Paracelsus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paracelsus
Paracelsus01.jpg
Syntynyt 11. marraskuuta tai 17. joulukuuta 1493
Sveitsi
Kuollut 24. syyskuuta 1541
Salzburg, Itävalta
Ammatti lääkäri

Paracelsus (11. marraskuuta tai 17. joulukuuta 1493 Sveitsi24. syyskuuta 1541 Salzburg, Itävalta) oli sveitsiläissyntyinen alkemisti, lääkäri, astrologi ja okkultisti. Hänen nimensä oli alun perin Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim, mutta hän otti Para-Celsus (parempi kuin Celsus) -nimen roomalaisen parantajan Celsuksen mukaan.[1] Paracelsus halusi korvata skolastisen tieteentekemisen perinteen, jossa tutkimuksen ensisijaisina kohteena olivat klassisten auktoriteettien opit, kuten galenoslainen lääketiede ja aristotelinen luonnonfilosofia, luonnon todellisia ilmiöitä ja vuorovaikutuksia tutkivalla tieteellä. Paracelsus painotti tutkimuksissa suoraan luonnosta tapahtuvaa ilmiöiden havainnointia ilman harhaanjohtavia klassisia teorioita ja ajatuksia.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paracelsuksen hautamonumentti Salzburgissa.

Paracelsus syntyi Sveitsissä lääkärin poikana[3], kasvoi Itävallassa, opiskeli lääketiedettä Wienissä ja Ferrarassa ja matkusteli itämailla (Egyptiin, Arabiaan, Jerusalemiin ja Konstantinopoliin asti) etsimässä kuuluisia alkemisteja. Hän oli Johannes Trithemiuksen aikalainen ja mahdollisesti tämän oppilas.[4] Matkoillaan hän oppi muun muassa poikkeavan tavan hoitaa haavoja: hän ei uskonut kiehuvaan veteen eikä amputaatioon haavatulehduksen leviämisen estäjänä, vaan sen sijaan suosi hyvää hygieniaa ja uskoi haavojen parantuvan usein itsestään. Paracelsus ennätti opiskella useassakin yliopistossa ja sai lääkärin kokemusta myös osallistumalla välskärinä sotiin ja kahakoihin.[5] Lääkäriksi hän valmistui Ferraran yliopistosta vuonna 1516.[6] Paracelsukselle myönnettiin oppineisuudestaan lääketieteen tohtorin arvo ja nimitettiin Baselin kaupunginlääkäriksi vuonna 1527.[7]

Paracelsus toimi usein provosoiden, herätti paljon närkästystä ja sai suoranaisia vihamiehiä. Esimerkiksi hän ensimmäisellä julkisella luennollaan poltti Galenoksen ja Avicennan lääketiedettä käsittelevät kirjat.[7] Paracelsus pakotettiin jättämään virkansa Baselissa noin vuoden toiminnan jälkeen. Paracelsus ei tämän jälkeen asettunut mihinkään pysyvästi asumaan vaan jatkoi laajoja matkojaan kuolemaansa saakka. Paracelsuksen radikalismi ja äänekkyys johti siihen että hänet karkotettiin muun muassa Puolasta, Liettuasta ja Preussista.[8] Hän sai surmansa väkivaltaisesti, kun palveluskunta heitti hänet kadulle erään salzburgilaisen lääkärin asunnon ikkunasta 24. syyskuuta 1541.[9]

Iatrokemian uranuurtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääketiedettä ja kemiaa edeltävän alkemian haaran, iatrokemian, syntyminen oli suurelti Paracelsuksen ansiota.[9][10] Vaikka Paracelsus uskoi metallien transmutaatioihin, hän pyrki laajentamaan alkemiaa niin, että se käsittäisi yleisesti kaikki aineiden väliset muodonmuutokset. Paracelsuksen omat iatrokemiaa käsittelevät kirjoitukset olivat hämäräperäisiä,[7] ja ne oli usein kirjoitettu humalassa.[7] Asialliset Paracelsuksen töitä käsittelevät kirjat ilmestyivät muiden iatrokemistien tekeminä vasta parikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.[7]

Paracelsus alkoi myös nimittää spriitä alkoholiksi [11] ja nimittää aikaisemmin alkemiana kutsuttua toimintaa kemiaksi -> chemy [12]

