Orientalismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ingres: Turkkilainen kylpylä, 1862.

Orientalismi-sanaa on käytetty yleisesti kuvaamaan länsimaalaisten harjoittamaa Lähi- ja Kaukoidän yhteiskuntien, kulttuurien ja kielten tutkimusta (orientalistiikka). Se tarkoittaa myös itämaisia vaikutteita länsimaalaisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden tuotannossa.

Orientalismilla on tarkoitettu muun muassa:

  • Joidenkin brittiläisten siirtomaavirkailijoiden positiivista asennetta, jolla he suhtautuivat Aasian ja Lähi-idän siirtomaiden kieliin ja kulttuureihin. Orientalistit uskoivat, että siirtomaiden hallitseminen sujuisi parhaiten niitä tuntemalla ja soveltamalla.
  • Kaikkea sitä tietoa, jonka länsimaiset idän tutkijat, orientalistit, ovat idästä keränneet.
  • Kuvataiteessa orientalisteilla tarkoitetaan 1800-luvun ranskalaisia maalareita, jotka erikoistuivat Pohjois-Afrikan ja arabimaiden kuvauksiin.
  • Yleiskielessä "orientalistisella" voidaan tarkoittaa "itämaiden" romantisoivaa, sadunomaista kuvausta.[1]

Alkujaan orientti ja orientalismi viittasivat vain Lähi-idän maihin, koska ennen keskiaikaa Kaukoidästä ei Euroopassa ollut tietoa, mutta ajan myötä käsitteet ovat siirtyneet tarkoittamaan yhä itäisempiä alueita sitä mukaa kuin niistä on Eurooppaan tullut tietoa.

Tuhannen ja yhden yön tarinat käännettiin ranskaksi 1700-luvulla ja ne vaikuttivat länsimaiden kuvaan Lähi-idästä. Varsinkin kuvaukset haaremeista loivat seksuaalisävytteisiä mielikuvia. Samoihin aikoihin alkoi syntyä orientalishenkisiä teatteriesityksiä ja oopperoita. 1800-luvulla Egypti ja Algeria innostivat taidemaalareita ja runoilijoita.[2]

Edward Saidin näkemys orientalismista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orientalismin käsite muuttui merkittävästi Edward Saidin tuotannon ja erityisesti vuonna 1978 julkaistun teoksen Orientalismi myötä. Kirjassaan Said arvostelee eurooppalaisten luomaa kuvaa orientista ja kuvailee, kuinka länsimaissa on, osittain tarkoituksella, osittain tahattomasti, luotu tietynlainen tapa käsitellä Aasiaa ja Lähi-itää. Saidin mukaan tämä prosessi on itseään vahvistava: aina uudet matkustajat, kirjailijat ja taiteilijat ottivat vaikutteita edeltäjiltään siinä, miten he toivat julki juuri tietynlaista orienttia. Saidin mukaan tällä oli myös poliittinen tarkoitusperä, sillä sen avulla pyrittiin perustelemaan eurooppalaista imperialismia. Kyse on ollut osaltaan myös siitä, että europpalaiset ovat käyttäneet orienttia rakentaakseen omaa identiteettiään: Eurooppaa on näin voinut verrata itäisiin persoonallisuuksiin ja käsityksiin. Usein tähän vertailuun liittyi Euroopan nostaminen ylemmäksi suhteessa itään.

Orientalismi ei siten Saidin mukaan ole vakava oppiaine vaan rasismin muoto ja imperialismin väline.[1]

Tutkijoiden Eva Packalénin ja Jari Sedergrenin mukaan Said tarkoittaa orientalismilla monia asioita, jotka kaikki kuitenkin jollakin tavalla kytkeytyvät toisiinsa. Yksi asia, johon Said viittaa orientalismilla, on akateemisuus eli se, että orienttia on määritelty pitkään määritelty eurooppalaisten eri alojen akateemisten keskustelujen ja instituutioiden kautta, muun muassa filologian, antropologian, historian ja sosiologian. Said on tutkinut sitä, miten nykyinen käsitys orientista on tieteessä muodostunut. Akateeminen orientalismi perustuu Saidin mukaan sellaiseen ajattelutapaan, jossa Orientti (Itä) ja Oksidentti (Länsi) eroavat toisistaan olemista koskevasti ja tiedollisesti.

Said tarkastelee imperialismia yhtenä orientalismin muotona myös kulttuuriselta kannalta, sillä hän esittää, että eurooppalainen ja ennen kaikkea englantilainen fiktio ja 1800-luvun romaani sisältävät paljon viittauksia merentakaisiin siirtomaa-alueisiin. Se, että imperialismi oli läsnä kirjallisuudessa, vaikka vain viitteellisesti, on Saidin mukaan merkki siitä, että kansallinen ja imperialistinen ovat kietoutuneet yhteen, eikä niitä siis hänen mielestään voi eikä pidä käsitellä erillisinä. Kirjallisuus on siis omalta osaltaan vaikuttamassa kolonialismin rakentumiseen ja ylläpitoon. Said tuo kuitenkin esille myös sen, miten kirjallisuus on omalta osaltaan ollut valistusaatteen ja vapautta korostavien kertomusten avulla myös vaikuttamassa siirtomaiden vapautumiseen.[3]

Said aloitti suuntauksen, jota kutsutaan jälkikoloniaaliseksi kritiikiksi. Se on saanut monia merkittäviä kannattajia niin idässä kuin lännessä, mutta ilmestymisestään lähtien Saidin Orientalismi on saanut osakseen myös ankaraa arvostelua.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jukka O. Miettinen: Tästä kirjasta alkoi idän ymmärtäminen (kirja-arvostelu) Helsingin Sanomat. 8.6.2011. Sanoma company. Viitattu 8.6.2011.
  2. Ouakrim, Najat: Nainen ja Islam, s. 18. Naisten kulttuuriyhdistys, 1998. ISBN 951-97930-0-3.
  3. Eva Packalén ja Jari Sedergren: Kätketty imperialismi Px 3/1995. Viitattu 2011-03-20.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.