian jumalan Ishvaran palvomaansa jumalaan. Myös jokaisen pääsuuntauksen alalahkoilla on omat tulkintansa joogasta. Shaiva- ja shakta-traditiot liittyvät usein läheisesti jnanajoogaan sekä hathajoogan ja muiden tantrististen joogamuotojen kehittymiseen. Vaishnavoiden keskuudessa yleisempää on ollut bhaktijooga.

Tantra vaikutti ensimmäisestä vuosituhannesta alkaen voimakkaasti joogan myöhempiin tulkintoihin, etenkin hathajoogaan. Keskiaikaisessa merkityksessään hathajoogaan kuului voimakkaita ruumiillisia tekniikoita, joiden avulla pyrittiin saamaan aikaiseksi kehossa tietty ”kemiallinen” prosessi. Hathajoogan perinteeseen kuuluvat etenkin yliluonnolliset voimat (siddhi), joita joogeilla hathajoogan harjoittamisen seurauksena uskotaan olevan.

Tantran käsitteistä joogaan ovat tulleet esimerkiksi chakra, nadi ja kundalini. Tantrassa ne viittaavat syvillä tasoilla sijaitsevaan fysiologiaan, johon joogaharjoitusten uskotaan vaikuttavan. Tantrisen joogan perusta on guru, joka välittää tantristen tekstien merkitykset oppilailleen henkilökohtaisesti.

Keskiaikaisen hindulaisuuden joogaan liittyvät hindulaiset askeetit kuten pyhät miehet, sadhut. Sadhun henkiseen harjoitukseen eli sadhanaan kuuluu muun muassa joogaharjoituksia, joita useimmat sadhut harjoittavat ainakin askeettisen elämänsä alussa.

Joogan taantuminen

Intian muslimivallan aikana 1200–1700-luvuilla joogeista tuli pelättyjä palkkasotureita ja maantierosvoja, jotka elivät yhteiskunnan laitamilla ja vastustivat muslimiarmeijoita. Askeetikot olivat erityisen hyviä sotureita yhteisönsä rakenteen sekä kehonsa, mielensä ja tunteidensa hallinnan ansiosta. Muslimivallan kaudella hindulaisuuden ja islamin opit myös sekoittuivat keskenään monissa synkretistisissä liikkeissä, mikä näkyi esimerkiksi hathajoogaa harjoittavien kanphata-joogien opetuksissa.

Joogien sotaisuus säilyi aina 1800-luvulle, jolloin brittiarmeija pakotti heidät laskemaan aseensa ja etsimään muita toimeentulokeinoja. Joogan maine sivistyneiden hindujen keskuudessa oli tuolloin hyvin alhainen, ja briteille joogit edustivat intialaisen kulttuurin takapajuisuutta ja hindulaisuuden rappiota. Orientalistitutkijat päättelivät, että vanhojen klassisten tekstien ”todellinen jooga” oli sen sijaan älyllistä ja filosofista. Orientalistien näkemys tarjosikin siirtomaavallan alla eläneille intialaisille keinon uskonnollisen ja kansallisen identiteetin luomiseen, ja syntyi uushindulainen liike.

Modernin joogan synty

Intiassa joogasta tuli 1900-luvun alussa itsenäisyysliikkeen keskeinen työkalu, Intian uudistumisen ja kansallisen vapauden symboli. Vallankumoukselliset ryhmät harjoittivat taistelutaitojaan joogan peitenimellä, ja toisaalta joogasta tuli ruumiinkulttuurin muoto, joka toi itsenäisyyden ihanteen yksilön ruumiin tasolle. Aiemmin rappion symbolina pidetty hathajooga tulkittiin uudelleen eurooppalaisten ihanteiden mukaisesti fyysiseksi harjoitteluksi ja erotettiin aiemmasta maagisuskonnollisesta kontekstistaan.

Shri Tirumalai Krishnamacharya (1888–1989) oli merkittävässä asemassa modernin joogan synnyssä. Monet nykyisin suosituimmista joogamuodoista perustuvat hänen opetuksiinsa, ja moni vuosisadan lopun kansainvälisesti tunnettu joogaguru oli hänen oppilaansa. Krishnamacharya oli etenkin asanapainotteisen hathajoogan uranuurtaja, mutta hän opetti myös esimerkiksi klassisia joogatekstejä ja meditaatiota.

Leviäminen länteen

Ensimmäisenä länsimaalaisena itseään joogiksi kutsui jo vuonna 1849 kirjailija Henry David Thoreau, joka jäljitteli omalla elintavallaan intialaisia askeetikkoja.