Vaikutus lääketieteeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paracelsus oli renessanssihenkinen uudistaja, joka ei kumarrellut vanhoja auktoriteetteja tai käytäntöjä. Hän esimerkiksi alkoi luennoida kansankielellä latinan sijasta. Paracelsus myös hylkäsi Galenoksen sairauksien syntyä koskevan opin, joka perustui oletukseen neljän ruumiinnesteen (keltainen sappi, musta sappi, veri ja lima) epätasapainosta tai häiriötilasta, ja korvasi sen patologialla ja kemiallisella biologialla.[5] Paracelsus kehitti tunnettuihin sairauksiin uusia lääkehoitoja ja teki myös uusia tautikuvauksia. Hän loi käsitteen ammattitauti kirjoittaessaan ensimmäisen aihetta käsittelevän kirjan.[5] Ammattitaudeista hän kuvasi arseenimyrkytyksen ja silikoosin, jotka olivat yleisiä vuori- ja kaivostyöntekijöiden keskuudessa.[13]

Plasebo -efekti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskomisen merkitys vaikutusten tehostajana (lumelääke) oli Paracelsukselle tuttu ilmiö. Englanniksi käännetyssä kirjassa "Archidoxes of Magic" hän kirjoittaa, että erilaiset amuletit, rohdot jne. olivat turhia mikäli niiden tehoon ei uskota. Esimerkkeinä hän käytti mm. ruton leviämistä kaupungista toiseen ja sankarillisia sotilaita. Hänen mukaansa rutto levisi kaupungista toiseen enemmän sen visuaalisten vaikutusten kuin esim. saastuneen ilman vuoksi. Puolestaan sotilaat, jotka kantoivat mukanaan erilaisia onnea tai rohkeutta antavia amuletteja, tai vastaavasti sellaiset, jotka eivät pelänneet taistelua ja vihollista, selvisivät urallaan kauemmin hengissä kuin sellaiset, jotka pelkäävät. Hänen mukaansa taistelukentän melskeessä jo pelko yksistään saattoi tappaa heikkomielisen.[14]

Toksikologian isä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paracelsusta pidetään myös toksikologian isänä. Häntä syytettiin potilaiden myrkyttämisestä hänen hoitaessaan kuppapotilaitaan elohopealla. Tällöin Paracelsus vasta-argumentoi kuuluisalla määritelmällään, jonka mukaan "annos tekee myrkyn".

»saks. Was ist das nit gifft ist: alle ding sind gifft und nichts ohn gifft.
Allein die dosis macht das ein ding kein gift ist.
[15] »

»(Mikä muka ei ole myrkkyä: kaikki aineet ovat myrkyllisiä eikä mistään puutu myrkkyä. Vasta annos ratkaisee, ettei kyseessä ole myrkky.")»

Hän viittasi siihen tosiasiaan, että pienessä määrin hyödylliset aineet voivat olla liiallisina annoksina vaarallisia. Paracelsus ymmärsikin ensimmäisenä lääkkeiden terapeuttisen alueen merkityksen. Siksi hän vaatikin lääkeaineiden tarkkaa annostusta juuri niiden yliannostuksen vaarallisuuden vuoksi.[5] Paracelsus teki uraauurtavaa työtä lääketieteellisen kemian parissa. Hän otti lääkinnässä käyttöön vanhojen tunnettujen lääkeaineiden lisäksi elohopean, raudan, lyijyn, arsenikin, rikin ja kuparisulfaatin.[16] Pitkälti hänen vaikutuksestaan kemia otettiin uudeksi oppiaineeksi yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa.[17]

»kemian tarkoituksena ei ole tehdä kultaa, vaan lääkeaineita.[3]»

Paraselsus otti ensimmäisenä laajamittaiseen käyttöön nukutusaineeksi oopiumtinktuurin eli laudanumin ja toi sen farmakopean rohdokseksi.[1][9]

Paracelsus kaunokirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Waltari on kirjoittanut näytelmän Paracelsus Baselissa. Näytelmän henkilöt ovat suurimmaksi osaksi historiallisia, ja myös monet sen tapahtumat perustuvat tutkittuun historiaan. Siinä Paracelsus kuvataan miehenä, joka puolustaa tieteen vapautta ja riippumattomuutta kirkosta, empiiristä tutkimusta sekä kansankielen käyttöä latinan asemesta. Paracelsuksen parannusmenetelmät eivät perustu koululääketieteeseen vaan kansan tietoon, ja hän on kokeillut yrttejä ja menetelmiä itseensä varmistaakseen niiden tehon. Panu Rajalan mukaan hänen metodinsa muistuttavat nykyaikaisia, vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Hänessä on sekä huijarin että neron ominaisuuksia. Paracelsus Baselissa aukaisi uraa Waltarin laajoille historiallisille romaaneille, etenkin Mikael Karvajalalle, jossa Paracelsus myös esiintyy.[18] [19] [20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eskelinen, Kirsi: Magiasta lääketieteeseen - tiede ja usko 1500-1700 -luvun taiteessa. Helsinki: Sinebrychoffin taidemuseo, 2004. ISBN 951-53-2571-4.
  • Forsius, Arno: Ihmisiä lääketieteen historiassa. Helsinki: Suomen lääkäriliitto, 2001. ISBN 951-9433-43-0. sivut 60-62
  • Foster William: Kemian tarina. WSOY, 1934.
  • Haubrich William S: Medical meanings - A glossary of word origins. A Harvest/ HBJ Book, 1984, 1.p. ISBN 0-15-658572-3. (englanniksi)
  • Hirvonen Leo: Lääketieteen historia. RECALLMED OY, 1987. ISBN 951-9221-09-3.
  • Hudson John (suom. Pietiläinen Kimmo): Suurin tiede - kemian historia. Art House, 1995. ISBN 951-884-171-3.
  • Toim: Joutsivuo, Timo ja Mikkeli, Heikki: Renessanssin tiede. Vammala: Suomelaisen kirjallisuuden seura, 2000. ISBN 951-746-220-4.
  • Koskiluoma, Maaria: Mika Waltarin näytelmät. Teoksessa Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen s. 93–140. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11565-7.
  • Koulu, M, Tuomisto, J: Farmakologia ja Toksikologia. Medicina, 2007, 7. p.,. ISBN 978-951-97316-2-9. Verkkoversio 6. p. (pdf) (viitattu 18.9.2008).
  • Lindstedt, Risto & Vahtokari, Reijo: Mika Waltari. Muukalainen maailmassa. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32457-8.
  • Paracelsus (näköispainos): Archidoxes of Magic. Lontoo: Askin Publ., 1975. ISBN 0-9503876-2-2.
  • Peldan Kerttu: Suomen Farmasian Historia. Helsinki: Suomen Farmaseuttinen Yhidistys, 1967.
  • Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haubrich s.134-135,178.
  2. Toim: Joutsivuo, Timo ja Mikkeli, Heikki: Renessanssin tiede. Vammala: Suomelaisen kirjallisuuden seura, 2000. ISBN 951-746-220-4. sivu 88
  3. a b Foster s.7
  4. Hugh D. Crone: Paracelsus, the Man Who Defied Medicine: His Real Contribution to Medicine Viitattu 9.4.2008. (englanniksi)
  5. a b c d Hirvonen s.114
  6. Forsius, Arno: Ihmisiä lääketieteen historiassa. Helsinki: Suomen lääkäriliitto, 2001. ISBN 951-9433-43-0. sivu 60.
  7. a b c d e Hudson s.54
  8. Hirvonen s.115
  9. a b c Foster s.8
  10. Hudson s.52
  11. Suomen Farmasian Histoia, sivu 22
  12. Suomen Farmasian Histoia, sivu 27
  13. Forsius, Arno: Ihmisiä lääketieteen historiassa. Helsinki: Suomen lääkäriliitto, 2001. ISBN 951-9433-43-0. sivu 61.
  14. Paracelsus s. 60-63
  15. Koulu & Tuomisto s.113
  16. William Foster: Kemian tarina, s. 366. WSOY, 1934.
  17. Hudson s.55
  18. Koskiluoma 1982 s. 96–99
  19. Lindstedt & Vahtokari 2008 s. 73
  20. Rajala 1998 s. 161–163

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paracelsus.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Paracelsus -sitaatteja.