Nuori intialainen uushindulainen filosofi Swami Vivekananda matkusti vuonna 1893 Yhdysvaltoihin Chicagoon. Siellä hän osallistui Maailman uskontojen parlamenttiin, missä hän esitteli hindulaisuutta ja joogaa ja tuli tunnetuksi yhdysvaltalaislehdistön kirjoitettua hänestä paljon. Vivekananda julkaisi amerikkalaiselle lukijakunnalle suunnatun kirjasarjan joogan eri muodoista. Samalla hän muotoili joogaa koskevat opetuksensa ymmärrettävälle kielelle, jollaista niistä edelleen käytetään. Joogalla Vivekananda ei kuitenkaan tarkoittanut hathajoogaa tai fyysisiä asanaharjoituksia, joihin hän suhtautui torjuvasti. Vivekanandan ansiosta joogan menetelmät tulivat kansainvälisen yleisön tietoisuuteen.

Länsimaihin jooga tuli 1800-luvun itämaisuuteen heränneen kiinnostuksen myötä. Joogan ideat levisivät laajalle länteen etenkin Teosofisen Seuran kautta, ja nuorisokulttuuriin jooga löysi tiensä hippiliikkeen kautta. Nykyisin jooga on vakiintunut osaksi länsimaista vaihtoehtouskonnollisuutta. Samalla joogan henkisyys on toisaalta ollut häviämässä, ja se on alettu nähdä pelkkänä kehollisena terapiana ja rentoutumismuotona. 1990-luvulla joogan liikunnallisimmista muodoista kuten astanga- ja bikramjoogasta tuli länsimaissa hyvin suosittuja.

Intiassa nykyisin

Joogan asemaa intialaisena kansanperinteenä on 2000-luvulla voimakkaasti vahvistettu Intiassa. Maassa nimitettiin vuonna 2014 maailman ensimmäinen ”joogaministeri”, kun Intian kansanpuolueen kansanedustajasta Shripad Yesso Naikista tuli joogan ja intialaisen perinnelääkinnän edistämiseen keskittyvän ministeriön johtaja. Astuttuaan virkaan joogaministeri Naik kertoi yrittävänsä osoittaa maailmalle, että jooga on intialainen taidemuoto, joka kuuluu intialaisille. Intiassa on myös perustettu perinnetietoutta keräävä ja säilyttävä digitaalinen kirjasto TKDL, johon on arkistoitu esimerkiksi joogaa koskevia tekstejä ja muita aineistoja. Arkiston tehtävä on osoittaa, että joogaharjoitukset ovat intialaista kansanperinnettä eikä kukaan yksityinen ihminen voi omistaa niitä. Joogasta on tehty Intiassa myös osa armeijan, peruskoulujen, sairaaloiden ja muiden julkisten instituuttien ohjelmaa, ja joogaa opetetaan 600 000 koulussa. Pääministeri Narendra Modi on korostanut joogan kuulumista hinduidentiteetiin. Jooga on keskeisessä asemassa myös Intian tunnetuimman nykygurun Baba Ramdevin uskonnollisessa ja hindunationalistisessa poliittisessa ohjelmassa. Jooga on ollut vuodesta 2016 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa.

Menetelmä

Patañjalin Joogasutra noin kahdentuhannen vuoden takaa on nykyisin nostettu joogan tärkeimmäksi ja lähes ainoaksi auktoriteetiksi. Joogasutrassa on kuvattu kahdeksanosainen joogamenetelmä:

1. Yama, rajoitukset
   1. Ahiṃsā, väkivallattomuus
   2. Satya, totuudellisuus
   3. Asteya, varastamattomuus
   4. Brahmacarya, pidättyväisyys
   5. Aparigraha, omistamattomuus
2. Niyama, määräykset
   1. Śauca, puhtaus
   2. Saṃtoṣa, tyytyväisyys
   3. Tapas, itsekuri
   4. Svādhyāya, pyhä lukeminen
   5. Īśvarapraṇidhānā, Jumalalle omistautuminen
3. Āsana, asento
4. Prāṇāyāma, hengityksen hallinta
5. Pratyāhāra, aistien hallinta
6. Dhāranā, keskittyminen
7. Dhyāna, mietiskely
8. Samādhi, syventyminen

Joogatyylejä

Joogatyylejä on lukuisia, ja uusia luodaan nykyisin nopealla tahdilla. Joogan tutkija Matti Rautaniemen mukaan joogatyylit voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: perinteisiin, moderneihin ja postmoderneihin.

Perinteiset

Bhagavadgitassa esitellyt lähestymistavat:

• Karmajooga
• Jnanajooga
• Bhaktijooga

Joogasutrassa esitellyt joogapolut:

• Kriyajooga
• Astangajooga, keskiajalta lähtien nimitykseltään myös rajajooga

Keskiaikaisissa teksteissä esitellyt näkemykset joogan menetelmistä:

• Hathajooga
• Layajooga
• Mantrajooga

Modernit

Nykyaikainen hathajoogatunti meneillään

• Hathajooga yleisnimityksenä
• Sivanandajooga
• Iyengarjooga
• Bikramjooga
• Pattabhi Joisin astangajooga
• Kundaliinijooga
• Sahajajooga

Postmodernit

Lähestymistavan mukaan nimettyjä joogabrändejä:

• Vinyasajooga eli flowjooga
• Hotjooga
• Yinjooga

Kohderyhmän mukaan nimettyjä joogatyylejä:

• Äijäjooga
• Äitiysjooga
• Musta jooga

Joogatyylejä on myös luotu yhdistämällä joogaa muihin lajeihin kuten akrobatiaan, SUP-lautailuun, pilatekseen tai tanssiin.

Joogaharjoituksen terveysvaikutukset

Joogan tehokkuus liikuntamuotona riippuu siitä, millaisia harjoituksia tehdään ja millä tempolla. Joissain tutkimuksissa joogan tehokkuuden on havaittu vastaavan kevyttä kävelyä, ja toisissa joogasta on havaittu olevan selkeitä aerobisia hyötyjä. Asanaharjoittelun on todettu parantavan lihaskuntoa, notkeutta ja tasapainoa. Joogan on myös katsottu vaikuttavan terveyteen sitä kautta, että se lieventää stressiä ja kohentaa mielialaa, minkä seurauksena ihminen elää aiempaa aktiivisemmin ja syö vähemmän.

Yhdysvalloissa vuonna 2008 tehdyn tutkimuskatsauksen mukaan sydän- ja verisuonitautitutkimuksissa havaittiin säännöllisten joogaharjoitusten aiheuttamia positiivisia muutoksia riskitekijöiden kuten insuliiniresistenssi ja kolesterolitasojen kohdalla, ja säännöllinen joogaharjoitus saattaa mahdollisesti vähentää sairastumisriskiä. Jooga ei näyttänyt auttavan epilepsiakohtauksiin tai menopausaalisiin oireisiin. Joogalla saattaa tutkimuskatsauksen mukaan olla joitakin positiivisia vaikutuksia ADHD:n, selkävaivojen, rannekanava-syndrooman, masennuksen, MS-taudin, ärtyneen suolen ja reuman oireisiin. Astman kohdalla ei havaittu kliinisten tulosten parantumista, mutta osin tulokset viittasivat vähentyneeseen lääketarpeeseen. Joogalla ei liikuntamuotona ollut merkittävää aerobista suorituskykyä kohottavaa vaikutusta.

Väärin tehdyt jooga-asennot voivat aiheuttaa vammoja kuten hermostovaurioita, ruston repeämisiä ja jopa halvauksia. Useimmin joogavammat ovat vartalon ja etenkin selän revähdyksiä tai venähdyksiä. Niitä voi tulla myös niskaan, olkapäihin, ranteisiin ja alaraajoihin. Suomessa noin 90 prosenttia joogavammoista on rasitusvammoja, ja akuutteja loukkaantumisia on alle kymmenen prosenttia. Vammoja aiheutuu herkimmin joogan fyysisimmissä muodoissa kuten astangajoogassa. Amerikkalaiset viranomaiset suosittelevat tämän vuoksi, että joogaa harjoitettaisin vain asianmukaisesti koulutetun joogaopettajan ohjauksessa.

Katso myös

• Ayurveda
• Hindulainen filosofia
• Mantra

Lähteet

• Ketola, Kimmo et al.: Guruja, joogeja ja filosofeja: Intian filosofiaa. (toim. Tamminen, Tapio) WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31665-8
• Rautaniemi, Matti: Erakkomajoista kuntosaleille: miten jooga valloitti maailman. Basam Books, 2015. ISBN 978-952-260-395-1
• Schöps, Inge: Jooga: Aloittelijoille ja edistyneille. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-9420-2

Kirjallisuutta

• Broo, Måns (suom. & toim.): Joogan filosofia: Patanjalin Yogasutra. (Yoga-sūtra, noin 350 eaa.) Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-131-9
• I. K. Taimni: Joogan tiede. Teosofinen seura, 2002. ISBN 951-98631-4-1
• Annie Besant: Jooga. Biokustannus, 2006. ISBN 952-5132-87-0
• Herran laulu - Bhagavadgita. Gaudeamus, 1975. ISBN 951-662-125-2
• T. K. V. Desikachar. The Heart of Yoga: Developing a Personal Practice. Madras: Krishnamacharya Yoga Mandiram, 1995.
• B. K. S. Iyengar. Light on Yoga. 1. p.: London: George Allen & Unwin, 1966.
• K. P. Jois. Yoga Mala. Englanninkielestä suomentanut Juha Javanainen. Helsinki: Astanga joogakoulu, 2002. Samanniminen kannadankielinen alkuteos ilmestyi 1962.
• Leppänen, Petri & Tukiainen, Tommi: Joogaa!. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-0944-8

Aiheesta muualla

• Mitä on Jooga?